Aina välillä törmää outoihin asioihin. Taannoin Tampereen vihreisiin otti yhteyttä muuan kansalainen, jota ihmetytti oma veropäätöksensä. Ainoana muutoksena veropäätöksessä oli se, että hän oli alkanut auton sijaan  kulkea kohtuullisen pitkän 20 kilometrin työmatkansa polkupyörällä,  kehyskunnasta Tampereelle.

Aihetta ihmettelyyn toki onkin, kun katsoo veronpalautuksen määrää eri kulkumuodoilla*:

Veronpalautukset

Erotus on siis lähes 900 euroa. Havainnoitte oikein.

Nykyjärjestelmässä onkin ilmeistä, etenkin sopivissa olosuhteissa, että jos vain suinkin kuljet autolla töihin, valtio kustantaa kyllä polttoaineet. Tarinamme tarkoituksena ei kuitenkaan ole kannustaminen oman auton käyttöön, vaan ehdotus verotuksen muuttamisesta fiksumpaan suuntaan.

Jos haluamme kannustaa ihmisiä liikkumaan terveellisesti ja ympäristöä säästäen, olisi parempi jos tästä ei erityisesti rangaistaisi taloudellisesti. Helpoin tapa olisi poistaa työmatkoihin liittyvät verovähennykset, ja alentaa samalla rahalla hieman tuloverotusta. Toinen, ehkäpä parempi vaihtoehto olisi antaa vain matkan pituudesta riippuva kiintiövähennys kaikille työmatkoille – kulkipa matkan sitten pyöräillen, autolla, linja-autolla tai vaikkapa hevosella. Näin voisimme yhtä aikaa kannustaa työssäkäyntiin ja hieman keventää verotukseen liittyvää hallinnollista työtä – sekä turhaa sääntelyä.

 

pyörä
A lone biker against the system. Photo Sam Javarnouh (https://www.flickr.com/photos/wvs/8593342)

 

Pelkkien liikennepäästöjen lisäksi helpotustahan tulisi muutenkin: kun auton ylimääräiseen käyttöön ei kannusteta, vapautuu kaupunkitila muuhun käyttöön. Samalla aamuruhkat helpottavat heille, jotka autoa aidosti tarvitsevat tai muusta syystä haluavat autoaan käyttää.
Monimutkainen verojärjestelmä ei ole kenenkään etu, ja huonot kannustimet ovat puolestaan yhteinen haitta.

 

 

*) Anonymisoin veropäätöksestä tietoja mahdollisimman paljon, verotuspäätösten välinen erotus on kuitenkin edelleen sama. Kyselin myös asian mahdollisuudesta ylipäänsä tutulta veroasiantuntijalta, kiitos hänelle.

5 thoughts to “Pyöräilyä ei pitäisi enää verotuksella sorsia

  • Tommi Vainikainen

    Verohallinnon ohjeiden mukaan ”Asunnon ja työpaikan välisten matkojen matkakulut vähennetään halvimman käytettävissä olevan kulkuneuvon mukaan riippumatta siitä, mitä kulkuneuvoa verovelvollinen on todellisuudessa käyttänyt matkaansa.”

    Verottaja tekee siis virheen, jos se hyväksyy työmatkavähennyksen autolla vaikka henkilö omistaisi polkupyörän (halvin) kuten suurin osa suomalaisista omistaakin! Nyt vaan naapurikyttäämään.

    Taikka sitten kääntäen, ottaa vähennyksen auton kustannusten mukaan vaikka kulkisi polkupyörällä. Verottajan ohjeen mukaanhan sillä ei ole merkitystä millä todellisuudessa työmatkan kulkee. Hassua tosin tässä on, että päätös on polkupyörän suhteen ristiriidassa tuon ohjeen kanssa.

    Vastaa
    • admin

      Heh joo, ehkä tässä heijastuu vain se, että polkupyörää (tai kävelyä) ei pidetä kulkumuotona, vaan joukkoliikennettä ja autoilua. Minkä toki tiesitkin varmaan. 🙂

      Vastaa
  • Japi

    Olisiko vaan veroilmoitus täytetty väärin, kun ei ole merkattu bussilipun hintaa työmatkavähennykseen?

    Vastaa
    • admin

      20 km Tampereen keskustasta on reilusti alueita, jonne bussi ei kulje.

      Vastaa
  • a

    Olen aiemminkin lukenut, että jos jotain tuetaan, niin toista verotetaan tms. Jättäisin itse tuon ”sorsimisen” pois ja kyselisin, miksi autoilua tuetaan.

    Vastaa

Leave a comment to a Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *