Yhdyskuntalautakunta kokoontuu syyskuussa poikkeukselliset kolme kertaa.

Ajankohtaiset asiat

Käsittelyssä muun muassa keskuspuhdistamon kaava ja (auto)liikennemäärä- sekä liikenneonnettomuusraportit. Näistä jälkimmäisistä lisää omassa kohdassaan, kun ovat lista-asioita.

 

Poikkeamishakemus asuinrakennusten rakentamiseksi, Niilo Härmälän katu 5, Härmälä

Halua poiketa kaavasta monessa kohdin, mm. pysäköinnin, pyöräpysäköinnin ja ajoneuvoliittymien osalta. Muuten ihan ok, mutta kiinnostaa tietää, kuinka paljon vähemmän pyöräpysäköintiä sitten syntyy, kun autopysäköinnin poikkeama ilmoitetaan ihan yhden paikan tarkkuudella. On hyvä, että ihmisille tehdään monikäyttöisiä suojia erilaisten välineiden säilyttämiseen, mutta pyöräsäilytyksenkin tarve on ihan todellinen.

 

Liikenteen kehitys ja liikenneonnettomuudet Tampereella 2015

Tämä nyt voi kuulostaa tietenkin vähän nihkeältä, mutta sanoisin, että aika on ajanut sellaisten erillisten raporttien ohi, joissa sanalla liikenne käsitellään vain autoliikennettä ja pyöräilystä sekä kävelystä tehdään raportit erikseen. Kaikkien kulkumuotojen liikennemääriä eri kohdissa pitäisi tutkia samalla tarmokkuudella: päätöksenteossa kuitenkin katuja katsotaan kokonaisuutena, joten autoilun ohella myös muut luvut olisi hyvä olla tiedossa. Kävelyvirtojen tarkoista ja kattavissa tiedoista olisi toki apua elinkeinoelämällekin.

Toinenkin diskurssihenkinen havainto raporteista on: vaikuttaa aina hassulta, kun onnettomuudet listataan ”jalankulkijaonnettomuuksiksi” ja ”pyöräilijäonnettomuuksiksi”. Aivan kuin jalankulkija kävelisi kohti vääjäämätöntä onnettomuutta ja pyöräilijä pyöräillessään vain kohtaisi onnettomuuden. Samalla kaikista henkilövahinkoon johtaneista onnettomuuksista kuitenkin 50 % koskee jalankulkijoita tai pyöräilijöitä. Keveämmällä välineellä kulkeva kohtaa pahemmat vahingot.

Sitten pari olennaista nostoja:

  • Joukkoliikenteen matkustajamäärät ovat kehittyneet todella paljon (6 prosenttia) vuoden 2015 aikana – väkilukuhan kasvoi viime vuonna noin prosentin.
  • Henkilöautokanta nousee selvästi kaupungin väkilukua hitaammin, joka tietenkin täydennysrakentamista helpottaa – ja on ehkä osin toteutetun politiikankin ansiota
  • Liikenneonnettomuuksia, ainakaan vakavia, ei tapahdu lainkaan samaa määrää 30 km/h -nopeusrajoitusalueilla (ks. kuva), joita nopeusrajoituspolitiikan myötä pitäisi saada lisää. Nykyinen aliedustushan johtuu osin tietenkin siitäkin, että valtaosa kaduista on korkeamman nopeusrajoituksen vyöhykkeillä.

Jalankulkijoiden ja pyöräilijöiden ns. kohtaamat onnettomuudet eri nopeusrajoitusalueilla

 

Näsijärven rantareitti

Tulee pöydältä päätöksentekoon. Aion esittää pyöräväylän levennystä 0,50 metrillä, joka lisäisi rantareitillä merkittävästi turvallisuutta varsin kohtuullisin kustannuksin (50 000 euroa lisää 1,7 MEUR kokonaisbudjetissa). Muuten hieman huolettaa reitin, joka kuitenkin tuonne 10-15 vuodeksi tulee, käyttökelpoisuus.

 

Myllypuronkadun ja Lintuviidankadun katusuunnitelmat

Myllypuronkadun katusuunnitelma saa jopa kehuja, Lintuviidankatu on mielestäni pyöräreitistön kannalta hieman ongelmallinen, mutta eiköhän näillä mennä.