Kirjoittelin kesäloman kunniaksi vähän pidemmin auki ajatuksia tavoitteista ja askelista, joita vihreiden tulisi seuraavassa poliittisessa ohjelmasssa ottaa. En itse varmaan ehdi tähän työhön juuri osallistua, mutta näitä on ollut mielessä.
Kaupungeista ja asumisesta
Kaupungistuminen on samaan aikaan eräs keskeisistä megatrendeistä ja vihreistä menestystarinoista. Ajatuksemme siitä, miten tila kaupungeissa viime vuosisadan autokaupungin jälkeen tulee antaa ihmisille, on nykyisin valtavirtaa. Tässä on tietenkin auttanut kehitys, jossa talousjärjestelmä on kulkenut ideologian kanssa samaan suuntaan. Kun kaupungeissa oleva maa on tullut entistä houkuttelevammaksi ja siten kalliimmaksi, ei auto pysty enää kilpailemaan kävelyn, pyöräilyn tai tehokkaan joukkoliikenteen kanssa siinä, mihin rajallista tilaa kaupungeissa tulee käyttää.
Vaikka eri paikoissa käydään vielä viivytystaisteluita, on ilmeistä että kaupunkisuunnittelussa ajatuksemme ovat olleet ilmeinen menestys. On seuraavien askeleiden aika.
Eräs keskeisistä nykyajan haasteista tulee ihmisten asumisesta. Helsingin, ja osin muiden kaupunkiseutujen, vetovoima on niin kova, että asumisen hinta tulee jopa keskituloisille ihmisille ongelmaksi. Asumisen kaltaiseen perustarpeeseen menee tuloista merkittävä osa etenkin niillä alueilla, joilla työtäkin on tarjolla. Samaan aikaan asuntojen hinnat laskevat merkittävästi alueilla, joista väki muuttaa pois.
Suomalaisen politiikan kannalta tämä tarkoittaa valtiolta merkittävämpiä investointeja kaupunkeihin. Tämä ei tarkoita vain Helsingin rajatonta kasvua, vaan laadukasta kaupunkiympäristöä myös muualla. Esimerkiksi Tampereella nopeasti kaupaksi käyvät nykyisin ne asunnot, jotka ovat hyvässä kaupunkiympäristössä – tähän kannattaa panostaa muuallakin. Samalla kun tonttimaan arvo ei ole yhtä kallista kuin Helsingissä, avautuu mahdollisuuksia paikoittain erilaisiin ratkaisuihin: puistomainen, mutta silti kohtuullisen tiivis asumisen voi olla monelle hyvä vaihtoehto. Samalla tämä tietenkin säästää koskematonta luontoa mahdollisimman paljon.
Panostaminen Helsingin ohella myös muihin kaupunkiseutuihin lisää samalla kansalaisten yleistä onnellisuutta. Kun urbaania ympäristöä luodaan muutamille kaupunkiseuduille ympäri maata, parantuu palvelutaso koko maakunnassa. Jo tehdyt investoinnit asuntokantaan eivät mene hukkaan, ja hieman edullisemmalle kaupunkilaiselle ympäristölle voi olla tilausta.
Tässä vihreiden nousu eri kaupunkiseuduilla on avainasemassa: viestimme voi olla vaihtoehto kehitykselle siellä, jossa ajatukset askartelevat vielä menneen maailman ratkaisujen, kuten halpojen tonttien ja automarkettien, parissa.
Liittolaisuudesta
Vihreän liikkeen ytimessä ovat aina olleet eri vähemmistöt, jotka ovat saaneet äänensä kuuluviin yhdessä: niin luonnonsuojelijat, feministit kuin vihreät vaivaisetkin olivat aikoinaan luomassa vihreää liittoa. Elämäntapojen ja näkökulmien moninaisuus on aina ollut voimavara ja solidaarisuuden lähde, jossa erilaiset arvot ovat haastaneet vallitsevaa yhteiskuntaa.
Homogeeniselle hyvinvointivaltiolle, josta vaikkapa vielä 1990-luvun Suomi oli hyvä esimerkki, erilaiset arvot ja elämäntavat asettivat haasteen. Perinteisessä kansallisvaltiossa turvaverkkojen on ajateltu koskevan suunnilleen samat arvot ja elämäntavan jakavia kansalaisia. Vihreän liikkeen vaihtoehtoisten elämäntapojen kirjo pysyi pitkään marginaalissa, ja haastajana vallitsevalle yhtenäiskulttuurille. Vastaava rooli oli aiemmin työväestön vaihtoehtokulttuuria vaalineilla vasemmistopuolueilla, ennen suurta konsensuksen aikaa toisen maailmansodan jälkeen.
Yhtenäiskulttuurin murtuminen on tuonut aiemmin marginaalissa olleet vaihtoehtokulttuurit laajempaan tietoisuuteen, ja tässä on vihreille edelleenkin olennainen poliittinen projekti: solidaarisuutta eri ihmisten kesken ei tarvitse enää kytkeä kansallisvaltiosta lähtöisin olevaan samankaltaisuuteen tai eri vähemmistöjen kokemaan sortoon. Vihreän liikkeen on säilyttävä jatkossakin liittona, jossa tunnustetaan ja tunnistetaan vähemmistöjen kamppailut, mutta tämän lisäksi erityisesti se, että olemme toinen toisemme liittolaisia eri kamppailuissa.
