Vuoden viimeinen kokous pidetään välipäivinä. Kieltämättä olisi voinut näistäkin asioista lomailla.

 

Ajankohtaiset asiat

Olennaisin asia lienee keskustan liikennejärjestelyt, joihin liittyen on ollut paljon toiveita. Omasta mielestäni erinomaisen suureen hätäilyyn ei ole tarvetta, mutta samalla etenkin tiedonkulkua on syytä parantaa – kuten aina. Paljon puhuttua Hämeenkadun avaamista en lähtisi tekemään, ja tässä kaupunginhallitus on tämänsuuntaisia linjauksia jo tehnyt. Hämeenkadun itäpään osalta ilo jäisi lyhytaikaiseksikin, onhan asia tuotava ensin listalle joskus tammikuussa, ja toisaalta ratikkatyömaa alkaa jo huhtikuussa.

 

Nopeusrajoitusjärjestelmän päivittäminen

Pöydältä. Kirjoitin asiasta viime kokouksen blogissa.

 

Hervannan valtaväylän puistoalueiden yleissuunnitelma

Päätettäväksi tulee vielä yksi ratikkaprojektin osa, yleissuunnitelma Hervannan valtaväylän vieressä kulkevasta ratikkalinjauksesta, jonka oheen tehdään myös pyöräilyn ja jalankulun silta. 2,5 metriä pyöräväylää ja 2 metriä jalankulkua ei aivan valtaisille määrille ole mitoitettu, mutta parantaa nykytilannetta merkittävästi. Ja onpahan vaalien alla sitten keskustelua, kun tähän pyöräilyn ja kävelyn siltaankin pitää löytää rahoitus. Sanoisin, että tässä punnitaan, mitkä puolueet ottavat pyöräilijän ja kävelijän asian vakavasti.

 

Ratikkasilta sekä pyöräily- ja kävelysilta valtaväylän varressa
Ratikkasilta sekä pyöräily- ja kävelysilta valtaväylän varressa

 

Multisillan EHYT-suunnitelma

Tätä on esitelty lautakunnalle ennenkin – hyvä kun yritetään tätäkin aluetta täydentää. Toivottavasti orastava nousukausi herättäisi intoa rakennuttaa täälläkin.