Jo ennen Ukrainan sotaa energiakriisi ja erityisesti bensiinin hinta aiheutti Suomessa puhetta. Sodan myötä bensiinin hinnat nousivat entisestään, mutta samalla keskustelun sävy muuttui: kun muutoksen aiheuttaa sota, syyt öljyn maailmanmarkkinahinnan nousuun ymmärretään. Ainakin pidemmällä aikavälillä fossiilisista polttoaineista irtautuminen sai entistäkin laajemman tuen.
Samalla keskustelu on kovin kansainvälinen: jopa paljon energiaansa venäläisen kaasun varaan rakentaneessa Saksassa enemmistö kansasta haluaa lopettaa öljyn ja kaasun tuonnin Venäjältä. Kun tähän yhdistää poikkeuksellisen korkeat polttoaineiden hinnat, alkaa piirtyä selvä kuva: siellä missä voidaan, kannattaa fossiilisista polttoaineista irtautua nopeasti.
Kestävän liikenteen vuoro
Samaan aikaan kun keskustelu energian hinnasta on keskittynyt erityisesti lämmityksen ja autoilun kustannusten ympärille, kannattaa muistaa myös vanhat keinot: erityisesti pyöräilyn ja joukkoliikenteen mahdollisuudet. Niihin kannattaa panostaa nyt entistäkin enemmän.
Toisaalta kysymys on omavaraisuuden ja kansantalouden kannalta olennainen, mutta toisaalta fossiilisten polttoaineiden kulutuksen vähentäminen kannattaa yksilötasollakin. Jos ajamista pystyy vähentämään reilusti, vaikkapa 10 000 kilometria vuodessa, tuo se 6 l/100 km keskikulutuksella säästöä yksin polttoaineessa 1500 euroa vuodessa. 6000 kilometrin vähennys säästää 900 euroa polttoaineessa, ja kaikki muut kulut tietenkin päälle.
Vaihtoehdoille on siis tarvetta, ja ihmiset näitä varmasti etsivät. Eräs olennainen olisi, että ihmiset voivat siirtyä erityisesti niin pyöräilyyn kuin sähköpyöräilyyn arjessaan ja juhlassaan: pyöräilyn reittien on oltava laadukkaita, ja ne tulee pitää kunnossa ympäri vuoden. Ei siihen muuten väki siirry.
Samalla muutos kannattaa tehdä erityisesti siellä, missä se on mahdollista – kaupungeissa ja kaupunkiseuduilla, joissa matkat ovat kohtuullisia. Tilastokeskus on (melko varovaisesti) arvioinut, että joka toinen voisi pyöräillä työmatkansa, jos kriteerinä pidetään 7 kilometrin matkaa työpaikalta. Sähköpyörät, joiden myyntimäärä saattaa tavalliset pyörät ohittaa joidenkin vuosien sisällä myös meillä, helpottavat tätä siirtymää, kun kilometrit on kevyempiä ajaa.
Samaan aikaan myös koronan kurittaman joukkoliikenteen palvelutarjonta tulisi pitää kunnossa: kun polttoaineiden hinnat ovat nousseet, nyt ovat ne hetket jolloin ihmiset pohdiskelevat kulkutavoissaan muutoksia. Lähtötilannehan ei ole helppo. Joukkoliikenteen käyttäjämäärät ovat koronan myötä laskeneet, ja vaikka se vaikeaa onkin, nyt on se hetki jolloin joukkoliikenteen hyvästä palvelutarjonnasta ja kohtuullisista lipunhinnoista kannattaa pitää kiinni.
Houkutus luopua työmatkalla autosta (tai ainakin talouden toisesta autosta) voi nimittäin olla monelle juuri nyt suuri. Tämä kannattaa pitää mielessä, kun niin valtio kuin kaupungit miettivät vastauksia polttoaineen hintojen nousuun.
Sähköautoilunkin kilpailuetu kasvaa, joskin on nähtävissä että monien olennaisten mineraalien hinnat ovat myös olleet nousussa, ja toimitusajat autoilla pitkiä. Ilmeistä silti on, että kilpailuetu sähköautoilla kasvaa, ja Suomessakin sähköautot (ja ladattavat hybridit) ovat parissa vuodessa enemmistönä uusista rekisteröinnistä.
Entäs kun kriisi on ohi?
Kaikki sodat loppuvat joskus, ja kaikin tavoin toivon että tämäkin ennemmin kuin myöhemmin. Polttoaineiden ja energian hintaa muutenkin emme voi loputtoman pitkälle ennakoida, emmekä edes sähköautojen akkujen hintakehitystä. Varmaa on kuitenkin se, että fossiilisista polttoaineista kannattaa päästä eroon: jos ei talouden ja omavaraisuuden, niin ainakin ilmastopäästöjen takia. Kaupunkien tilankäyttökin puhuu kestävän liikenteen puolesta, mutta se on toisen blogin aihe.
Fiksut ja kestävät ratkaisut kannattaa tehdä joka tapauksessa, kriisien mutkistamassa maailmassa nyt vain hieman nopeammin kuin aiemmin. Niihin tarttuminen tulee tehdä ihmisille helpoksi ja järkeväksi.