Tampereen ratikka lähtee näillä näkymin kaupalliseen liikenteeseen keväällä 2021. Samoihin aikoihin saataneen valmiiksi uuden Hämeenkadun rakennustyöt, jolloin kaupugin pääkatu on seinästä pyhitetty kävelylle, pyöräilylle ja joukkoliikenteelle. Vuonna 2022 valmistuu ensimmäinen osa ”Kansi ja Areena”-kokonaisuudesta, ja onpa monta muutakin kohdetta siinä vaiheessa valmiita. Täydennysrakentaminen vaikuttaa etenevän keskustassa ja Tammelassa vihdoinkin omalla painollaan.
Kun kaupunkikehitys on ollut näin vahvaa, pitäisikin alkaa miettiä mitä teemme seuraavaksi. Maailma ei ole valmis 2021 tai 2022, vaan kaupungin kehittäminen vaatii myös tulevaisuudessa pienempiä ja suurempia askeleita. Ainakin osittain samoja ideoita pyöriteltäneen myös muualla jo pidemmällekin suunniteltuina, mutta nämä linjaukset tai ideat ovat omiani eikä niitä vihreän ryhmän kannanottoina tule lukea.
Mitä pitäisi tehdä – ideoita ja ajatuksia seuraaviksi askeliksi
- Hämeenkadulle vain ratikoilla ja sähköbusseilla, ja miettiä myöhemmin tarvitaanko ainoastaan ratikoita.
- On ilmeistä, että jossain kohtaa ratikan liikennöintiä raitiotien vuoroväliä tullaan tihentämään – etenkin jos tai kun liityntäliikenne alkaa toimia. Keskustan ilmanlaatu paranisi ja melutaso alentuisi jos heti lähdössä Hämeenkadulla kulkisivat ratikan ohella vain sähköbussit, tai myöhemmin ainoastaan ratikka.
- Ydinkeskustan katuja tulisi saneerata pyöräilylle ja kävelylle myös Hämeenkadun ympäriltä.
- Suurin osa autolla ajettavista matkoista on alle kolmen kilometrin pituisia – kaupunkikeskustassa tämä lienee erityisen totta. Kun kaupunki täydentyy ja kasvaa, on selvää että autoilulla pystytään toteuttamaan yhä pienempi osa kaikesta liikenteestä. Tila ei yksinkertaisesti riitä, jos ihmisten pitää päästää liikkumaan. Samalla tarvitsemme pysyvän Hämeensillan eteläpuolelle ja levennetyn patosillan Puutarhakadun keskeiselle pyöräreitille.
- Keskustaan pitäisi saada vihreää joka kortteliin ja joka kadulle
- Hämeenkadun katupuut palaavat ratikan myötä. Samaa otetta tarvitaan kaikkiin niihin kortteleihin, joita ydinkeskustaan muodostuu. Helteisinä päivinä puut viilentävät katukuiluja, ja istutukset luovat viihtyisyyttä jokaiseen päivään. Tältä osin tilannetta voi, ja pitääkin, parantaa jo tehdyissäkin kohteissa.
- Hatanpään valtatie pitäisi saneerata ratikalle ja ihmisille
- Kun Hämeenkatu siirtyy vain joukkoliikenteen, pyöräilyn ja kävelyn käyttöön, on nykyinen kapasiteetti ylimitoitettua. Tarvitsemme kävelykeskustaa tukevan Hatanpään valtatien ensin Ratinan kauppakeskukselle ja siitä edemmäs.
- Ihmisille ja yrityksille on annettavaa tilaa toimia
- Kun katuja saneerataan, on paikallisille yrityksille, ihmisille ja muille toimijoille annettava sananvaltaa kehitykseen. Sitoutuminen kasvavan kaupungin uudistumiseen tulee sitä helpommaksi, mitä useammat saavat sanoa sanansa. Eräs esimerkki tästä olisi parklet-ajatuksen nostaminen uudelleen esiin, jossa halukas yritys voisi vuokrata keskustan pysäköintipaikan terassiksitilaksi tai muuta yritystoimintaa varten.