Olen seurannut Tampereen pyöräilyä vuosikaudet. Samalla olen siihen ollut koko kunnallispoliittisen urani ajan vaikuttamassa pyöräilyyn, joten myönnän heti kättelyssä, että olen osin vastuussa.
Heti alkuun on sanottava, että eteenpäin on menty: Hämeenkadulla on kaikesta kritiikistä huolimatta ilmeisen suositus pyöräkaista ja vaikka olosuhteet ratikkareitillä ovat parantuneet. Samaan aikaan keskustelu esimerkiksi sosiaalisessa mediassa lähinnä kärjistynyt viime aikoina. Erityisiä puheenaiheita ovat olleet ratikan 2. vaiheen työmaajärjestelyt, Hämeenkadun pyöräkaistat ja kaupunkipyörät. Somen ohella Aamulehden kolumneissa ja mielipidepalstoilla asiaa on käsitelty.
On vaikea sanoa, miten laajat kansanjoukot arjessaan kokevat Tampereen pyöräilyolot, mutta pidän ilmeisenä että ainakin mielikuvatasolla Tampere on huonossa huudossa. Kun itsekin pyöräilen valtaosan matkoitani, omat kokemukseni asiaa tukevat: talvikunnossapidossa on paljon parannettavaa, ratikkatyömailla on ajauduttu osin kelvottomiin ratkaisuihin (ja palautteeseen ei ilmeisesti vastata). Monilla reiteillä talvisulkuja on ollut käytössä koko viime valtuustokauden ajan, pormestariohjelman kirjauksista huolimatta. Samaan aikaan pyöräilyn osalta katusuunnitelmissa poiketaan edelleen suunnitteluohjeista, vaikka lautakunta on näiden käyttöä edellyttänyt jo viime kaudella erillisellä päätöksellä. Laiminlyöntejä ei voi selittää sattumalla.
Mikä neuvoksi?
Olen yrittänyt miettiä, miten pääsisimme eteenpäin. Huomenna hyväksyttävässä pormestariohjelmassa olevat kirjaukset luovat hyvän pohjan sille, että kunnollisia ratkaisuja voi politiikka vaatia – samoin kuin investointeja pyöräilyyn:
Kävelyn sekä pyöräilyn mahdollisuuksia kaupungissa on edistettävä. Myös ympärivuotisesta, olemassa olevan jalankulku- ja pyörätieverkoston laadukkaasta hoidosta ja jatkuvasta käyttökuntoisuudesta pitää huolehtia. Parhaista käytännöistä ja suunnitteluohjeista pidetään kiinni ja kunnossapidossa otetaan käyttöön hyviä käytänteitä verrokkikaupungeista. Reittejä ja pyöräilyn baanaverkostoa on tarkasteltava riittävän isoina kokonaisuuksina.
Anna-Kaisa Ikosen pormestariohjelma
Tätä haluan ensi kaudella pormestarikoalition mukana edistää, mutta se vaatii myös kaupungin kaikilta toimijoilta uutta otetta: pyöräily ja siihen liittyvät pormestariohjelman kirjaukset pitää ottaa vakavasti.
Asiat eivät myöskään tapahdu hetkessä, ja asiassa on panostettava myös viestintään. Jos vallalla on vain jatkuvasti (oikeutettu) kritiikki Tampereen pyöräilyolosuhteita kohtaan, jää se vallitsevaksi totuudeksi ja tällöin se heikentää kaupungin vetovoimaa. Myös niiden kaupunkilaisten, jotka pääosin pyörällä liikkuvat, tamperelaisuus kokee kolauksen jos he joutuvat pitämään itseään toisen luokan veronmaksajina ja kaupunkilaisina joiden eteen asioita ei edes yritetä tehdä. Tämä on erityisen vahingollista tilanteessa, jossa muun muassa sähköpyöräily lisääntyy jatkuvasti työsuhde-etujen myötä. Samalla kaupungin liikennejärjestelmällehän pyöräilyn lisääntyminen olisi vain hyvästä ja tavoitteiden mukaista, kun tilankäyttö kaduilla tehostuisi.
Tulevalla kaudella pyöräilystä pitääkin ottaa kiinni erillisenä, prioriteetiltaan korkeana kehittämiskohteena, jossa panostettaisiin niin viestintään, kokonaisvaltaiseen suunnitteluun kuin järjestelmälliseen toteutukseen. Asian voi organisoida monella tavalla, mutta esimerkiksi ratikkaprojektin viestinnästä ja toteutuksesta (aivan viime vaiheita lukuunottamatta) on mahdollista ottaa mallia.
Tämä ei edes vaatisi juuri nykyistä suurempia resursseja, mikäli tehdään oikeita asioita pyöräilyyn omistautuneella osaamisella – samalla viestien siitä, mitä on tulossa. Mallejahan on haettavissa mm. Oulusta tai Joensuusta, tai maailman kolmen parhaan pyöräilykaupungin joukkoon tähtäävästä Helsingistä. Kritiikistä ei kaupunki tietenkään eroon pääsisi, mutta ainakin laajoilla kansanosilla olisi odotuksia paremmasta.
Pari sanaa kaupunkipyöristä
Viime päivinä Tampereella on myös uutisoitu kaupunkipyöräjärjestelmän käyttäjämäärien jääneen odotuksista. Olen projektia seurannut innolla alusta alkaen, ja vaikka parempaa toivoin, en ole kaikin osin yllättynyt. Jutussa asiaa selitetään osin sähköpotkulaudoilla, säillä ja osin lyhyellä kaudella.
Uskon, että säillä ja sähköpotkulaudoillakin on vaikutuksensa, mutta enemmän katsoisin aikataulua ja projektia yleensä: miksi ihmeessä käyttäjämäärät olisivat olleet suuret, kun pyöriä ei saatu määrissä kaupunkiin kuin vasta elokuussa, ja lanseeraustilaisuudet jäivät pitämättä? Itse käyttökokemuksethan pyöristä ovat olleet hyviä, mutta tietyssä mielessä kaupunkipyörien haasteet ovat oire siitä, miten käy kun pyöräilyyn ei suhtauduta vakavasti organisaation johdossa. Resurssit eivät ohjaudu eivätkä asiat tapahdu itsekseen.
Ihmettelen samalla kaupunkipyörät tuottaneen yrityksen toimintaa: aiemmasta kilpailutuksesta valitettiin, ja kun kun valittanut yritys voittikin järjestelmän toimituksen, ei pyöriä pystyttykään luvatusti toimittamaan vaan järjestelmä lähti liikkeelle rajusti karsitulla pyörämäärällä. Tämänkaltainen toiminta on omiaan vahingoittamaan koko kaupunkipyörämarkkinaa Suomessa. Ei kovin kestävää liiketoimintaa.
Olen itse ajanut Tampereella sähköpyöriä vuosikaudet, ja sitä taustaa vasten projektin lanseeraaminen ja haasteet tuntuvat tuskalliselta seurattavalta. Uskon kyllä, että tulevina vuosina järjestelmä lunastaa lupauksensa, ja pyörät ovat paitsi edullisempi, myös turvallisempi vaihtoehto sähköpotkulautoihin verrattuna. Markkinointi, viestintä, koko kauden mittainen käyttö ja liittymät muuhun joukkoliikenteeseen pitää hoitaa kuntoon. Toisin sanoen: on tehtävä kunnolla se, mikä tällä kaudella jäi puolitiehen.