Suomessa on viime vuosina ollut kestävän kaupunkipolitiikan trendi: eri kaupungit ovat asettaneet tavoitteita hiilineutraaliuden saavuttamiseksi, on tehty näitä tukemaan tiekarttoja joissa etusijalle on asetettu kestävät kulkumuodot (kävely, pyöräily, joukkoliikenne), ja eri energiayhtiöt ovat toteuttaneet energiakäänteitä.
Olen kuitenkin ollut viime ajat huolissani, erityisesti viime kuntavaaleista lähtien. Ilmastotavoitteet, kävely ja pyöräily ja ylipäänsä ”vihreät tavoitteet” ovat olleet monessa paikassa vastatuulessa. Kun tämä tapahtuu yksittäisten kaupunkien tasolla, ei muutosta välttämättä huomaa. Useammasta esimerkistä muodostuu kuitenkin linja:
- Oulussa kaupunginvaltuusto päätti maanantaina, että hiilineutraalisuutta tavoitellaan vuonna 2035, Oululle kansainvälistä mainetta tuoneita pyöräbaanojen kunnianhimoa laskettiin ja kaupunkipyöriä ei tavoitella.
- Vantaalla kaupunkiympäristölautakunta päätti hiljan haluavansa vesittää kestävän liikkumisen tavoitteita.
- Ympäristöpääkaupunki Lahdessa kestävän liikenteen suunnitelma Liisu meni aikoinaan läpi, mutta vaalien jälkeen syksyllä 2021 keskustelu käytännön toteutuksesta on ottanut pahoja enteitä.
- Keskustelut, tai etenkin jakolinjat, Sörnäisten tunnelista tai Turun raitiotien etenemisestä ovat tietenkin omia esimerkkejään.
Itse vaikutan Tampereella, ja meillä tilanne on yhtä lailla kiikkerä: siinä missä hiilineutraalisuuteen pyritään edelleen vuoteen 2030 mennessä ja kestävistä kulkumuodoista on selkeät tavoitteet, on meilläkin tietenkin omat hankaluutemme. Vaikka vuosi 2021 oli kestävän liikenteen läpimurtovuosi ratikoineen ja kaupunkipyörineen, ja vaikka tuoreita äänestyspäätöksiä ei löydykään, eivät keskustelut ole kaikin ajoin olleet helppoja. Esimerkiksi liikenteen ilmastopäästöt eivät meillä suuressa mittakaavassa ole vielä juuri laskeneet, ja olennainen kysymys onkin se, miten asiaan liittyvät päätökset saadaan aikaiseksi. Strategiastamme tuli kyllä ihan kelpo, mistä olen tyytyväinen, ja Helsingissähän strategian vastaavat kirjaukset ovat peräti erinomaisia. Syitä voi miettiä, ja niihin palataan.
Mistä on kysymys?
Olen tehnyt kaupunkipolitiikkaa yli 10 vuotta, ja nyt on jälleen vaikeammat ajat: kun joiltakin osin kestävää liikennettä on saatu edistymään, ovat nousseet myös vastavoimat. Kun katutilasta valtaosan ottanut autoliikenne on hieman joutunut väistymään, on syntynyt ajatus että enempää ei pitäisi joustaa. Ei, vaikka ainoa kestävä ratkaisu rajallisen katutilan ongelmaan olisi se, että yhä useampi käyttäisi kestäviä kulkumuotoja.
Se, mikä itseäni huolettaa, on se että asiassa ei vaikuta järkipuhe tai valistus auttavan: siinä missä aiemmin vaikkapa pyöräilyyn on suhtauduttu lähtökohtaisesti positiivisesti, tuntuvat rintamalinjat tiivistyvän. Esimerkiksi Oulussa pyöräilyä, vaikka kuinka se edistäisi kaupungin mainetta jopa kansainvälisesti, näytetään vastustavan jonkinlaisen uhman vallassa.
