Kirjoitin Aamulehteen vastineen taannoiseen Juha Kuisman mielipiteeseen, jossa hän haikaili hieman erilaista tulevaisuutta Tampereelle.
Lempääläläinen kansanedustajaehdokas Juha Kuisma (kesk) kertoo (AL 25.11.) näkemyksiään siitä, miten Tampereen tulisi kasvaa. Kirjoituksessa oli useita väitteitä, joita on syytä oikaista.
Ensimmäinen koskee Kuisman toivoman ”orgaanisen kasvun” vaikutuksia.
Kaupungin levittäminen laidoistaan ei ole ongelmatonta tai halpaa. Kun puut raivataan, putket kaivetaan ja asfalttitie lanataan, katoaa juuri yhtä uutta asukasta kohti suuret määrät sitä vihreyttä, jota sanotaan suojeltavan. ”Orgaaninen kasvu” onkin erityisesti teiden, liittymien ja parkkipaikkojen kasvua.
Samalla tämänkaltainen kasvu tulee kalliiksi, kun kaikki asumisen puitteet joudutaan rakentamaan tyhjästä. Tästä on Tampereellakin kokemuksia: yksi uusi asukas Vuoreksessa edellyttää arviolta 2–3 kertaa suurempia investointeja kuin uusi asukas kaupunkirakenteen sisällä.
Aito kaupunki edellyttääkin kohtuullisen tehokasta rakentamista: asuntoja lähelle palveluita ja työpaikkoja sekä toisin päin. Tilaa pysäköinnille tarvitaan vähemmän. Samalla tilausta virkistysalueille ja kaupunkipuistoille on enemmän. Lisäksi pystytään rakentamaan tehokasta joukkoliikennettä eli ratikka, jolloin keskustan tilasta riittää aiempaa enemmän asukkaiden ja asiakkaiden käyttöön.
Tampereella olemme suomalaisittain suorastaan kadehdittavassa tilanteessa – ihmiset haluavat muuttaa kaupunkiimme. Tampereen ja Suomen tulevaisuus tarvitsee sitä, että ihmisille rakennetaan asuntoja sinne, minne he haluavat muuttaa.
Ilman osaavien ihmisten keskittymiä meillä ei ole mahdollisuuksia menestyä.Tampereella tämä ajatus edellyttää sitä, että rakennamme lisää kaupunkia.