Kaupunginhallitus päätti hyväksyä ratikan suunnittelun Koskipuistosta etelän suuntaan – ajatuksissa on, että ratikka jo ensimmäisessä vaiheessaan kulkisi Hatanpään valtatietä linja-autoasemalle. Vaikuttimena asiassa on ollut sekin, että paikalliset elinkeinoelämän järjestöt ovat vedonneet keskustan remonttien tekemiseen kerralla.
Ajatus on erinomainen, ja Hatanpään valtatien osalta todellakin tarpeen. Kun katsoo tulevan raitiotien sijaintia koko Tampereen kaupunkiseudulla, on ilmeistä että juuri tämä katuosuus on alikäytöllä. Ydinkeskustan, Koskikeskuksen ja Ratinan kauppakeskuksen yhdistävä katutila pitäisi käyttää paremmin.
Tällä hetkellä keskeisiä ongelmia kolme:
- Autoille on pyhitetty paljon turhan paljon tilaa, kun Hämeenkadulle ei enää yksityisautoilla kuljeta
- Liian vähän tilaa kävelylle ja pyöräilylle, etenkin ruuhkaisissa risteyksissä. Myös alkupään bussipysäkeillä syntyy usein konflikteja pyöräilijöiden ja kävelijöiden kesken.
- Liiketoimintaa ja kaupunkilaisten oleskelua haittavaa ankeus – alue kun on ollut lähinnä henkilöautojen ja bussien käytössä.
En nyt ala neuvoa sen kummemmin liikennesuunnittelijoita työssään ja piirtämään uusiksi mahdollisia kaistamääriä, mutta jatkosuunnittelun yhteydessä kannattaa ylläolevat asiat huomata. Kyse on paitsi liikennejärjestelyistä, myös aivan keskeisimmästä kaupunkitilasta. Myös keskustan strategisessa osayleiskaavassa tämä on tunnistettu “hitaan liikkumisen alueeksi”, joka näkyy allaolevassa kuvassa.
Uutta Hatanpään valtatietä voisi lähestyä muutamalla toiveella, joita olen myös allaolevan kuvaan piirtänyt:
- Enemmän tilaa jalankululle, oleskelulle ja liiketoiminnalle kadun itäreunalle. Ilta-aurinko paistaa juuri tälle puolelle, ja monet ravintolat sekä baarit voisivat hyödyntää tehokkaasti viihtyisämpää tilaa. Jos tilaa kunnollisen terassin rakentamiseen on, olisi mahdollista investoida pidemmän kauden tarjoaviin terassiratkaisuihin. Kaupunkivihreästä kannattaa myös pitää huolta.
- Pyöräilyn pääreitin viimeinen osuus kuntoon kadun länsipuolella. Pyöräilyn pääreitti etelästä kulkee jo nyt Hatanpään valtatietä Verkatehtaankadun risteykseen asti, ja reitin pitäisi jatkua tulevaisuudessa tästä Koskipuistoon – ja siitä tavalla tai toisella Hämeenkadun yli Rongankadun pääpyöräreittiin. Muuten pyöräily siirtyy yksinomaan Hämeenkadun pyöräkaistoille, mikä ei liene tarkoitus.
- Risteykset kuntoon kävelylle ja pyöräilylle – paitsi Hatanpään valtatien ylitysten yhteydessä, myös matkalla linja-autoaseman ratikkapysäkille. Kun kävelykeskustamme on jo laajentunut Ratinan kauppakeskuksen tienoille (ja laajenee siitä eteenpäin), tulee risteykset tehdä erityisesti kävelijöiden ehdoilla.
Ratikkaprojektilla ja kaupungilla on suunnittelussaan nyt kiire, jos asiaa halutaan tuoda päätöksille valtuustoon vielä loppuvuonna. Muutamalla hyvällä ja määrätietoisella ratkaisulla kaupunkitila saataisiin kuitenkin kerralla kuntoon.