Aika harvoin kehysriiheen on lähdetty tilanteessa, jossa hallituksen toimintakyky vaikuttaa yhtä heikolta. Kun ei ole kyetty tekemään hallituksen suuria kunta- ja soteuudistuksia, on toiveet asetettu lisäleikkauksiin. On käynyt ilmi, että Kataisen hytinä ei ollut vain puhetta omilleen. Ajatusmalli tuntuu olevan, että kun testamentataan rakenteelliset ongelmat ja ongelmalliset rakenteet, niin ainakin kipu kansassa muistuttaa, että hallitus on olemassa.
Kehysriiheen on annettava myös vihreitä eväitä, signaaleja, jotka kertovat että edes vihreät pystyvät katsomaan eteenpäin ja tulevaisuuteen hallituksessa. Tämä olisi paitsi oikein, myös tervetullutta vaihtelua tilanteessa, jossa muuten arvuutellaan, ovatko demarit puheenjohtajavalinnallaan jäämässä paikoilleen vai palaamassa 1900-luvulle.
Meidän tavoitteidemme ei tarvitse olla pelkkiä torjuntavoittoja. On pari ilmeistä asiaa, joilla voimme tulevaisuutta rakentaa:
- Jos on pakko leikata, leikataan ympäristölle haitallisia tukia. Jos on pakko nostaa veroja, verotetaan toimintaa, joka on ympäristölle haitallista. Samalla voidaan keventää pienituloisten verotusta, ja kannustimia työllistyä.
- Toinen keskeinen signaali on koulutus. Työpaikkoja katoaa kiihtyvällä vauhdilla, eikä kyse ole pelkästään ole suhdanteista: lisääntyvä automaatio asettaa yhä kovempia vaatimuksia sille lisäarvolle, jota työntekijät talouteen tuovat. Onkin kovin lyhytjänteistä antaa nuorille “takuuna” työpajatoimintaa, jos tämä tarkoittaa, että heitä ei edes yritetä kouluttaa. Pajukoreja punomalla ei eletä robottien keskellä.
- Kolmas signaali tulevaisuudesta ovat kaupungit, joissa tapahtuu suurin osa taloudellisesta toiminnasta – etenkin tulevaisuudessa. Takanani oleva Porin kaupungin vaakuna vetoaa Jumalan suojelukseen, mutta muitakin apuja tarvitaan. Meillä Tampereella on saatu vahva koalitio rakentamaan aitoa kaupunkia ja seuraamme Helsingin viitoittamia raiteita. Yksi kuitenkin raiteilta puuttuu, ja tähän tarvitsemme hallituksen apua: Antakaa meille lupaus ratikkarahasta.