Tasa-arvoinen avioliittolaki nousee reilun viikon päästä eduskuntakäsittelyyn. Vaikka toivon parasta, pelkään pahinta.
Itseäni asian takkuisa eteneminen on kiusannut kahdestakin syystä.
Ensimmäinen syy tulee jotenkin iholle: kun mietin vaikkapa omaa avioliittoani, olisi raivostuttavaa että minun ja puolisoni elämäntyylin oikeutuksesta käytäisiin julkista debattia. On varmasti asioita, jotka erottavat meidätkin monista muista, mutta avioliittoamme ei kukaan tule kyseenalaistamaan – olemmehan sentään mies ja nainen.
Koska tunnen monia sukupuolivähemmistöihin kuuluvia avopareja, rekisteröityneitä pareja ja eronneita pareja, onkin nykyinen keskustelu monella tapaa kiusallista. Toisten ihmisten parisuhteet ovat ylipäänsä asia, joiden tilasta on hyvä pitää tiettyä etäisyyttä – aivan kuin West Wing -sarjan esikuntapäällikkö Leo McGarry tekee pohtiessaan presidenttipariskunnan suhteen tilaa:
“We are private men, we don’t talk about our marriages”.
Näin asia on useimmiten ainakin omassa kaveripiirissäni. Ihmisenä tuntuukin erityisen oudolta ottaa kantaa toisten ihmisten ainutkertaisen elämän sovinnaisuuteen oikein poliittisesti. Eihän tämän pitäisi lähtökohtaisesti olla asia, jossa valtion tulisi olla välikappaleena.
Oliko ennen paremmin?
Toinen syy on taas niin sanottu signalointi, eli yksittäisen asian käyttäminen omien laajempien kantoen viestintään. Tätähän politiikka usein on – asioiden nostamista symboleiksi laajemmille katsantokannoille ja arvostuksille.
Vaikka muiden ihmisten motiivien arvuuttelu onkim hankalaa, on havaittavissa, että tasa-arvoista avioliittolakia käytetään viestinä laajemmalle agendalle epävarmoina aikoina. Jos samalla tuttu arvopohjakin murentuu alta, voivat johtopäätökset kietoutua hämärin perustein yhteen. Ennenhän oli muutenkin paremmin, ei silloin tarvittu tätäkään ja hyvin toimeen tultiin.
Ongelma on vain tässäkin se, että vanhat hyvät ajat eivät olleet kovin hyviä: esimerkiksi tietojenkäsittelytieteen historian jättiläinen Alan Turingia vainottiin homoutensa takia niin pitkälle, että hän päätyi itsemurhaan. Mainitussa tapauksessa tasa-arvon puute hidasti edistystä laajemminkin, eikä tapaus ole ainutkertainen.
Jos jonkin sääntelyn vähentämisestä onkin hyötyä, niin ihmisten sääntelyn. Kun määrätietoisesti laajennamme kuvaa siitä, millainen parisuhde tai elämäntapa on oikeanlainen, vähennämme esteitä ihmisten onnen ja täysipainoisen yhteiskuntaan osallistumisen tieltä. Ja sitä tämä yhteiskunta todellakin kaipaa.