Tämän pohjalta vaikkapa kysymys siitä, kuka on feministi, on epäolennainen. Poliittisena tekona feministiksi julistautuminen voi olla, ja usein onkin, tärkeää, mutta olennaisempaa on se, että vihreä liike ottaa eri vähemmistöjen taistelut omakseen, ja solmii liittolaisuutta näiden välille: todellinen yhdenvertaisuus syntyy vain siitä, kun itse kunkin taistelu tasa-arvon puolesta otetaan laajan ihmisryhmän asialistalle, kuten tasa-arvoisen avioliittolain yhteydessä. Vihreiden tulee olla tämän jaetun oikeudenmukaisuuskäsityksen etulinjassa myös jatkossa.
Toimeentulosta ja yhteiskunnan turvasta
Nykyisin olemme tilanteessa jossa lähes yhdeksän kymmenestä suomalaisesta on täysin tai jokseenkin tyytyväisiä aineelliseen elintasoonsa. Jos, ja tämän ollessa iso jos, ympäristöongelmat eivät kaada nykyistä talousjärjestelmää, voidaan ajatella että ainakin pohjoismaissa niukkuus on saatu poistettua ilman Marxin ennustamaa kapitalismin kriisiytymistä ja siirtymistä sosialismin kautta kommunismiin. Toisaalta taas viimeisen kymmenyksen, joka on elintasoonsa tyytymätön, jonka ongelmat pitää ratkaista: köyhyyden kokemus johtuu usein siitä, että todellista köyhyyttä on olemassa.
Vaikka ihmiset olisivat elintasoonsa tyytyväisiä, samaan aikaan on merkkejä siitä, että taloudessa tapahtuvat nopeat tuottavuusloikat ja innovaatiot aiheuttavat aiempaa suurempaa epävarmuutta ja epäjatkuvuuskohtia ihmisten sinänsä hyviin työuriin. Talouden tehostuessa ja edelleenkin kasvaessa, suurten länsimaisten työväen- ja keskiluokkien varmuus omasta asemastaan on heikentynyt.
Vihreiden pääasiallinen ratkaisu toimeentuloon ja yhteiskunnan turvaan tulisi olla kahtalainen. Ensinnäkin riittävä toimeentulo tulisi turvata poliittisena projektina kaikille kansalaisille ilman yhteiskunnan yksilöön kohdistamia pakkokeinoja. Taloudelliset kannustimet työntekoon voivat olla vaikeita ratkaista kaikissa tilanteissa, mutta olennaista on että missään tilanteessa tukiverkon läpi ei pudota – vaikka ihminen olisi nuori tai yrittäjä.
Tämän yhteydessä vihreiden tulisi jälleen ratkaista suhdettamme ay-liikkeeseen. Kun pysyvä työsuhde ei ole tae paremmasta kohtelusta yhteiskunnassa, tulee ay-liikkeen miettiä myös tavoitteitaan uusiksi. Nykyisissä oloissa, joissa pääoma on työvoimaa selkeästi liikkuvampaa, on perinteisessä työmarkkinajärjestelmässä jatkuva epätasapaino. Tästä huolimatta taisteleva ammattiyhdistysliike olisi vihreille luonteva kumppani: yhteiskunnassa, jossa ihmisillä ei ole välitöntä huolta omasta asemastaan ja toimeentulostaan, on koulutetulla työvoimalla mahdollisuus keskustella tasavertaisemmin työoloistaan. Tämän lisäksi vaikkapa Suomeen maantieteellisesti sidottujen palvelualojen työntekijät voivat joka tapauksessa järjestäytyä.
Julkisista palveluista
Toinen osa yhteiskunnan turvaa syntyy yhteisen turvaverkon rakentamisesta: paitsi edellämainitusta rahasta, ihmisten toimeentulo syntyy siitä, mitä yhteiskunta heille tarjoaa. Kun varmistamme, että jokainen pystyy ilman omaa riskinkantoa kouluttautumaan peruskoulun jälkeenkin, luomme osin ylitarjontaakin koulutuksesta. Tämä on ehdottoman hyvä asia: sivistys on arvo sinänsä ja tulevassa maailmassa koulutus tarjoaa edelleenkin parhaat valmiudet työmarkkinoille, vaikka aivan jokaisesta tutkinnosta ei suoraa taloudellista hyötyä olisikaan.
Tähän turvaverkkoon liittyvät myös sosiaali- ja terveyspalvelut. Tavoitteenamme tulee olla malli, jossa rajalliset veroeurot tuottavat samantasoisen palvelun kaikille kansalaisille. Erikoissairaanhoidon osalta tämä jo pitkälti Suomessa toteutuu, mutta yhä jatkuvan sote-uudistuksen keskiössä olevan perusterveydenhuollon osalta ei. Vihreät eivät tule ratkaisemaan sote-uudistusta yksin, mutta oma kulmamme tulisi perustua siihen, että rajalliset resurssit kohdentuvat tasaisesti eri kansanosille. Nykyinen kohtuuttoman hyvin resurssoitu työterveyshuolto ja aliresursoitu julkinen terveydenhuolto ylläpitää luokkarajaa siellä, missä sitä ei tarvittaisi.
Yhteiskunnan turvaamaan riittävän toimeentulon, koulutuksen ja terveydenhuollon yhdistelmä mahdollistaa ihmisille vapauden, jota ei ole ennen yhteiskunnassa ollut. Emme ole enää kuninkaan, feodaaliherran, pääoman tai valtiojohtoisen teollistamispolitiikan välineitä. Tällainen riippumattomuus onkin siis vihreän liikkeen arvoinen tavoite.
Uskommehan, että antamalla kaikille ihmisille mahdollisuus osallistua yhteiskuntaan omien kykyjen ja voimien rajoissa, saamme myös kaikkein eniten yhteiskuntana toinen toisistamme iloa ja hyötyä.