Aamulehti julkaisi vastineen Yrjö Schafeitelin mielipidekirjoitukseen, ja jättämi samalla viimeisen, ehkä sovinnollisimman kappaleen pois. Näillä mennään.

Kaupunginvaltuutettu Yrjö Schafeitelin mielipidekirjoitus (AL 15.8.)
ottaa kantaa Tampereen liikennesuunnitelmiin, nostaen esiin erilaisia
syytöksiä erityisesti vihreiden suuntaan.

Schafeitelin teksti vetää mutkia suoraksi kuin uusi moottoritie, ja
tämän lisäksi tekstissä on eräs aivan erityinen puute. Tekstissä
sanalla liikenne liikenteeksi käsitetään lähinnä vain yksityisautoilu
– joukkoliikenteen, kävelyn ja pyöräilyn jäädessä syrjään.
Kaupunkiliikenne ei kuitenkaan nykyään tai tulevaisuudessa voi nojata
lähes yksinomaan yksityisautoiluun, niin itse autoilun kuin
pysäköintipaikkojen vaatiman tilan takia.

Onkin paikallaan, että kaupunkiliikenteen vaatimia tilatarpeita
tarkastellaan uudelleen. Kun jalankulku ja pyöräily erotellaan omille
väylilleen, ei ristiriitatilanteita kadulla kulkijoiden kesken tapahdu
niin usein. Samalla kun parannamme vaikkapa joukkoliikenteen
edellytyksiä, voivat yhä useammat siirtyä sen käyttäjiksi. Tällöin
kaistalla ajokaistoilla riittää tilaa intohimoisille autoilijoille
entistä paremmin. Samalla liikenneturvallisuutta voidaan parantaa, ja
tästä hyötyvät erityisesti kaupungin ikäihmiset ja lapset.

Mutta ei autoliikenteen tulevaisuudestakaan Tampereella kannata olla
huolissaan – viimeksi lautakunnassa 9.8. hyväksyttiin seuraavat
miljoonien eurojen parannukset autoliikenteen sujuvuuteen, tällä
kertaa Viinikan liittymässä. Myös ratikan suunnittelun yhteydessä
autoliikenteen edellytyksiä tarkastellaan suorastaan kadunkulma
kadunkulmalta.

Tosiasioihin keskittyvän sisällön lisäksi toivoisin, että
keskustelussa liikenteestä puhuttaisiin enemmän ratkaisuista, ilman
spekulaatioita siitä, millaisia motiiveja, ominaisuuksia tai tapoja
erilaisilla katutilan käyttäjillä on. Tamperelainen liikennekulttuuri
hyötyisi siitä, kun Schafeitelin mainitsemat keskisormen näyttämiset,
kiivailut ja huutelut jätettäisiin kaikkien kulkijoiden osalta
tekemättä. Kun kaupunki tulevaisuudessa kasvaa, Tampereen ja Suomen
onneksi, tulee meidän pyrkiä löytämään sopu yhä useampien
kanssakulkijoiden kesken.