Yhdyskuntalautakunnan lista 10.6.

Poikkeuksellisen pitkä lista (2612 sivua) ja tärkeitä asioita. En ole ihan varma, pystytäänkö kaikkia käymään läpi, vai jääkö jotain pöydälle. Pysäköintipolitiikka Tuodaan ajankohtaisissa asioissa keskusteluun. Pidempää pohdintaa voi etsiä oheisesta pamfetista, ja itselläni lähinnä mielessä on muutamia asioita: Tuodaan parkkipaikat markkinaehtoisiksi. On ollut aivan eri asia tehdä parkkipaikkoja silloin tiukalla normituksella, kun on luotu vaikkapa […]

Read more
Puhe taloudesta puoluekokouksessa

Elämme hallituskautta, jonka koko taivalta leimaa taantuma. Kenenkään on turha repiä mitään vahingoniloa: on selvää, että jos vihreät olisivat saaneet yksin asioista päättää, olisi hallituksen linja ollut toinen. Veikkaan kuitenkin, että historia on osoittava, että monet vähäisemmät äänet, kuten Heikki Sairanen ja minä, olisivat saattaneet olla oikeammilla linjoilla. Kahleemme on hallitusohjelma, joka Kokoomuksen ja SDP:n […]

Read more
Yhdyskuntalautakunnan kokous 27.5.

Toiminta- ja talousraportti Tulot ja menot ovat lautakunnan toimialueen osalta tasapainossa, kun tulot ja menot ovat nousseet. Maanvuokratuottoja saadaan aiempaa paremmin, mikä on hyvä, sillä kaupungissa asumisesta ihmiset ovat valmiita maksamaankin. Koko kaupungin osaltahan tilanne on synkkä. Kalevan Prisman asemakaava Menee nähtäville, painotin esittelyssä tontin sisäisten kävely- ja pyöräreittien tekemistä, ja sitä että kevyen liikenteen […]

Read more
Yhdyskuntalautakunnan lista 27.5.

Pitkä lista (materiaalia noin tuhat sivua), paljon asioita. Toiminta- ja talousseuranta Ei erityistä: sekä tulojen että menojen ennakoidaan toteutuvan hieman budjetoitua suurempina. Lassi Kalevan (ps.) yms. aloite Rantaväylän tunnelin kustannus- ja työllisyysvaikutuksista Ihan asiallinen vastaus: allianssimalli perustuu eri osapuolten keskinäiseen tarkkailuun. Itseni on hieman vaikea ymmärtää, miksi työt pitäisi tilata juuri Tampereelta: jos kaikki muutkin […]

Read more
Eteläpuisto ei ole puisto, tehdään siihen kaupunkia.

Tampereen eteläpuiston suunnittelukilpailu ratkesi tällä viikolla. Hyvä niin, sillä jotain pitäisi tehdä – Eteläpuisto kun ei ole nykymuodossaan sen paremmin puistoa kuin kaupunkiakaan. Eteläpuisto nykytilassa. Kaupunkivirkistymiseen kuuluu olennaisesti mm. suuri toimeton hiekkakenttä. Mitä mieltä minä sitten olen? Olen lähtökohtaisesti voittajaehdotus Seelaken kannalla. Pari syytä, ja pari huomiota: Kun tehdään kaupunkia, voidaan hyvin tehdä ruutukaavaa rantaan […]

Read more
Yhdyskuntalautakunnan kokous 13.5. – kelkka kääntyy keskustan pyöräilyssä

Kokous meni lähestulkoon esitysten mukaan, mutta teenpä silti pari nostoa. Kalevanrinteen kaava Sammonkadun itäpuolelle (eli Prisman viereen) on tosiaan rakentumasa uusi, kohtuullisen tiivis kerrostaloalue. Eräällä kohdalla puhutaan lähes umpikorttelista. En jaksanut hehkuttaa aluetta ennen kokousta, kun olin huolissani että jos vaikkapa parkkipaikkanormia (1 ap /125 m2, ja senioritaloissa 1 ap / 250 m2) alettaisiin vesittämään. […]

Read more
Varallisuus, kiinteistöverot ja joukkoliikenne

Ystäväni Allan kirjoitti tänään blogiinsa rikkaiden ja köyhien varallisuudesta, ja etenkin siitä, miten asuntovarallisuus on muun varallisuuden tapaan keskittynyt, ja miten rikkaidenkin varallisuudesta suuri osa on asuntoja. Kyse on siis tästä: Varallisuus desiileittäin. Kuva Allan Seurin blogista. Asuntovarallisuus, verovähennykset ja kiinteistöverot Allan väistää blogissaan hienotunteisesti politiikan, mutta minähän en sitä tee. Alkuun itselläni on esittää […]

Read more
Yhdyskuntalautakunnan lista 13.5. – miten rakentaa turvallinen Tuomiokirkonkatu?

Ehkäpä olennaisin asia, Kalevan Prisman kaava, vedettiin pois. Muita asioita riittää. Vihreän valtuustoryhmän aloite kehittämiskävelyistä Todetaan, että näitä tapahtuu jo kaavakävelyjen muodossa, ja niin tapahtuukin. Menisin itsekin jo heti  tiistaina, jos lautakunta ei olisi samaan aikaan. Petsamon rakennusympäristön säilyttäminen Kaava on ollut vireillä kauan, ja tarkoituksena on lähinnä Petsamon erikoisuuden säilyttäminen nykytilassaan. Rakennusoikeudet itse asiassa laskevat […]

Read more
Yhdyskuntalautakunta 29.4: Tampereelle kovatasoinen skeittipuisto

Blogissa käsittelemäni tämän päivän tylsähkö asialista sai tänään uutta sykettä, kun lisälistalla tuotiin hyväksyttäväksi aihe, josta jokaisella kunta- ja nuorisopoliitikolla* pitää olla mielikuva ja ennakkoasenne selkärangassa: kovan vaatimustason skeittipuisto. Let’s roll. Photo by Damian Gadal Kyse oli nimittäin jo melkoisen kauan valmistelussa olleesta Iso-Vilusen skeittipuistosta, jossa on panostettu myös suunnitteluun niin alan ammattilaisten kuin työpajoihin […]

Read more
Yhdyskuntalautakunnan lista 29.4.

Asialista vaikuttaa keveältä. Ajankohtaisissa asioissa ihmettelisin, jos emme kävisi läpi raitiotien tilannetta. Ratikkahan tulee lautakunnankin työohjelmaan vaikuttamaan oikeastaan heti päätöksen jälkeen – ja on tietenkin vireillä olevien kaavojen osalta jo vaikuttanut. Tietenkin sillä oletuksella, että päätös on myönteinen. Kaupinojan vedenottolaitoksen laajennus Tärkeimmät ensin: Kaupinojan sauna ei ole vaarassa. Tarkoituksena on laajentaa vanhaa vedenottamoa ja samalla […]

Read more