Ajankohtaiset asiat: tonttien jakaminen
Käytäneen keskustelua tonttien jakamisen perusteista. Taustalla tässä on ajatus siitä, missä määrin on hyväksyttävää gryndata esimerkiksi iso omakotitontti kahdeksi pieneksi siten, että asuinalueen omaleimaisuus ei muutu. Omasta mielestäni kaavoissa ja alueiden rakentamistapaohjeissa on sääntelyä jo sen verran paljon, että sitä ei ehkä kaivattaisi lisää.
Tuomiokirkonkadun katusuunnitelma
Tässä mentiin ojasta allikkoon: alun suunnitelmissa oli peritamperelainen yhdistetty kevyen liikenteen väylä, joka palautettiin valmisteluun. Ajankohtaisissa asioissa käsiteltyjen ohjaistuksen yhteydessä 10.6. jäin yksin suositellun vaihtoehdon, eriytetyn pyörätien, kanssa. Nyt ehdotuksena on tilanne, jossa kadulla on pelkkä yksisuuntainen autotie pohjoiseen ja leveät jalkakäytävät.
Koska on ilmeistä, että ihmiset eivät tule pyöriään taluttamaan Stockmannille, tulee ratkaisu lisäämään jalkakäytävällä pyöräilyä. Harmittaa, ja käyn asiaa vielä ennen kokousta läpi. Pidän itse nykyistä ratkaisua marginaalisesti parempana kuin alkuperäistä, mutta kuten Tampereen polkupyöräilijätkin toteavat, pyöräilyä tai kävelyä se ei edistä.
Valtuustoaloite Hirviniemeen yleiskaavoituksen käynnistämiseksi
En yleensä puutu aloitteisiin, mutta nyt puutun. Vaikea nähdä olosuhteita, jossa maakuntakaavassa päädyttäisin aloitteen edellyttämään hajauttavaan vaihtoehtoon, Nurmi-Sorilan pientaloalue tulisi täyteen ja sitten vielä olisi varaa 60 miljoonan euron siltaan, jonne kuljettaisiin Kaupin luontoarvoiltaan tärkeän alueen läpi tunnelissa.
Lisää kaupunkia Tampereelle? A-ikoni on Hirviniemen keskustassa. |