Politiikkaan osallistuminen tahraa ihmistä aina hieman. On lähes mahdotonta ajatella, että poliitikko olisi vilpitön: ääneen lausutut ajatukset kun peittävän parhaimmillaankin aina jonkun osan totuudesta. Toisinaan kuitenkin asioista tulee omaa luonnollista kokoaan suurempia, ja perusteltuja totuuksia on liikkeellä useampi.
1990-luvun alusta lähtien suunniteltu Rantaväylän tunneli ja Ranta-Tampellan rakentaminen on tästä hyvä esimerkki. Itse olen ollut asiaan aika ajoin vaikuttamassakin, mutta vielä pidemmän aikaa seuraajana. Sen takia ajattelin vielä omat mietteeni jakaa näin nuijankopautuksen jälkeen.
Aseveliakselin traumat
Tunnelin tarinaa ei voi täysin ymmärtää tuntematta Tampereen poliittista historiaa. SDP:n ja Kokoomuksen aseveliakselin aikoina suuret hankkeet, näsinneulat ja tampere-talot, ajettiin läpi pienellä päättävällä porukalla suhteellisen nopeasti. Vielä 80-luvulla ajatus siitä, että Ranta-Tampellan ja tunnelin rakentamispäätös veisi vuosikausia olisi varmasti kuulostanut kummalliselta.
Aika kuitenkin kulutti aseveliakselin. SDP vajosi 1990-luvulla kaupungin suurimmasta puolueesta toiseksi suurimmaksi, ja lopulta Kokoomus saattoi huomata, ettei kunnallispoliittinen hegemonia ollutkaan demareiden myötämielisyydestä riippuvainen. Mikään avioliitto ei ole ongelmaton, mutta vasta aseveliakselin erosta syntyivät traumat. Tampereen valitessa vuonna 2006 ensimmäistä pormestariaan, Timo P. Niemistä, aseveliakselia ei enää ollut.
Demareiden alamäki ei tietenkään ole sisäsyntyinen tamperelainen ilmiö, vaikka demareiden mahtikaupungisa muutos näkyi selvimmin. Siinä missä demareiden hegemonia murtui Tampereella laajasti, laski kannatus 2000-luvun alun jälkeen myös valtakunnassa yleisesti. Vihreiden ja perussuomalaisten nousu sekä vasemmistoliiton uudistuminen houkutteli SDP:ltä perinteistä kannattajakuntaa Tampereella samaan tapaan kuin muuallakin.
Pormestari Niemisen kokoomuksen, vihreiden ja pienpuolueiden ympärille syntyneen XL-yhteistyön aikana moni asia muuttui. Eräs muutos oli, että valta-asemista oppositioon pudonneen SDP:n valtuutettujen enemmistö muuttui tunnelin kannattajista tunnelin vastustajiksi, ja vuoden 2012 kesällä jo selvä enemmistö demareista äänesti tunnelia vastaan. Hanke kuitenkin eteni XL-koalition tuella, ja vuoden 2012 kunnallisvaaleista muodostui, taas kerran, tunnelivaalit.
Perussuomalaisten ja vasemmiston ongelmallinen liitto
Myös viime aikoina uutisoidun SDP:n ryhmäpäätöksen, jossa tunnelin puolesta äänestäviä naisnelikkoa uhataan erolla ryhmästä, tausta löytyy viime kunnallisvaaleista. Yksittäiset, aiemmin pitkäänkin tunnelia kannattaneet valtuutetut eivät nimittäin omista kannoistaan juuri kertoneet. Syykin oli ilmeinen: perussuomalaisten uskottavuus tunnelin kaatajina oli ylittämätön. SDP tiedosti, että kansalle oli nyt annettava ryhmäkuntaisuudesta selkeät takuut: demarit ilmoittivat olevansa tunnelia vastaan koko ryhmän voimin. Valtakunnantasolla vertailukohtia löytyy esimerkiksi SDP:n eläkelinjauksista.
Tunnelivastaiseksi ryhtynyt SDP saavuttikin yhden paikan vaalivoiton. Suurimman puolueen aseman säilytti edelleen Kokoomus, jonka kanssa SDP, vasemmistoliitto ja vihreät muodostivat pormestarikoalition. Perussuomalaiset jäivät ulos, osoittaen tunnusteluissa samanlaisia otteita kuin valtakunnallisissa hallitusneuvotteluissa reilua vuotta aiemmin.
Pormestarikoalitiota jakava tunnelikysymys jätettiin erikseen ratkottavaksi syksyyn 2013. Toisten ihisten motiiveja on vaikea arvioida, mutta SDP:n nykyjohdon osalta tilannearvio saattoi olla seuraava: SDP kaataa kyllä tunnelin, mutta säilyy muuten uskottavana kaupungin valtapuolueena, joka ottaa seuraavalla kaudella taas kaupungin hoitoonsa.
Lyhyen aikavälin populismi ja pitkän aikavälin valtionhoitajuus ovat kuitenkin rooleina vaikeita yhdistää. SDP:n piti täyttää odotukset paitsi pormestariohjelman toteuttajina, myös tunnelin kaatajina.
Perussuomalaiset olivat liittolaisina ovelampia kuin mitä ehkä SDP:ssäkään arvattiin: pormestarikoalitio ajautui kriisiin alkumetreillään, kun perussuomalaiset halusivat kiirehtiä tunnelin kaatamista erillisellä aloitteella. SDP:llä ja Vasemmistoliitolla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin seurata. Samalla tunneli nousi Aamulehden myötävaikutuksella etusivun kestoaiheeksi.
 |
| Kuvassa ei ole (kas kummaa) liittymiä, joista esimerkiksi muuan Juhana Suoniemi (vihr.) laittoi loppuvaiheissa vielä kunnon rähinän päälle. Kuva: Tampereen kaupunki |
“Historia on puolellamme”
– SDP:n apulaispormestari Pekka Salmi blogissaan 3.9.2013
Viimeistään vuoden 2013 julkisessa keskustelussa oli ilmeistä, että tunneliratkaisussa kyse ei ollut enää liikenne- ja maankäyttöratkaisusta vaan poliittisesta kädenväännöstä. Kuvaavaa tälle oli apulaispormestari Salmen itsenäisesti, ja ennen kaikkea yksin esittelemä bulevardimalli, jossa Ranta-Tampella kyllä rakennettaisiin, mutta valtion tie muutettaisiin kaduksi. Vaihtoehtoja oli nyt pöydällä ja niitä käsittelemään perustettiin eri valtuustoryhmistä koostuva Rantaväylä-työryhmä.
Työryhmän perustaminen käsittelemään kertalleen äänestettyä asiaa on tietenkin erikoista: tuskinpa mikään ryhmä kantaansa ainakaan liikenteellisistä tai taloudellisista syistä kantaansa olisi muuttanut. Osallistuin itsekin yhteen Rantaväylä-ryhmän kokoukseen: lisäarvo rajoittui lähinnä inhimilliseen havaintoihin, kun seurailin SDP:n luovimista pormestarikoalition ja hieman kiusallisten perussuomalaisliittolaisten välissä.
Samalla tunnelityöryhmässä pöytään tuotujen vaihtoehtojen runsaus loi bulevardin ympärille varjon: vaikka tunnelin tarina päättyisikin sen kaatumiseen, riita Rantaväylän kehittämisestä jatkuisi. Liikennevirasto halusi joka tapauksessa parantaa kaupunkia halkovaa valtatietään. Apulaispormestari Salmi ei joko ollut halunnut tai kyennyt omaa malliaan ohjaamaan oikeaan suuntaan, kun bulevardiakin halkoivat eritasoliittymät..
Bulevardivaihtoehto pettikin odotuksensa kahdella tavalla: ensinnäkään valmisteltu malli ei ollut sellainen, jonka taakse yleisen mielipiteen olisi voinut rummuttaa. Toisaalta poliittinen tuki mallille oli parhaimmillaankin epävarma: miksi ihmeessä niin kokoomuksesta kuin demareistakin löytyvän autopuolueen edustajat olisivat bulevardiin sitoutuneet?
Vihreille tilanne alkoi olla selvä, sillä Salmen jäätyä bulevardeineen yksin vaihtoehdot rajoittuivat joten kuten siedettävän tulevaisuuden ja pysyvän epävarmuuden välille. Analyysin kiteytti hyvin Maija Kajanin analogia presidentinvaaleista, joissa voisi äänestää vain vaihtoehtojen “Pekka Haavisto” ja “kuka tahansa muu” välillä. Tunnelituen hinta oli tietenkin vihreillekin asia erikseen.
Miten demareiden ryhmäkuri paransi tunnelia?
Nyt on kai niin, että Kokoomukselle kelpaa mikä tahansa kuoppa jota voi kutsua tunneliksi -Heikki Sairanen facebook-chatissa 8.9.
Toivottavasti demariryhmän johto arvostaa ironiaa, sillä lopulta heidän toimintansa auttoi sekä tunnelia että ajatusta tulevien aikojen paremmasta kaupunkipolitiikasta. Viimeisten viikkojen aikana tarinamme kehittyi kahta rinnakkaista reittiä, jotka lopulta kursivat ratkaisun kasaan.
Ensinnäkin vihreiden jokseenkin innoton tunnelikannatus antoi virikkeen kirjoitella ponsia, joissa muun muassa tunneliin kytkeytyviä eritasoliittymiä olisi tarkasteltu. Samanlaisia, mutta jyrkempiä vaatimuksia nousi myös Facebookin kaupunkiharrastajaryhmässä, jossa oli myös aktivoitunut keskustelemaaan SDP:n valtuutettu Johanna Loukaskorpi.
Samalla poliittinen kädenvääntö muuttui mutapainiksi: Rantaväylä-työryhmän raportti leimattiin erityisesti demareiden johdossa propagandaksi, virkamiehet omavaltaisiksi** ja valtuutetut painostuksen alaisiksi. Värikkäät uutiset tekevät vain osittain oikeutta huhuille siitä sanankäytöstä, joita virastotalolta kantautui.
Demareiden ryhmässä näkemys ei kuitenkaan ollut niin yhtenäinen tai sotaisa kuin ryhmän johto antoi vähintään itsensä olettaa. Vain reilu viikko ennen tunneliäänetystä rintamasta irtaantui naisnelikko, joka perusteli kannanmuutostaan paitsi työllisyystilanteen*, myös epäasiallisen keskustelun perusteella. Demareiden ryhmäkurilla sidotut takuut pettivät, kun valtionhoitajavaisto alkoi kolkutella. Perussuomalaisten torppaaminen heidän omilla eväillään osoittautui liian kipeäksi.
Lopulta demariryhmän johdon tragedia olikin Salmen toteamuksessa historiasta, joka on heidän puolellaan. Aseveliakselin aikoihin poliittinen taistelu ja puolueen linjamuutos olisi ollut mahdollista tehdä ryhmäpäätöksellä. Nykymaailmassa se ei riittänyt. Ehkäpä muutkin kuin demarit ottavat asiasta opikseen.
Kaupungillekin kävi ihan hyvin. Demareista irtaantunut nelikko toi perälaudakseen mukana myös oman vaatimuslistansa, joiden sisältö olisi voinut olla kuin vihreiden ponsista tai kaupunkiaktiivien facebook-julkaisuista: jos tunneli tulee, eritasoliittymiä tulee pienentää ja lykätä sekä joukkoliikennehankkeita aikaistaa. Ajoitus oli vaatimuksille otollinen, sillä demareiden hajaantuminen toi mukanaan tarvittavan enemmistön, eikä kokoomuksella ollut erityistä intoa alkaa asiasta tinkaamaan, vaan pormestari otti ponnet nimiinsä.
Kaupunkirakenteen kannalta pitkän tunneliprojektin aiheuttama penseys ja kritiikki olivatkin vihreiltä paikallaan: tunnelia pystyi kannattamaan työllisyyden lisäksi myös kaupunkipoliittisin järkisyin. Jos taas demariryhmän johdon linjaukset olisivat olleet vähemmän jyrkkiä, olisivat neljä demarivaltuutettua saattaneet livetä tunnelin taakse vaikka ilman poliittista perälautaansa tai jääneet kaatamaan tunnelia. Vihreät ja kaupunkiaktivistit olisivat jääneet yksin ponsineen. Nyt mahdollisuudet parempaan kaupunkiin ja parempiin tapoihin tehdä päätöksiä ovat taas hieman lähempänä.
*) Tunnelille luvattu 60 miljoonaa euroa olikin huomattava osa koko valtakunnan elvytysrahoista.
**) Tiettyyn mittaan asti väitteelle on perusteitakin. Esimerkiksi Liikenneviraston tievirkamiesten aktiivisuus oli niin huomattavaa, että tunnelin voi sanoa toteutuneen ennemmin heistä huolimatta kuin heidän ansiostaan.
One thought to “Lapiot maahan – mitä tunneli kertoo Tampereesta, demareista ja politiikasta”
Pingback: Mikä Aamulehdessä ärsyttää? : Jaakko Stenhäll kaupunginvaltuustoon
Comments are closed.