Vihreiden puheenjohtajakisa on parhaillaan on käynnissä. Itse olen tällä kertaa seurannut kisaa ilman, että olen missään puolueen luottamustoimissa. Tätä taustaa vasten on ollut ilahduttavaa seurata, miten hyvissä kantimissa puolue on: aivan kärkipään poliitikkojamme on asettunut ehdolle runsaasti ja kisaa käydään positiivisella otteella. Liittymällä vihreiden jäseneksi 15.5. mennessä voit vaikuttaa puheenjohtavalintaan.
Toki samaan aikaan kannattaa muuten huomata sekin, että vuoden 2011 vaalien uusiutumattomuus näkyy: eduskuntaryhmästä ponnistavat ehdokkaat ovat kaikki nousseet eduskuntaan vuoden 2015 vaaleissa.
Olli-Poika ja Emma
Äänestänkin itse näissä vaaleissa sen puolesta, että saamme puolueen puheenjohtajaksi kokemusta myös laajasta vallankäytöstä. Sopivan henkilön on sitä täytynyt itse asiassa kerryttää jo ennen valintaa oppositiossa olevan puolueen kansanedustajaksi. Tältä pohjalta nostan esiin kaksi nimeä: Olli-Poika Parviaisen ja Emma Karin. Olli-Poikaa tulen siirtoäänivaalissamme äänestämään sijalla 1 ja Emmaa sijalla 2.
Ehdokkaiden vahvuuksissa on samankaltaisuutta ja eroja: molemmat ovat olleet valtuustoryhmän puheenjohtajia suurissa kaupungeissa aikana, jolloin vihreät ovat saaneet huikeita voittoja. Tampereella vihreät olivat kolmanneksi suurin puolue aikana, jolloin saimme ajettua ratikkaa yhdessä muiden puolueiden kanssa kaupungin päätöksentekoon ja toteutukseen. Ihailin Olli-Pojan päätöksentekokykyä ja diplomaattisuutta viime kauden ajan aivan mykistyneenä, ja olen vähän harmitellut kun tämä ei ole näkynyt laajemmalti. Hän olisi ansainnut tähtihetkistään laajempaa tunnustusta kuin mitä tähän asti on tullut. Jos Olli-Poika johtaisi minisiteriryhmäämme jatkossa, olen aika varma että menestystä tulisi.
Emmalla vastaavia esimerkkejä on Helsingin päätöksenteosta, jossa olemme saaneet yhtäläisesti suuria voittoja, kun vihreät ovat tasapainoilleet viime kaudella demareiden ja Kokoomuksen välissä – saaden samalla kaikkein tehokkaimmin tavoitteitaan läpi. Emmaan tiivistyy myös paljon siitä vihreästä liikkeestä, jolta pohjalta voimme ottaa luontevan paikkamme toisena keskeisenä yleispuolueena tulevaisuuden Suomessa.
Loput erot ovat enemmän sitten luonnekysymyksiä ja pohdintaa siitä, kumpi pystyy realisoimaan vihreille enemmän kannatusta eduskuntavaaleissa. Tätä en osaa edeltäkäsin sanoa.
Lopuksi
Nämä ovat vain minun mielipiteitäni. Tunnen hyvin ehdokkaista myös Touko Aallon, Krista Mikkosen ja Maria Ohisalon (Särmiö-kollegani!), ja kaikki täyttävät puheenjohtajan mitat. Kannattaa siis tutustua kaikkien mielipiteisiin, ja tehdä lopullinen päätös aivan itse.