Pari ajatusta työstä, pääomasta ja teknologisesta kehityksestä

Luin aiemmin keväällä Joseph E. Stiglitzin artikkelin “Unemployment and Innovation”, josta on pitänyt jo pitkään kirjoittaa. En teeskentele kaikkea metodologista osuutta ymmärtäneeni, mutta artikkelin lopun politiikkasuositukset ja -havainnot olivat arvokkaita suomalaistakin keskustelua seuratessa:

1. Työvoiman korkea hinta ohjaa yrityksiä ottamaan käyttöön työvoimaa säästävää teknologiaa – eli kaikenlaista automatisointia
2. Tilanteissa, joissa pääoman hinta on alhainen (kuten vaikkapa eurokriisin jälkeisessä Euroopassa) kannustimet käyttää pääomaa uuden teknologian käyttöönottoon työllistämisen sijaan, ovat entistäkin suuremmat. Tällainen kehitys ohjaa erityisesti vähäisiä taitoja edellyttävien työpaikkojen katoamiseen, kun teknologia korvaa aluksi vain vähäisiä taitoja.
3. Tuloerojen kehitys vaikuttaa teknologiseen kehitykseen ja talouden dynamiikkaan, joka puolestaan vaikuttaa talouden toimintaan pidemmällä aikavälillä – ja näin suuriin tuloeroihin johtava markkinoiden toiminta voi heikentää yhteiskunnan kokonaistuotosta pitkällä aikavälillä.

Mitä tästä kaikesta pitäisi sitten ajatella? Kohta 1 ei yllätä, sillä onhan paperiteollisuuden ja satamien historia ollut viime vuosikymmeninä lähinnä kalliin työvoiman korvaamista. Kohta 2 sen sijaan antaa aihetta pohdintaan – tavanomaisessa poliittisessa puheessa investointeja perusteltu nimenomaan sillä, että ne luovat työpaikkoja.

Mikäli työvoima on kuitenkin pysyvästi kohtuullisen kallista, ei yrityksillä ole motivaatiota palkata lisää väkeä – etenkin silloin kun teknologisten investointien rahoituskulut ovat alhaisemmat. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että nykyisen alhaisen ohjauskoron (eli halpojen lainojen) oloissa S-Marketin automaattikassat ovat vieläkin parempi investointi kuin muulloin – jolloin uudet investoinnit osin vain nopeuttavat teknologista työttömyyttä.

Kun seuraavan kerran kuulettekin poliitikon toivovan lisää investointeja ja työtä Suomeen, kannattaakin kysyä, kumpaa hän oikeastaan haluaa?

Millainen yhteiskunta tuottaa innovaatioita ja mahdollisuuden elää?

Muilta osin Stiglitzin johtopäätökset automaatiosta herättävät aiemminkin pohditun peruskysymyksen – onko työ välttämätöntä talouden hyvälle toiminnalle jos tulonjaosta saadaan sovittua muuten? Onnellisin yhteiskunta lienisi sellainen, jossa voitaisiin tuottaa yhtä aikaa panostukset teknologiseen kehitykseen ja tasainen tulonjako.

Yksi, aika ilmeinen tapa, yrittää tätä olisi tuotantovälineiden yhteisomistus eli sosialismi, josta on kuitenkin huonoja kokemuksia. Sosialististen valtioiden aidot teknologiset innovaatiot olivat aika vähissä, kun markkinamekanismin kaltaista suurta palkinnon antajaa ei ollut käytännössä olemassa. Innovaatioiden kannalta maailman hedelmällisin paikka, Piilakso, ei puolestaan oikein tarjoa mekanismia, jolla kohtuullinen tulonjako mahdollistetaan väestön valtaosalle.

Parempi ratkaisu lieneekin hävittää ennemmin työttömyyden häpeä kuin teknologisen edistyksen tuottama työttömyys. Tämä kuitenkin vaatii ennen kaikkea uutta otetta – ja yhteiskuntasopimusta, jossa monien ihmisten olemassaolo ja toimeentulo ovat turvattuja, vaikka heidän kykynsä osallistua teknologiseen tai taloudelliseen kehitykseen olisivat vähäisemmät.