Ratikkalinjauksen yhteydessä keskeisiä valintoja oli se, tulisiko ratikan kulkea kaupungin länsipuolen osalta nykyisen asutuksen keskellä Pispalan valtatiellä, vai tulevan asutuksen varrella Rantatiellä. Lopulta Rantatien vaihtoehto voitti, ja esimerkiksi tulevan Hiedanrannan alueen kehitystä ratkaisu tukee hyvin. Itseäni kuitenkin jäi kaihertamaan Pispalan kytkeytyminen raitiotiejärjestelmään ilman, että jokainen matka edellyttää bussiyhteyttä vaikkapa Pyynikintorin raitiotiepysäkille.

Eräs tutkimisen arvoinen ratkaisu olisi funikulaari, eli rinnehissi, joka yhdistäisi rantatien, Pispalan valtaväylän ja Pispalanharjun. Harkitsemisen arvoinen kohta funikulaarille olisi Rajaportin seutu (kuva), jossa jo nykyisin ovat portaat.

funikulaari_Pispalaan

On sanottava, että olen tätä funikulaari-ajatusta pyöritellyt tietenkin alkuun vain jonkinlaisena heittona, mutta tutustuminen Turun vastaaviin suunnitelmiin on vähän antanut asialle vakavampia sävyjä. Jos heidän 130 metrin ratansa kokonaisarvio on vain 3,1 miljoonaa euroa (sisältäen kaiken suunnittelusta vaunuihin), olisi tuo nyt ainakin hyötyjen ja kustannusten osalta selvittämisen arvoinen asia. Pispalassakin väestö ikääntyy osaltaan myös, eikä nuoremmallekaan väelle portaiden kapuaminen ole aina kovin houkuttelevaa. Selvittämättä asiaa ei toki tiedä, miten matkojen hinta vaikkapa bussimatkoihin suhtautuisi – siitä olen varma että joukkoliikenteen käyttö lisääntyisi.

Hahmotelma funikulaarista Turussa. Kuva: IDIS design
Hahmotelma funikulaarista Turussa. Kuva: IDIS design

Ns. kovien liikkumishyötyjen lisäksi hyötyjen lisäksi on olemassa pehmeitä vetovoimatekijöitä, kuten turismi, jonka tukemiseen rinnehissi olisi omiaan. Tämän ovat huomanneet jo edellä mainitut turkulaiset, jotka ovat ottamassa omaansa käyttöön jo tänä vuonna Kakolanmäellä. Heidän kokemuksistaan voimme ottaa tässä asiassa oppia. Onhan se nyt kuitenkin niin, että funikulaari on uskomattoman siisti ja tyylikäs ratkaisu!