Luin hiljattain Soininvaaran blogauksen asuntorakentamisen haasteista, ja siitä, miten Helsingin seudulla väki ei enää yhtäkkiä karkaakaan kehyskuntiin, vaan muuttaa ja/tai jää Helsinkiin. Kehitys on ollut nopeaa:

Kuva: Soininvaaran blogi

Tamperelaisesta näkökulmasta kiinnostaa tietenkin muuan asia: onko meillä tapahtunut samoin? Hain Tilastokeskukselta vastaavat tiedot Tampereen seutukunnan kasvusta, ja ainakin vaikutamme seuraavan Helsinkiä:

Tämän suhteenhan kannattaa tehdä pari huomiota:

  1. Tampereen seudulla väestönlisäys kehyskunnissa näyttää olleen vielä Helsinkiä voimakkaampaa. Helsingissä kehyskunnat aiheuttivat ”huippuvuonna” 2005 noin puolet seudun kasvusta. Tampereen seudulla kehyskuntien osuus väestönkasvusta on ollut koko 2000-luvun yli 50 prosenttia – paitsi aivan viime vuosina.
  2. Tampereen kasvaneeseen osuuteen vuodesta 2009 lähtien lienee vaikuttanut ainakin osin myös talouden taantuma: huonoina aikoina suuret kaupungit vetävät väkeä keskimääräistä paremmin. Todennäköisyys sille, että edes jotain työtä löytyy, kun on aina suurempi.
  3. Mitään luonnonlakia väestön hajautumisella kehyskuntiin ei kuitenkaan vaikuta olevan. Kun Tampereen seudun väestönlisäys on vuosittain noin 4000 henkeä, tulisi Tampereen kyetä tarjoamaan hieman yli 2000 ihmiselle asunto vuosittain. Useammallekin, mikäli kehitys jatkuu nykyiselläänkin. Ja miksei jatkuisi, kun keskuskaupunkimme laatu (palveluiden kysyntä, työvoiman tarjonta ja ainakin jokin sosiaalinen verkosto) paranee keskimäärin jokaikisen uuden tulijan myötä.