Listalla on tällä kertaa ~2500 sivua. Jonkinlainen ennätys, mutta samalla on sanottava, että tarvitsisimme joko kerran viikkoon kokoontuvan lautakunnan (kuten Helsingissä kokoontuu), tai sitten erikseen kaksi lautakuntaa (kuten Helsingissä on). Kaupunkisuunnittelu voisi olla omassaan ja kaikki muu omassaan.
Oikaisuvaatimus pyöräilyonnettomuudesta Rongankadulla
Henkilöllä oli rikkoutunut pyörä keskellä Rongankadun pyöräväylää olleeseen betoniporsaaseen. Tämähän on vähän hankala asia: kaupungin on vaikea lähteä korvaamaan vahinkoja, joista on vain asianomistajan itsensä kertomus. Samaan aikaan on sanottava, että käsittämättöntä piittamattomuutta rakentajalta (tällä kertaa kai Tilakeskus) laittaa kadulle tuollaisia miinoja.
Poliisitalon tontti, hyväksyminen
Tästä aikoinaan äänestimme – jotta poliisitaloa voidaan laajentaa, pitää vanha vasemmistolaisten järjestöjen käytössä ollut kerhotalo purkaa. Ymmärrän kiusallisen ironian, mutta julkisiakin työpaikkoja pitää Tampereelle saada.
Tampere-talon hotellihanke, asettaminen nähtäville
En ole ehtinyt tässä vielä kaikkeen perehtyä, mutta varaukset tulevaisuuden parempiin pyöräily- ja kävelyväyliin pitää varmistaa. Hyvä kulku yliopistolle, samoin kuin Tullin alueelle, pitää varmistaa idästä.
Itse kaavaratkaisuun olen tyytyväinen, kuten hankkeeseen muutenkin – hotellikapasiteettihan ei ole Tampereella ollut kasvamassa, kun sekä Holiday Inn että Victoria lopettavat.
Pärrinmaan teollisuusalue, asettaminen nähtäville
Tästä on tullut paljon yhteydenottoja, ja aion jollakin keinolla kysyä vielä, että miten luonto- ja virkistysarvot saadaan riittävällä tavalla selvitetyksi. Uhkana, puheista päätellen, nimittäin on että muuten kaava menee hallinto-oikeuteen, mikä taas ei ole kenenkään etu.
Tekisi mieli suorastaan palauttaa valmisteluun, ettei kiirehditä tekemään hölmöyttä.
Vuoreksen Isokuusen itäinen asuinalue ”Aurinkorinne”, asettaminen nähtäville
Tehdään omakotitalomattoa metsään, mutta siitäkinhän Vuoreksessa on ollut strategisena projektina kyse. Tässähän on mielenkiintoista nähdä, miten tuo lähtee toteutumaan nykyisten muuttuneiden asumistrendien aikana.
Palveluiden osalta alue ei kuitenkaan ole aivan pahimmasta päästä, Vuoreskeskukseen on kilometri.
Täydennysrakentamista Ikurissa ja Haukiluomassa
Hyvä niin, kumpikin alue kaipaakin hieman uutta kerrostuneisuutta ja palvelujen turvaamista.
Petsamon suojelukaava
Jospa vihdoin saataisiin etenemään, kaavaa on täydennetty merkinnöin siitä, että korvaavan rakennuksen voi laittaa tuhoutuneen tilalle. Muistelen, että meillä on tarkoituksena evästää asiaa vielä ponnella.
Pysäköintipolitiikan lähettäminen lausunnolle
Yksi valtuustokauden keskeisimmistä asioista lautakunnassa, hyvä että lausuntokierros on laaja.
Itse olenkin jo joistakin omista / vihreiden peruslähtökohdista blogannut. Neuvotteluista tullee mielenkiintoiset.
Nokiantien ja Tesoman valtatien kiertoliittymä
Autoille varmaan ihan hyvä, mutta jalankulkijoiden ja pyöräilyn ratkaisut eivät ole uuden ja hyväksytyn suunnitteluohjeen mukaisia. Kaarresäteet ovat liian tiukkoja, eikä sujuvasta sekä turvallisesta matkanteosta ole tietoakaan.
Minusta tätä ei pitäisi näin hyväksyä.