Eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma ehdottaa tämänpäiväisessä HS:ssä Arktiselle alueelle omaa ministeriä. Poliittisessa retoriikassa ns. ministerivaatimuksessa on tietynlainen aste-ero työryhmävaatimukseen: nyt tehdään jotain pysyvää.

Tältä pohjalta onkin hyvä tarkastella, miten Heinäluoma asiansa perustelee. Erityisesti häntä kiinnostavat Pohjois-Norjan energiahankkeet, joissa olisi mahdollisuuksia niin työntekijöille kuin yrityksillekin:

Hänestä kannattaisi muistaa, että Norjassa palkkataso on kova, ”monin paikoin 50 prosenttia kovempi kuin Suomessa”.

”Jos on töitä lähialueilla, kyllä niitä kannattaisi käydä tekemässä pois, ja valtiokin voisi miettiä, miten tätä voisi edesauttaa.”

Arktisen alueen ministerillä olisi siis kolme ristikkäistä etua vahdittavanaan: työntekijöiden, yritysten ja valtion. Kestävyysvajeesta kärsivän Suomen näkökulmasta siirtotyöläisyyteen kannustaminen kuulostaa kummalta: meillä on jo nykyisellään liian vähän työvoimaa suhteessa muuhun väestöön. En ehkä osaa täysin kuvitella kaikkia niitä töitä, joita Pohjois-Norjan energiateollisuus tarjoaa, mutta on vaikea kuvitella että juuri kaikkein vaikeimmin työllistyneimmät öljykentille suuntaisivat. Yleensähän ulkomaille töihin lähtevät he, jotka työllistyisivät muutenkin ja tuottaisivat verotuloja kotimaan julkisia palveluita rahoittamaan.

Uusi Nokia. Samat tyypit.

Kaikesta huolimatta yksittäisille ihmisille siirtotyöläisyys voi olla ihan hyvä valinta. Mutta mitä Arktinen alue varsinaisesti Suomelle tuottaisi? Kun lukee hallituksen hyväksymän Arktisen strategian (pdf), ei koko raportissa arvioida saatavia hyötyjä miljardeissa tai sen paremmin miljoonissakaan. Itse asiassa juuri mistään ei näytä löytyvän arvioita siitä, kuinka paljon Arktisen alueen bisnekset voisivat vaikkapa verorahoina valtiolle tuottaa.

Arvioiden puute ei yllätä, sillä Suomi ei arktisten alueiden rikkauksia omista: Arktiseen bisnekseen lähdetäänkin matkimaan banaanivaltioiden talousmallia ilman banaaneita. Meidän liiketoimintamme rajoittuisi jäänmurtopalveluihin ja teknologiaan, eli siihen, kuinka toimisimme pätevinä apureina niille valtioille, jotka esimerkiksi Arktikselta öljyä poraisivat. Tähän kun vielä yhdistetään se, että Arktiksen öljy ei näytäkään olevan sen paremmin hyvä kuin kestäväkään bisnes, vaikuttaa suomalaisten uusi into pohjoisten seutujen valloittamiseen lähinnä kummalliselta haaveelta.

*) Kiitokset otsikosta Heikki Sairaselle