Kaupunkikuvatoimikunnan kokousta puheenjohtamassa
Kaupunkikuvatoimikunnan kokousta puheenjohtamassa

Olen vaalien kirjoittanut paljon siitä, mitä asioita eduskunnassa haluaisin ajaa. Kansanedustajan työ on kuitenkin paitsi sitä, mitä asioita tekee, myös sitä, miten niitä tekee. Itse olen saanut seurata hyviä otteita: onhan oma nykyinen kansanedustajani ja eräs esikuvani Oras Tynkkynen valittu Pirkanmaan parhaaksi kansanedustajaksi.

Oraksella on toki monia valttikortteja, kuten arvot ja osaaminen, mutta pidän myös hänen tavastaan tehdä politiikkaa. Vuosikertomusten kautta hän on tuonut uudenlaista avoimuutta, ja hänen itse palkkaamansa maakunta-avustaja on tärkeä linkki Pirkanmaan ja eduskunnan välillä.

Itse olen ajatellut seuraavanlaista lyhyttä listaa siitä, miten kansanedustajan tehtäviä hoitaisin:

  • Koska oletan, että vihreille tulee Pirkanmaalta kaksi paikkaa, olisi yhdessä toisen kansanedustajan kanssa mahdollista palkata kokopäiväinen maakunta-avustaja. Apu olisi yhden kansanedustajan työtä laajempaa, kun Tampereella olisi ylimääräinen käsipari saattamassa yhteen kansalaisia, vihreitä valtuustoryhmiä ja vihreitä kansanedustajia.
  • Jatkaisin aktiivista blogaamistani. Oma työni yhdyskuntalautakunnassa on saanut todella paljon hyötyä kaikista niistä kommenteista, joita lautakunnan asioiden avaaminen on vihreältä valtuustoryhmältä tai aktiivisilta kansalaisilta irrottanut. Valtaa käytetään joka päivä – ja sen käyttöä on avattava joka päivä.
  • Ilmoittaisin jatkossakin kaikista sidonnaisuuksista – ja muun muassa tapaamisista eturyhmien kanssa, kuten esimerkiksi Satu Hassi on aina tehnyt. Epäsuoran vaikuttamisen avaaminen paitsi tasaa pelikenttää, myös kertoo siitä laajuudesta, millä eri tahot haluavat eri asioihin vaikuttaa.
  • Lisäksi: Vihreille olisi saatava tavalla tai toisella ryhmäkanslia, johon mielelläni antaisin oman avustajaresurssini käyttöön – ainakin hyvin suurelta osin. Avustajien erikoistuminen erilaisiin politiikan ja viestinnän teemoihin voisi olla tehokkaampaa, ja motivoivampaa, kuin nykyinen erikoistuminen yksittäisen kansanedustajan työhön

Tämä kaikki toki edellyttää, että pääsen vaaleissa läpi. Lupaus on kuitenkin helppo pitää: toimisin vain yhtä avoimesti kuin nykyäänkin – vain isompien asioiden äärellä ja isommin resurssein.