Asiassa on syntynyt kummallinen liitto: siinä missä perussuomalaiset eivät edes yritä asemoitua kannattamaan “vihreitä” teemoja, on muilla perinteisillä puolueilla ympäristöasiat olleet mukana, edes velvollisuudesta – jopa siinä määrin, että on kysytty, mihin vihreitä tarvitaan. Kun seuraa, miten helposti vaikkapa Oulussa, Lahdessa tai Vantaalla perussuomalaisten kelkkaan ovat lähteneet ns. vaikkapa Kokoomuksen ja Keskustan edustajat, osin demaritkin, vastaus tulee hyvinkin selväksi.
Ja kun kaupunginvaltuuston paikat ovat nollasummapeliä, tietenkin myös vihreiden oma menestys vaikuttaa: viime kuntavaaleissa hävisimme paikkoja myös kaupungeissa. Kun painoarvo putoaa, tulee heti takkiin, se on tullut selväksi. Vaikutukset katutilaan ovat todellisia, ja siitä on identiteettipolitiikka kaukana.
Mitä pitäisi tehdä?
Itselläni tämä konflikti eri kaupungeissa on vahvasti seurattavien listalla: osin ilmastopolitiikan takia, mutta myös (ja ehkä ennen kaikkea) siksi, että kestävät kaupungit ovat myös viihtyisiä ja vetovoimaisia. Hyvät kävely- ja pyöräily-ympäristöt houkuttelevat ihmiset jäämään, lähiluonnnosta ja kivasta korttelikaupungista puhumattakaan. Vain niillä tulee olemaan jatkossakin tulevaisuutta.
Itse asiassa hyvän kaupungin teemoista ei liikenteen ohella juuri synny kiistaa: lähiluonto ja luonnon monimuotoisuus ovat nykyään (lähes) kaikilla arvossa ja täydennysrakentamisen määrässä tai laadussa on lähinnä painotuseroja. Merkittävimmät kaupunkirakentamisen kiistakapulat syntyvät nekin välillisesti liikenteestä – kuten siitä, minkä verran pysäköintiin varataan tilaa pysäköintinormissa.
Koronavuosina kaupungin palveluista ja hyvistä puolista ei ole pystytty samalla tavalla nauttimaan, mutta muualla maailmassa tämä ei ole ollut muutokselle hidaste – pikemmin päinvastoin. Esimerkiksi Pariisi on koronavuosina noussut kestävän liikenteen kärkeen, ja Suomessakin katutilaa on esimerkiksi kesäterasseille riittänyt enemmän. Tämän takia hämmentääkin, miksi hyvien ja kestävien kaupunkien tekeminen on jäämässä autoilun alle – onko kyseessä uhmaa, jonkun äänestäjäryhmän pelkoa vai identiteettipoliittista asemoitumista? Vai kaikkea näistä?
Oma sivujuonteensa asiassa ovat toki, joka toisaalta yrittää kuunnella päätöksentekoa (kuten oikein onkin), osin parantaa kestävän liikenteen olosuhteita, mutta taustalla näkyvä autoiluinfraan nojaava perinne ei anna merkittävälle muutokselle oikein olosuhteita syntyä. Ratkaisun pitää siis olla lähtökohtaisesti poliittinen.
Riitojen kautta tätä ei ole välttämätöntä edistää. Perinteisistä kaupunkipuolueista erityisesti Kokoomuksen ja SDP:n toivoisi pysyvän edistyksellisellä, tai ainakin suopealla, linjalla. Itse olen valmis (kieltämättä pakostakin) neuvottelemaan edistysaskeleista, vaikka pienistäkin.
Samalla kuitenkin asiasta pitäisi nousta keskustelu: ollaanko kestävän liikenteen ja tämän mahdollistaman ihmisläheisen kaupungin asialla tosissaan, vai vain nimeksi? Halutaanko, että kestävä elämäntapa tehdä helpoksi, vai ei? Tämän pitäisi olla aikamme suuria kaupunkipoliittisia keskusteluita, ja sitä pitäisi käydä oikeastaan ihan koko ajan. Ja jos kaupunkilaisia, poliitiikkaa ja asioiden tekemistä mietitään, se keskustelu on tärkeä. Kaupunkeja rakennetaan vuoden jokaisena päivänä.
Tässä muuten nimenomaan vihreitä näytään tarvittavan.