Taloudelliset vapaudet vihreään politiikkaan

Puheeni puoluekokouksessa 11.6.2011. * -merkin jälkeen kuuma lisäliite verotuksen perusajatuksista.

Vihreän politiikan tulisi lisätä vapauden tuntua ihmisten elämässä.

Olemme tässä yleensä aika hyviä: vastustamme avoimia rajoja, kannatamme oikeutta kerjätä, puolustamme totaalikieltäytyjiä, eikä useimmat meistä halua katkaista keneltäkään nettiä.

Vapauksien puolustaminen on kuitenkin enemmän kuin lista asioita, joissa tuetaan kansalaisjärjestöjen tavoitteita. Parhaimmillaan se on prosessi, jossa suhtaudutaan jatkuvan kriittisesti yhteiskunnan luomiin järjestelmiin.

Yhteiskunnan kokonaisedun nimissä tehdään asioita, joita vapauksien suhteen perustellaan heikosti. Esimerkiksi sosiaaliturvajärjestelmämme perustuu ennemmin kansalaisten vapauksien rajoittamiseen ja valvontaan niiden kunnioittamisen sijaan. Tähän vihreät ovat tuoneet luontevan ja rakentavan vaihtoehdon perustulon muodossa. Myös byrokratian vastustaminen mahtuu kaikkiin ohjelmiimme.

Taloudellisten vapauksien suhteen olemme usein heikommalla pohjalla. Euroopan talouskriisiä ratkaistaessa hurraamme politiikan näennäisille niskalenkeille taloudesta, vaikka samaan aikaan vähintään yhtä hyödyllistä olisi raivata yhtenäisen talousalueen esteitä ja työvoiman liikkuvuutta.

Kotimaisessa talouspolitiikassa ongelmia vapaudelle asettaa erityisesti verotus vähennyksineen*, jota hyödyllisyyden ja haittoja poistavan ohjauksen ohella käytetään myös isälliseen näpertelyyn, jonka keskiössä on vanhentunut ideaali koko Suomen asutuksesta, omistusasunnosta ja pysyvästä työsuhteesta. Tämä ei ole vihreiden luoma järjestelmä, mutta on pelkällä monimutkaisuudellaan toistaiseksi pitänyt meidät vanhan järjestelmän paikkailussa. Se ei ole hyve, kompromisseja ei tarvitse tehdä valmiiksi.

Vihreän talouden tulee perustua parhaimpiin argumentteihin ja koeteltuun taloustieteeseen ympäristötuhoa aiheuttavat ulkoisvaikutukset huomoidun. Hippeily ei ole talouspoliitikassa etu. Jo taloustieteilijöiden kuunteleminen ilman elinkeinoelämän tai ay-liikkeen korvaansupattajia takaa fiksun erottautumisen. Samalla kannattaisimme talousjärjestelmää, jossa pankit kantavat vastuunsa ilman veronmaksajia, mutta jossa ei kuvitella ihmisten kulkevan onnellisuuteen hyvisalojen alv-kantoja tukien tai omistusasumiseen hienovaraisesti patistaen. Vihreä elinkeinopolitiikkaa kaipaa vihreää isoa kuvaa. Tämä vaatii rohkeutta, malttia ja pohdintaa, ja tässä on vielä kasvun paikka.

*) Pari luonnosta vihreän verotuksen perusteeseiksi:

• Verotuksen tulee olla perusluonteeltaan neutraalia: se ei saa vääristää taloudellista toimintaa, vaan antaa yksilöiden toimia järkevästi ulkoishaittoja minimoiden. Vero-ohjauksella tuleekin keskittyä ennen kaikkea todettujen ulkoisvaikutusten minimointiin: esimerkkeinä alkoholi- ja energiaverotus. Verotuksen ei tule ohjata taloudellisen toiminnan suuntaa, vaan taloudellisen toiminnan vaikutuksia.

• Verojen tulee olla yksinkertaisia, ja niiden hallinnassa tulee olla mahdollisimman vähän poikkeuksia. Perusratkaisuna pidän tässä arvonlisäveroa hyvänä, sillä siinä parhaimmillaan taloudellista toimintaa ei arvoteta sen mielekkyyden mukaan. Tämä vaatii muutoksia nykyiseen alv-järjestelmään kohti EU:n hamuamaan kantojen harmonisointia.

• Gini-kertoimella tarkasteltuna tasaverolla on ikävä tapa iskeä pienituloisiin enemmän kuin keskituloisiin (yläluokalla vaikutus on suunnilleen samanlainen pienituloisilla) ja tässä mielessä verotuksen progressiivista osuutta tulee jyrkentää. Tämä voi tapahtua joko osuudeltaan pienetyneiden tuloverotuksen portaikkojen jyrkentämisellä (suositeltavaa) tai vähennysten (poliittisesti mahdollista) kautta.

• Tavalla tai toisella yhteiskunnassa tullaan käyttämään sähköä, ja monet arkielämän toiminnot ovat siitä riippuvaisia. Tavalliset kotitaloudet eivät polttoaineita lukuunottamatta energiaa juuri muuten kuluta. Olisikin järkevää verottaa sähköä progressiivisesti tuhlaajia kiusaten, jos se vain olisi mahdollista. Kotitalouksien moninaisuuden (vrt. perhe ja kommuuni) tämä ei ole kuitenkaan asuntokohtaisilla sähkösopimuksilla. Suositellumpi keino olisikin jyrkästi nostettu sähkövero, josta kaikille palautettaisiin veronpalautusten yhteydessä samansuuruinen osuus. Sähköpihit voisivat päästä omillaan, ja tuhlarit näkisivät selvästi millä tasolla kohtuuden ajatellaan olevan.