Ilmoitin muutama viikko sitten olevani ehdolla puoluevaltuuskunnan puheenjohtajaksi.
Puoluekokouksen lähestyessä olen ehtinyt miettiä sitä, miten parhaiten puoluevaltuuskunnasta käsin voitaisiin tukea niitä tavoitteita, jotka ovat vihreille tärkeimpiä – ilmastonmuutoksen hidastamista, köyhyyden torjumista ja koulutuksen turvaamista.
Lähtökohdat ovat hyvät. Valtuuskunta on toiminut viime vuosina hyvin ja tukenut puolueen tehokkaasti oppositiopolitiikkaan. Erityisesti valtuuskuntaa luotsanneelle Kaisa Hernbergille on syytä nostaa hattua.
Vihreät kasvoivat vaaleissa viidellä kansanedustajalla keskisuureksi puolueeksi, ja tämän kasvun tulee osaltaan näkyä kaikessa toiminnassa. Toisekseen mahdollinen hallitustaival vaatii puolueelta toisenlaista vaihdetta kuin oppositiossa toimiminen: äänestäjien luottamus ja puolueen ajatusten kirkkaus on turvattava myös silloin, kun päätöksiä tehdään hallituksessa. Itselläni tästä on kokemusta – viimeksi kun varapuheenjohtajana ajoittain vedin valtuuskunnan kokouksia, olimme monesti hyvin haastavan hallituskauden keskellä.
Omien kokemusteni ja poliittisen tilanteen pohjalta itselleni onkin kirkastunut, että puoluevaltuuskunnalla on tähän liittyen kaksi olennaista tehtävää. Ensinnäkin sen tulee toimia kentän äänenä ja toisekseen pitää huolta siitä, että vihreiden linjat ovat ajan tasallla.
Kentän ääni, joka kantaa
Viime viikot olen saanut ilolla seurata kaikkia niitä ilmoituksia, joissa hyvät ja aktiiviset vihreät ympäri maata ovat ilmoittautuneet hakevansa puoluevaltuuskuntaan. Järjestökokemuksen lisäksi tarjolla vaikuttaa olevan merkittävää kuntapoliittista kokemusta, ja kautta linjan valtuuskuntapaikoista kisataan tosissaan. Kaikki tämä lupaa hyvää sille, että kentän ääni kuuluu kirkkaana ja aktiivisena. Myös oma taustani valtuustoryhmän puheenjohtajana Tampereella tätä täydentäisi.
Samaan aikaan avoimena kysymyksenä neuvotteluiden kestäessä on se, olemmeko seuraavassa hallituksessa. Jos olemme, täytyy meidän vihreänä joukkueena varmistaa se, että niiden ihmisten odotukset lunastetaan, jotka ovat vihreille äänensä antaneet.
Kaikkein helpointa tämä on silloin, kun ollaan hallituksessa, joka tekee suosittua politiikkaa. Jostain syystä tämä ei vain tunnu suomalaiseen käsitykseen politiikasta sopivan, vaan puolueiden hallitustaipaleet pitää kokea vähintään hieman tuskaisina retkinä, jolloin ainakin isoimmat päätökset tehdään ulkoa määritellyn “pakon” edessä. Olisikin luontevaa, että hallitus tekisi myös politiikkaa jolla olisi kansan tuki, ja tässä tehtävässä vihreiden puoluevaltuuskunnalla on oma roolinsa – keskustelukumppanina, kentän äänenä ja miksei puolueen omatuntonakin.
Kentän äänenä toimimisen ei tule tarkoittaa omahyväistä neuvomista sivusta tai kohtuuttomia odotuksia heille, jotka toimivat vaikkapa eduskunnassa tai ministereinä. Vihreissä hallitukseen menosta päätetään yhdessä, jolloin myös vastuuta päätöksestä on jaettavaksi niin eduskuntaryhmälle kuin puoluevaltuuskunnallekin.
Ohjelmatyöstä
Usein kuulee vitsailtavan, että vihreillä on ohjelmapaperi joka lähtöön ja tarkoitukseen. Itse pidän tätä yksinomaan rikkautena, sillä yksin hallitusneuvottelut, muista tilanteista puhumattakaan, vaativat merkittävän määrän linjoja joita päätöksenteon ytimessä voivat edistää. Mitä avoimemmin ja demokraattisemmin ohjelmat kirjoitetaan, sitä suurempi on niiden legitimiteetti ja uskottavuus.
Samalla lienee syytä, että ohjelmatyö voisi osittain elää ajassa: monet yhteiskunnan keskeiset uudistukset tehdään joka tapauksessa puolueiden yhteistyönä, jolloin yksittäisissä ohjelmissa ei kannata ehkä kovin tarkkaan niinkään tavoista tehdä uudistus, kuin tavoitteista joita uudistuksilla tavoitellaan. Vuosikausia ajassa elänyt sote-uudistus monine malleineen on tästä hyvä esimerkki. Valtuuskunta toki päättää itse yhdessä työohjelmansa, mutta erilaisten ohjelmien säännöllinen päivittäminen olisi hyvä ottaa osaksi työtä.
Valtuuskunnan toinen olennainen tehtävä ohjelmatyössä on uusien ajatusten nostaminen poliittiseen keskusteluun. Politiikan arjessa avauksia yhteiskunnan uudistamisesta on vaikea tehdä, ja aktiivinen puoluevaltuuskunta voi tehdä tässä työssä puolueelle suuren palveluksen. Keinoja vain pitää laajentaa entisestään perinteisistä ohjelmapapereista visiotyöhön. Tähän itselläni on erityisesti annettavaa: olen onnistunut kerryttämään kokemusta niin visiotyön vetämisestä kuin poliittisten avausten kirjoittamisestakin.
Lopuksi
Suomi on ajautunut tilanteeseen, jossa ei ole enää muutamaa suurta, vakiintunutta dominoivaa puoluetta, vaan joukko keskisuuria puolueita. Suomen suunnasta keskustellaan hyvin erilaisin äänenpainoin, ja vihreiden on oltava se porukka, joka pitää yhteiskunta avoimena, ymmärtää ympäristön asettamat rajat ja pitää kaikki kyydissä. Tähän työhön tarvitaan paljon poliittista ajattelua ja vihreiden puoluevaltuuskunta on paikka, jossa tätä työtä jaksetaan tarmokkaasti tehdä. Samaan aikaan puoluevaltuuskunnan tulee olla myös osaltaan varmistamassa se, että otamme parin vuoden päästä kuntavaaleissa vaalivoiton.
Omalta osaltani olisin hyvin otettu, jos tätä työtä saisin valtuuskunnan puheenjohtajana olla vetämässä.