Kirjoitin hiljattain siitä, miten sukupolvemme kokemukseksi uhkaa tulla unelmista luopuminen. Kun taantuma pitkittyy, yhä harvemmat pääsevät työhön kiinni, ja kun yhä harvemmat pääsevät työhön kiinni, ja yhteiskunnasta puuttumaan paljon sellaista, mitä olisi voinut olla.

Monelta osin kyse on työelämän murroksesta: vähäisin tiedoin ja taidoin tehdyt työpaikat ovat monelta osin kadonneet. Samalla on kuitenkin nähtävissä, että heikko suhdanne heijastuu myös heihin, joilla tietoja ja taitoja on. Kun muuan professorituttuni haki vuoden määräaikaista projektitutkijaa, saapui hänelle sata hakemusta. Näistä sitten on valittavana yksi onnekas.

Kun tällaisia tarinoita tulee jatkuvasti vastaan, alkaa mielessä korostua myös onnen merkitys. Jo se, että olen itse ollut töissä koko katkeamatta työurani ajan, alkaa vaikuttaa onnekkaalta. Kun huonot ajat koittavat ja jatkuvat, käy nimenomaan huono tuuri entistä useammalle. Esimerkiksi Nokian alamäessä ei ollut yksittäisen insinöörin näkökulmasta kyse siitä, että hän olisi ollut taidoiltaan tiedoiltaan huonompi – se, että yhtiö ei tehnyt korjausliikkeitä ajoissa oli hänen kannaltaan huonoa tuuria.

Toisten huonon tuurin ohella myös oma hyvä onni kannattaa muistaa ainakin osin itsestä riippumattomaksi.Tähänhän emme ole ihmisinä taipuvaisia – menestys on helpompi mieltää omaksi ansioksi, kun taas pettymykset johtuvat ylivoimaisista olosuhteista.*

Tulevaisuudessa on odotettavissa, että onnen merkitys saattaa vain kasvaa. Kun toimimme globaaleilla markkinoilla, on todennäköistä että hyvin suuri osa markkinoille tulevista yrityksistä ja ajatuksista eivät menesty. Näitä kannattaa silti tuottaa, sillä osa yrityksistä ja innovaatioista menestyvät – ja jakavat hyvinvointia sitten kaikille muillekin.

Tähän voi vaikuttaa myös politiikalla. Kaikkein helpointa on jakaa riskiä siten, että ihmiset toisaalta uskaltavat ottaa töitä vastaan, ja toisaalta lähteä omalta osaltaan luomaan yrityksiä.

Paras tapa hoitaa muutos olisi vero- ja sosiaaliturvajärjestelmän uudistettaisiin loiventamaan rajaa työllisten ja työttömien välillä. Työn vastaanottaminen ei olisi riski tukien menetykselle eikä yrittäminen olisi este sosiaaliturvalle. Riskiä ihmisten omassa elämässä pienennettäisiin, ja samalla hintana olisi se, että teemme tulonsiirtoja myös jatkossa.

Toimivan vero- ja sosiaaliturvamuutoksen tekeminen ei ole helppoa, kuten Olli Kärkkäinen mainiossa blogissaan toteaa. Epävarmassa maailmassa ei kuitenkaan ole muita mahdollisuuksia, jos aiomme jatkossakin yrittää edes joillakin aloilla menestyä – ja samalla pitää myös heidät kyydissä, jotka eivät ole menestymään ehtineet.

 

*) Hyvä esimerkki tästä on taannoinen tutkimus, jossa ihmiset laitettiin pelaamaan Monopolia hieman muutetuilla säännöillä. Alussa nimittäin arvottiin pelaajat eri ryhmiin siten, että eri ryhmät saivat käyttöönsä eri määrän rahaa. Pelin päättyessä voittajien mielessä lähtökohdat olivat kuitenkin unohtuneet – vinoutetut säännöt nähtiin paljon vähemmän voiton takeena, kuin oma ylivertainen osaaminen.

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *