Kirjoitus on yhdestoista osa vaaliohjelmasarjaani
Poliittisen päätöksenteon sanotaan olevan rikki. Kun katsoo politiikan tuotoksia viime vaalikaudella, on helppo olla samaa mieltä. Tuotosten ohella myös päätöksenteon tavat ovat hieman rikki – kuten vaikkapa Osmo Soininvaara on uudessa kirjassaan ”Jäähyväiset eduskunnalle” on hyvin kuvannut.
On kirjoituksen taustalla omiakin kokemuksiani. Kun olin osana vihreää neuvotteluryhmää hallitusneuvotteluissa vuonna 2011, olivat neuvottelut äärimmäisen kivuliaat – nehän jopa kerran keskeytyivät SDP:n ja vasemmistoliiton ulosmarssiin. Samalla neuvottelut yritettiin käydä vanhaan malliin mahdollisimman salassa, vaikka vuotojen estäminen oli käytännössä mahdotonta. Kansalaisten sijaan erilaisten eturyhmien viesteillä oli koko ajan hyvä pääsy neuvottelijoiden luo.
Salailun sijaan tarvitaan avoimempaa päätöksentekoa. Hallitusneuvotteluitakin on mahdollista avata, kun vaikkapa päätöksenteon kohteena olevia veroratkaisuja tai uudistuksia raotetttaisiin kansalaisille neuvottelujen keskeltäkin. Samalla asiantuntijatietoa voitaisiin hyödyntää paremmin, jotta vältettäisiin keskellä yötä tehtävät hätäratkaisut. Vaikeillekin ratkaisuille olisi helpompi hakea hyväksyntää, kun vaihtoehtoja avattaisiin ennen päätöksentekoa. On kuviteltavissa, että erilaisista veroratkaisuista olisi mahdollista käydä keskustelua julkisuudessa jopa etukäteen – avaten esimerkeillä niin uudistuksen voittajia kuin häviäjiäkin.
Toinen esimerkki avoimemmasta päätöksenteosta ovat erilaiset sosiaalisen median ryhmät, jotka antavat keskustelun kautta jatkuvasti virikkeitä ja kommentteja päätöksentekoon. Esimerkiksi omaan lautakuntatyöhöni liittyvät blogit ovat jatkuvasti arvioitavissa “Lisää kaupunkia Tampereelle” -Facebook-ryhmässä, josta saan arvokkaita kommentteja niin katujen ja kaavojen käsittelyyn. Mikäli eduskunnan valiokunnat ja kuntien lautakunnat avattaisiin monen muun läntiseen maan tapaan, olisi päättäjien käyttämät perusteet entistä helpommin arvioitavissa.
Vallan jakamisen lisäksi apua on mahdollista saada päätöksenteon laatuun – Jaska kadulla tai somessa tietää usein monet asiat paremmin kuin neuvotteluja käyvä Jaakko kabinetissa. Vaikka asioihin olisi perehtynyt huolellisesti, on meidän poliitikkojen hyvä tiedostaa rajamme. Käytettävissämme on maailman koulutetuin kansakunta ja paljon eri aloihin perehtyneitä kansalaisia, joiden ääntä kannattaa kuunnella myös vaalien välillä. Tätä olisi mahdollista lähteä toteuttamaan jo hallitusneuvotteluita avaamalla – kansalaisten arvioitavaksi neuvottelujen kestäessäkin.