Tampereen pysäköintipolitiikan tavoitteet
Puhuttiin tavoitteista. Virkamiesten esitys vaikuttaa erinomaiselta, ja taustalla on myös laaja (700 vastauksen) asukaskysely. Keskeisenä näkemyksenä on nähdä pysäköinti käsitteellisesti eri tavalla entiseen nähden, eli palveluna, joka tulee myös hinnoitella kustannustensa pohjalta. Periaatteet ovat siis pitkälti samoja, kuin mitä aiemmin maalailin.
Keskustelu oli vilkasta, ja odottelenkin, että kun tavoitteet muuttuvat toimenpiteiksi, asiasta vielä väännetään reippaasti. Tätä odotellessa suosittelenkin kaikille lautakunnan jäsenille (erit. kok.) Helsingin kokoomusryhmän pj:n Lasse Männistön blogausta pysäköinnistä ja markkinataloudesta. Esimerkikis keskustan kalleus johtuu siitä, että rajallisella maa-alueella on niin monta mahdollista käyttötarkoitusta – tällöin tarvitaan politiikkaa päättämään periaatteet ja markkinat hinnoittelemaan sopiva taso.
Tähän palataan vielä.
Visio Lielahdesta
Tulee tänään (11.6.) lehdistötiedotteen myötä julkiseksi. Tästäkin pitää blogata myöhemmin erikseen.
Tuomiokirkonkadun katusuunnitelmat
Tuli esittelyyn. Pieni kadunpätkä, paljon ristiriitaisia intohimoja. Esitin jatkovalmisteluun vaihtoehtoa, jossa pyöräverkkoyhteys olisi toteutettu pyörätiellä välillä Kyttälänkatu – Rongankatu, ja tästä eteenpäin hidaskatuna – tällöin keskustan pyöräverkko olisi ollut yhtenäinen. Tälle ei tullut tukea, vaan evästettiin toteuttamaan hidaskatuina, eli siten että autot ja pyörät kulkevat samassa tilassa. Parempi tämäkin, ainakin järkevästi ohjeistettuna, kuin tilanne jossa on yhdistetty kevyen liikenteen väylä.
Tulee hyväksyntään siis myöhemmin.
Santalahden kaava
Hyväksyttiin ponnen kera, jossa suositeltiin harkitsemaan uudelleen päiväkodin sijoittelua (EDIT: oli ”ilman huomautuksia”). Harmi, että jäi hieman tehottomaksi, mutta tämähän jakaa aiheena kansalaisia hyvin paljon: urbaanisuusaktivistit kannattavat tiiviimpää, mutta lausunnoissa ja muistutuksissa Pispalan näkymät ja kaikki muu olivat paremmin kuin hyvin edustettuina.
Postitalon kaava
Hyväksyttiin.
Sorin nuorisotalon tontin liittäminen poliisitalon tonttiin ja poliisitalon laajentaminen
Hyväksyttiin. Jokseenkin ironinen historiallinen viesti tietenkin: Sorin nuorisotalo oli aikoinaan Työväentalolta ulos heitetyn SKDL:n kokoontumistila. Ja nyt paikalle tulee tosiaan poliisitalo.
Pyynikintorin, F.E. Sillanpäänkadun, Pyynikin kirkkopuiston, Koulukadun ja Eteläpuiston pyörätiesuunnitelma
Tämä oli ollut aiemmin keskusteluissa, joten oli otettava tai jätettävä. Sen sain vielä vietyä läpi, että viimeistelyssä varmistetaan etteivät liikennemerkit ole pyöräväylällä (tämä kun on harmillisen usein ollut tapana). Kustannusarvio herätti kuitenkin ihmetystä, ja pääsimme vielä äänestämään siitä, toteutaanko koko katusuunnitelma kerralla vai puolet nyt ja puolet ensi vuonna. Äänestyksen jälkeen päädyttiin jaksotukseen, minun ja Kalle Hyötysen (vas.) kannattaessa pohjaa.
Investoinnin jaksottaminenhan ei säästä mitään, mikäli muuten suunnitelma tehdään samalla tasolla. Rakennuskustannuksilla on pikemminkin taipumus nousta hivenen vuodesta toiseen. Kokouksen kestettyä 5,5 tuntia ei tilanne kuitenkaan ollut omiaan virittämään keskustelua investointilaskennasta.