Lautakunnan asioissa ei mitään erityisen yllättävää.
Hervannan lukion alueen täydennysrakentaminen, hyväksyntä
Asemakaavaehdotusta on tarkistettu vielä sitten viime näkemän keskustelunkin pohjalta siten, että autopaikkamitoitusta on korjattu parempaan suuntaan – 1 ap /120 m2 (tai 1 ap/140 m2 vuokra-asunnoissa). Tämä on ehdottomasti oikea suunta tulevan ratikkareitin varrella. Todettakoon, että muuan yksittäinen mielipiteenkirjoittaja olisi halunnut autopaikan jokaista 40 kerrosneliömetriä kohden – olisi mielenkiintoista nähdä, lähtisikö mikään rakennusyhtiö tällaista tekemään.
Se on kaavasta sanottava, että vieläkin tehokkaampaa ratkaisua olisi voinut tuohonkin kohtaan Hervantaa etsiä – erilaiset kerrostumat asuinrakenteessa ovat ihan paikallaan. Samalla kannattaa pitää mielessä, millaiseksi Hervanta on muuntumassa – jo nyt kaupunginosa on suunnilleen Riihimäen kokoinen, ja palvelut ovat kävelymatkan päässä saavutettavissa. Ei huono.
![Havainnekuva kaava-alueesta](https://jaakkostenhall.fi/wp-content/uploads/2015/02/Hervanta_havainnekuva.png)
Asemakaavaehdotus Takahuhdissa
Pientalotontteja jaetaan. On ok, nuo nykyiset ovat aika suuria monessa paikassa Takahuhdissa.
Nirvankadun katusuunnitelma
Tulee pöydältä. En ole edelleenkään itse suunnitelmaa hyväksymässä, mutta päätöksenteko tuntuu olevan vaikeaa.