Lähden tiistaina aamulla työmatkalle (brexitoineeseen) Lontooseen, joten tiistain lautakunnan kokous jää välistä. Listalla ei ollut muuten erityisempiä, mutta syytä olisi saada Sammonkadun itäpään ratikkakatusuunnitelma, Hervannan valtaväylä ja Hervantajärven kaava hyväksyttyä. Uskonkin, että näin käy, mutta täysin varmahan asiasta ei voi olla.
Ajatuksia lautakunnasta
Tarvitsemme todellakin vaalit. Sinälläänhän on tietenkin hyvä, että kuntavaalit siirtyivät kevääseen muiden vaalien tapaan, mutta 4,5 vuoden vaalikausi on pitkä: vaalien aikaan puolueet ottavat uusia ajatuksia sisään kansalaisilta, järjestöiltä ja muilta tavallista herkemmällä korvalla. Sitten vaalikauden mittaan uusien ajatusten virta hieman hiipuu, väsytään ja politiikkaa aletaan tehdä perinteisiltä linjoilta. Tämä koskee tietenkin vihreitä yhtä lailla kuin muitakin, ja on ihan luonnollista.
Itseäni tietenkin hieman harmittaa se, että pormestariohjelman kunnianhimoiset kirjaukset kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen kulkutapaosuuden noususta ovat jääneet monilta osin toteutumatta: tietenkin olemme yhtä jos toista pyörätietä ja kävelykatua hyväksyneet, mutta tietynlainen mielentila näiden asioiden edistämiseen on ollut hieman väsynyt. Ehkä kuvaavinta asiassa oli se, miten loppukeväästä Itsenäisyydenkadun, Sammonkadun ja Teiskontien ratikkakatusuunnitelmat palautettiin valmisteluun lähinnä siksi, koska autoilun tarpeita ei oltu otettu tarpeeksi hyvin huomioon. Se harmitti.
Liian lohduton ei toki tule olla, ja paljon on saatu aikaiseksikin hyvässä yhteistyössä – isossa kuvassa pormestarimalli ja -ohjelma toimii erinomaisesti. Alan syksyllä ja muutenkin vaalien alla listailemaan saavutuksiakin, jotka toki ovat pitkälti lautakunnan ja vielä tarkemmin pormestarikoalition yhteisiä.
Poliittisesta tilanteesta: miten tästä eteenpäin?
Olen hieman vältellyt paikallisten johtopäätösten tekemistä kansallisesta gallup-tilanteesta, jossa vihreät alkavat olla 15 prosentin tietämillä. Kun nyt kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpokin huomautti vihreiden olevan todennäköisesti Tampereen suurin puolue tällä hetkellä, en malta olla hieman spekuloimatta.
On nimittäin aika ilmeistä, että laajassa mitassa ajankuva on sellainen, että kovin poliittinen kilpailu on konservatismin ja edistyksellisyyden välillä. Eri yhteyksissä tämä tarkoittaa eri asioita, mutta ei ole sattumaa että niin perussuomalaisten Timo Soini kuin Puolan ulkoministeri Waszczykowskin ovat ottaneet muiden muassa pyöräilijät, kasvissyöjät ja kaikenlaiset muut aikaisempien aikojen sorretut vähemmistöt tähtäimiinsä jonkinlaisena uhkana. Nykyinen uusi urbanismi on monelta osin kehityskulku, jossa nuoret ikäluokat ottavat kaupungit omikseen – ja vielä muuttavat joukolla niihin asumaan. Samalla aiemman sukupolven rakentama autokaupunki osaltaan muuttuu, kun tiiviimpi kaupunki ja aidosti erilainen elämäntapa mahdollistavat elämän ilman omaa autoa.
Olen aika varma, että Tampereen ja Helsingin kaltaisissa kaupungeissa uusi urbanismi on mahdollistaa ottaa hegemoniseksi poliittiseksi linjaksi – josta niin vihreiden suosio ja esimerkiksi molempien kaupunkien uudet ratikkahankkeet ovat esimerkkejä. Mielenkiintoista on vain lähinnä se, miten vanhat valtapuolueet Kokoomus ja SDP tulevat muutoksen suhtautumaan. Tampereellahan molempien ryhmien johdossa ollaan vahvasti sitouduttu etenkin täydennysrakentamiseen ja ratikkaan, ja jossain määrin muihinkin urbaaneihin ilmiöihin. Helsingissä kehitys on ollut oikeastaan vielä selvempi, ehkä osin siksikin että ko. valtuustoryhmien rakenne uusiutui voimakkaasti jo viime vaaleissa (vaikka omat vääntönsä on ollut sielläkin).
Pidän ihan mahdollisuuksien rajoissa, että jonkinlainen vastareaktio edistykseen saattaa ainakin monia vaaleissa houkuttaa: mediaaniäänestäjä on Tampereellakin suhteellisen iäkäs, ja kaupungin nopeatahtinen murros saattaa osaa äänestäjäkunnasta huolettaa. Ja huoleen, jos johonkin, on epävarman poliitikon helppo reagoida. Tulevista vaaleista tulee mielenkiintoiset, ja toivonkin jo tässä vaiheessa edistyksellisille voimille voittoa puolueesta riippumatta: kansainväliset esimerkit ja tutkimusnäyttö kertovat aika lailla yksiselitteisesti, että urbaani, joukkoliikenteeseen, kävelyyn ja pyöräilyyn nojaava kaupunki on sellainen, joka menestyy – ja jossa ihmisten on hyvä elää. Mutta tästä enemmän myöhemmin.