Melko kevyt kokous, mutta isona asiana hyväksymme yleiskaavan nähtäville. Lista löytyy täältä.

 

Ajankohtaiset asiat

Viherpalveluohjelmasta ja Kalevan pysäköintiselvityksetä puhetta. Olen ollut käsityksessä, että kohta tässä Kalevan pysäköintimuutoksessa pitäisi päästä eteenpäin – ja käy samalla mielessä, onko se nyt lopulta niin suuri asia.

Onneksi pikku apuri auttaa blogaamisessa!
Onneksi pikku apuri auttaa blogaamisessa!

 

Kantakaupungin yleiskaava 2040, asettaminen nähtäville

Tästä olen blogannut ennenkin. Meillä Juhana Suoniemi on (ansiokkaasti!) hoitanut asiasta käytyjä neuvotteluita , ja kokouksessa ei tähän pitäisi enää tulla sen kummemmin muutoksia. Joukkoliikenteen asemasta maankäytön suunnittelussa on käyty keskusteluja, ja nykyinen ratkaisu on varsin hyvä. Samoin yleiskaava mahdollistaa täydennysrakentamista riittävästi kaava-alueelle lähivuosikymmeninä: kehitys yhdyskuntarakenteen hajautumisesta saadaan käännettyä.

Tämän jälkeen tarvitaan oikeastaan se, että asemakaavoituksessa tätä toteutetaan ja toimenpiteitä jatketaan ensi vaalikaudella. Tätä varten tarvitaan tietenkin myös hyvin menneet vaalit.

 

Poikkeamishakemus, käyttötarkoituksen muutos, Hämeenkatu 14

Kaavaan on merkitty maanalainen pysäköintihalli, jonka käyttötarkoitusta haetaan muutettavaksi liike- ja työtiloiksi. Samalla kokonaiskerrosala kasvaa hieman. Joku voisi nähdä viimeaikaisen Hämeenkatu-keskustelun valossa tässä jotain ironiaa.

 

Viherpalveluohjelma 2015 – 2025, Avoimet viheralueeet, niittyjen ja peltojen ylläpito

Olen kunnianhimon tasoon vähän pettynyt – ohjelmassa tavallaan vain pitäydytään nykyisissä toimintatavoissa. Nyt olisi mahdollista ottaa askelia kohti luonnon monimuotoisuuden vaalimista, ainakin joissakin kohteissa. Samalla voitaisiin lisät sitä, että asukkaat ja vaikkapa kansalaisjärjestöt huolehtisivat entistä enemmän niityistä ja luontokohteista – kun määrärahat ovat niukat, ei kaupungin tarvitse huolehtia kaikesta. Tampere voisi olla tässä edelläkävijä, ja ajattelin asiasta ehkä jonkinlaisen esityksen tehdä kunhan keskustelu on käyty.

Viime aikoina on ollut aika paljon puhetta luonnosta ja luontarvoista Tampereella, niin tahtotila on asialle varmasti oikea.