Keskitytään kuitenkin ”pieneen vähemmistöön”. Kun asiaa ajattelee vielä tarkemmin, voi lausunnon ajatella perustuvan kahteen erilaiseen näkemykseen tulevaisuudesta:
1) Ratikka tulee, mutta ei löydä käyttäjiä
2) Ratikka tulee, löytää tavoitellut käyttäjänsä, mutta kaupunki kasvaa muualla enemmän jolloin sen kehittäminen jää pienen vähemmistön palvelemiseksi.
Ensimmäinen uhkakuva on helppo torpata. Tamperelainen uutisoi siitä, mitä tilastot paljastavat keskustan läpi kulkevista runkoreiteistä (16, 18, 17, 25):
Tuoreiden laskelmien mukaan eri ratikkareiteillä busseihin noustaan tällä hetkellä 34 000–42 000 kertaa päivässä. Periviidan mukaan katuraitiotien yleissuunnitelman arvio noin 40 000 ratikkaan noususta on aivan liian vaatimaton.
Kauppakamarin toinen näkemys ajatuskulkuineen liittyy puolestaan kaupunkisuunnitteluun. Tässä mallissa kaupungin keskustaan ja ratikkalinjan varrelle kaavailuille ei löytyisi asukkaita, ja kaupunki joutuisi myöntämään virheensä ja kaavoittamaan muualle. Keskusta-asuntojen neliöhinnat putoaisivat ja varallisuus laskisi, kun uudet tamperelaiset hakeutuisivat vain poikkeuksetta autoreittien varteen, sinne missä kauppakamarin kuvaama ”enemmistö” asuu.
Tällaisessa todellisuudessa ratikka olisi tietenkin typerä ajatus, mutta on kokonaan eri asia, onko tämä todellisuus pohtimisen arvoinen. Jos on, niin silloinhan sekä Rantaväylän tunnelin päälle rakennettava Ranta-Tampella kuin Kalevanrinteen täydennysrakentaminenkin olisivat kauhistuttavia virheitä. Odotan kauppakamarin huolestumista nyös näistä.