Ensin on tämä tempputyöttömyys
Keskustelun moraalilinja on viime ajat pyörinyt ns. vastikkeellisen sosiaaliturvan puuhastelulinjalla, jossa erityisesti Paula Risikko (kok.) on päättänyt kunnostautua. En tosin tiedä miksi, sillä apua siitä ole. Eikä tässä tarvitse uskoa edes minua ja Tuomasta, vaan vaikka ihan vakavien miesten osastolta Juhana Vartiaisen twiittiä:
Vastikkeellisuuskeskustelu hakoteillä. Työttömän mielekkäin ja tehokkain työsuoritus on työn hakeminen, ei mikään muu mitä poliitikot keksii
Eräs esimerkki poliitikkojen keksimistä toimenpiteistä on ns. Rauman malli, jossa työttömät laitetaan kunnan ehdottamia pikku puuhia työttömyysturvan heikentymisen uhalla. Eivätpähän syrjäydy vaan kuntoutuvat. Vakava mies Vartiainen on kuitenkin tarkkana:
Ironista kyllä, tutkimuksen valossa ”Rauman” aktivointi lisää työllisyyttä osin siksi, että työttömät ottavat työtä vastaan välttääkseen sen
Nythän voisi kysyä, että miksi muuten käytän Vartiaista kellokkaana? Siksi, että onpa hän vaikkapa vasemmiston mielestä kuinka kauhea uusklassinen jyrä tahansa, häntä kuunnellaan ja rakennemuutospaketit kirjoitellaan aika hänen linjoillaan. Ja ne sentään vastaavat ihan oikeaan ongelmaan.
Sitten on tämä kestävyysvaje
Puuhasteluun ja hieman kyseenalaiseen aktivointiin keskittyminen hämärtävätkin paljon isomman haasteen, eli kestävyysvajeen, ratkaisemista. Kuten varmasti muistamme, tarkoittaa kestävyysvaje pohjimmiltaan sitä, että työtätekevän kansanosan määrä putoaa suhteessa muihin. Kulut kasvavat ja verot pienenevät.
Tätä kuilua hallitus nyt sitten yrittää paikata rakenneuudistuspaketillaan, jota muun muassa Olli Kärkkäinen on hyvin kommentoinut. Yksittäisten toimien tarkastelua tärkeämpää on kuitenkin havaita se, että rakenneuudistuspaketti on kansantaloudellinen harjoitus moraalisen ohjelman sijaan. Rakenneuudistuspaketin ja Risikon suhtautumisessa on ero: työ ei ole mikään itsestään selvä terapiaelementti, vaan valinta, jossa vapaa-aikaa vaihdetaan työhön.
Eikä tämäkään ole mitään hempeilyä: esimerkiksi velvoite lähteä 1,5 tunnin edestakaisesta työmatkasta voi aiheuttaa hankalia tilanteita. Toimenpiteet kohdistuvat samalla, kuinkas muuten, ennen kaikkea pienituloisiin.
Viestinnällisesti vaikea asia matalapalkkatyön ”puutteesta” on lopulta totta: ihmisten ei kannata ottaa työtä vastaan, kun siitä saatava palkka jää onnettoman pieneksi verrattuna korvauksiin. Me kaikki, eli Suomen kansantalous, kärsimme tappion. Jos työnantajat voisivat saada ihmisiä töihin hieman pienemmällä rahamäärällä, olisi erilaisia töitä aiempaa enemmän tarjollakin. Risikon aktivointipuuhastelulle ei olisi tarvetta.
 |
| Kuva Vartiaisen ja Soininvaaran raportista. Viivat ja lisätekstit omiani. |
Jotta tämä sitten hyödyttäisi molempia osapuolia, pitäisi työntekijälle maksaa vaikka matalapalkkatukea tai keventää pienituloisten verotusta entisestään*. Näitähän on esitettykin.
Ja niin, lopuksi on tulevaisuus
Aloitin tekstin kirjoittamalla siitä, että työntekijän moraalia on turha kolkutella. Aivan yhtä turha on muuten kolkutella työnantajankaan moraalia. Kuten S-ryhmä osoittaa, voidaan työtä korvata yhä enemmän korvata vaikkapa roboteilla – ja hyvä niin, sillä juuri tämänkaltainen tuottavuuden kasvu on kaiken hyvinvoinnin perusta. Ihmiskunnan historia on ollut aluksi työttömäksi jääneiden metsästäjien, ja myöhemmin työttömäksi jääneiden maanviljelijöiden historiaa. Historia ei kuitenkaan ole päättynyt kaaokseen ja anarkiaan, kun riittävän monet ovat uusiin töihin löytäneet.
Voi aivan hyvin olla, että elämme pian yhteiskunnassa, jossa kaikkien työpanosta ei vain tarvita, mutta heille pitää silti taata toimeentulo. Tämä luo ihan uudet poliittiset ongelmat, mutta yhdestä asiasta olen aika varma: työnteon leikkiminen auttaa silloin matalan tuottavuuden ihmisiä yhtä vähän kuin nykyäänkin.
*) Tai leikata työttömyysturvaa, mutta se nyt on poliittisena toimenpiteenä paitsi kurja, myös omiaan kiihdyttämään jo nykyisellään ihan riittävää tuloerojen kasvua.