Kaupunginvaltuusto kokoontuu 23.10., ja on syytä tehdä olennaisista asioista raporttia. Koko lista kaupungin sivuilla.

Tarkastuslautakunnan raportti

Tyypillisesti asiakohta on sellainen, jossa voidaan puhua vähän mistä tahansa, mitä ihmisillä on sydämellä koska raportti on niin laaja. Itse en ajatellut puheenvuoroja käyttää, sillä ehkäpä olennaisimmista havainnoista, taloudesta, on syytä keskustella seuraavaan pykälän kohdalla.

 

Tampereen kaupungin talouden ja toiminnan katsaus 8/2017

Edellisessä kokouksessa, jossa Tampereen taloutta käsiteltiin, vastaava pykälä meni ohi aika vähällä keskustelulla. Ehkä olennaisinta on havaita, että ilman satunnaisia eriä kaupungin tulos oli tammi-elokuun välisellä ajanjaksolla 33,7 MEUR alijäämäinen, joka on 12,8 MEUR vertailujaksoa heikompi. Samoin kaupungin menot kasvoivat, ja ovat ennusteen mukaan kasvamassa, noin 2,4 prosenttia, samalla kun rahoitus on jäämässä pienemmäksi (koska valtionosuuksiakin leikataan rajusti).

Onko tilanne nyt siis synkkä? On kieltämättä, sillä 2,4 prosentin menokasvu, samaan aikaan kun tulot eivät kasva, on vähän kestämätöntä. Itse nostaisin mittatikuksi väestönkasvun, joka on ollut siinä 1,5 prosenttia. Kovin paljoa enempäähän menot eivät oikein saisi kasvaa, jos haluamme olla kestävällä polulla – toki jos verotulot kasvavat, niin mikäs siinä.

Oikeastaan olennaiseksi nyt jää se, että käytämme pienen nousukauden liikkumavaran fiksusti rakenteellisiin uudistuksiin. Niistä on puhuttu jo kauan, mutta ainakaan vielä ne eivät talouden luvuissa näy. Joka tapauksessa perusasemamme on vahva: kaupungin kasvu antaa aina mahdollisuuksia. Tästä ajattelin puhuakin.

 

Asemakaava 8521 Lappi: TOASin vanhojen talojen korvaaminen

Tämä on ollut pitkään tekeillä, ja kaavaprosessina vaikea. Menemättä sen kummemmin keskusteluun itse kaavasta, ihan hyvä että saadaan tuo aikaiseksi ja vähän Lapinniemen aluetta tehostettua. Mahdollisuuksia olisi ollut enempäänkin.

Mielenkiintoinen taustakeskustelu asiaan liittyen on toki ollut siinä, että missä määrin TOASia itseään alue kiinnostaa, ja missä määrin on tulossa kovan rahan asuntoja – mutta tämähän ei itse kaavakeskusteluun olennaisilta osin kuulu.

 

Asemakaava 8629 Multisilta: Teollisuustontti asumiseen

Ei ihmeempiä, vaan ihan peruskaava. Sikäli ihmetyttää, miten pysäköintipainotteiseksi tontti jälleen kerran menee, kun pysäköintinormi on asetettu ankaraksi. Tästä on hyvä puhetta hieman nostaa.

 

Valtuustoaloite Onkiniemen tehdaskiinteistön kehittämiseksi (Jukka Gustafsson ym.)

Tämä herättänee keskustelua, koska alueen pidemmän aikavälin tulevaisuus ratkaistaan kaavoituksen yhteydessä. Väliaikaisella remontilla voidaan pidentää nykyisten vuokralaisten mahdollisuuksia toimia tiloissa, mikä on ehdottoman hyvä asia. Toivottavasti valtuuston keskustelu antaa osaltaan eväitä myös jatkovalmisteluun.