Yhdyskuntalaukunta kokousti eilen, ja illemmalla hallitus kertoi valtion osallistuvan Tampereen ratikan rahoitukseen 71 miljoonalla eurolla. Melkoinen uutinen, vaikka sitä aivan lopussa vähän jo osasi odottaakin. Pari sanaa molemmista aiheista. Tulevat blogitekstit voit tilata itsellesi suoraan sivun oikean laidan lomakkeella.
Poikkeamislupahakemus, Vuolteentori 1 (Ratinan kauppakeskus)
Ratinan kauppakeskukselle haettiin poikkeuslupaa julkisivun korotukseen. Tietenkin myönnettiin, kun tontti ei tämänkään jälkeen missään äärimmäisen tehokkaassa käytössä ole.
Arvo Ylpön kadun ja Biokadun katusuunnitelmat
Jäivät pöydälle. Esitystä muutettiin kokouksessa siten, että Arvo Ylpön kadun alkuun tehdään eroteltu jalkakäytävä ja pyörätie suunnitteluohjeen mukaisesti. Lautakunta kuitenkin jäi miettimään sitä, miten pysäköinti alueella on tarkoitus järjestää kun joukkoliikennekadulle on tulossa pysäköintikielto.
En itse näe ehkä ongelmaa niin suurena, mutta eipä tuo haittaakaan, kunhan vain esityksen mukaan mennään.
Ratikan valtionrahoituksesta
On aivan ilmeistä, että ratikan kannalta hallituksen kehysriihipäätös on merkittävä. Riittävän selkeä kirjaus 71 miljoonan euron osallistumisesta antaa aika suuren todennäköisyyden siitä, että valtuusto tulee hankkeen hyväksymään – kukapa haluaisi olla se valtuutettu, joka näinä aikoina torjuisi valtion rahoituksen ja kaikki ne asunto- ja liikeinvestoinnit, jotka hankkeen kautta syntyvät. Näitä kuitenkin odottavat kokoomuksen ohella myös sellaiset hallituspuolueet kuin keskusta ja perussuomalaiset.
Tätä kautta vahva poliittinen signaali antaa itsevarmuutta katusuunnitelmien ja muiden käsittelyyn – sanat ”mikäli ratikka tulee” voi jättää vähemmälle.
Kustannuksissa pitää tietenkin pysytellä – ja tähän on nyt vahvat kannustimet, jotta hanke saadaan jouheasti eteenpäin. Tästä huolimatta ratikkaprojektin ohessa reitin varrella kannattaa avattavia katuja kohentaa. Ne kun maan arvoa, ihmisten elinympäristöä ja kaupunkia yleisemmin parantavat.