Suomalaisen talouspolitiikan mielenmaisemaan kuuluu haikailu Kekkosen 1950-luvun pamfletin ”Onko maallamme malttia vaurastua” perään. Aikoinaan pamfletin peräänkuuluttama valtionyhtiöiden perustaminen olikin viisasta.

Suomi oli köyhä paitsi absoluuttisesti myös suhteellisesti, ja vielä 1950-luvulla esimerkiksi maataloudessa työskenteli 40 prosenttia koko väestöstä*, selvästi muuta maailmaa enemmän. Tehtaiden perustaminen ihan valtionkin toimin oli paikallaan: työvoiman tuottavuus parani joka tapauksessa peltotöihin verrattuna, eikä ulkomaisia pääomia ollut Suomeen tulossa jonoksi asti.

Kun tehtaat pystytettiin ja muun maailman etumatka saavutettiin, tilanne muuttui. Niin meillä kuin muuallakin matalalla roikkuvat hedelmät, helpot tuottavuushyödyt, tulivat poimituksi. Nyt meitä takaa-ajetaan tekemällä samoja asioita kun me teemme. Tämäkin aiheuttaa muutoksia, eikä valtio ole omistajana niissä vahvimmillaan:

1) Kun tuotantolaitos on kerran pystytetty, tarvitaan tuottavuuden kasvaessa samaan työhön vähemmän ihmisiä. Muiden työpanos kannattaa käyttää hyödyksi muualla.
2) Kun markkinat muuttuvat, voi olla että tuottavuuden kasvu ei edes riitä pitämään tehdasta kannattavana: sellunkeitto napapiirillä on hieman kaukana kaikesta.
3) Globaaleilla markkinoilla muutamat yritykset, markkinajohtajat, pystyvät usein tekemään jonkun asian kaikkein parhaimmin: tislata halutuinta viinaa, keittää halvinta sellua tai luoda eturivin kännykät. Jonkin asian tekeminen maailman huipputasolla on jo itsessään vaikeaa, mutta vielä vaikeampaa on yrittää tehdä siinä sivussa jotain muuta.

Kun valtio viinaa keitti


Ylläolevien ongelmien lista kuvaa melko hyvin valtion viinayhtiö Altiaa. Jouko Skinnari (sd.) ei haluaisi luopua Altiasta koska ”se on liian hyvä bisnes”. No, ensinnäkin, ei ole vaan viime vuosina Altia on tuottanut lähinnä tappiota. Toisekseen, mitä sitten vaikka olisikin: kun yritys myydään, myyjän on tarkoitus laittaa ostaja maksamaan nimenomaan niistä voitoista, jotka omistajalta jäävät saamatta. Itse asiassa hieman enemmästäkin, sillä ostajanhan pitäisi tehdä parempaa bisnestä kuin mihin vanha omistaja kyennyt, joko parantamalla myyntiä tai tehostamalla toimintaa.

”Toiminnan tehostaminen” tarkoittaa tietenkin usein väen väen vähentämistä, mikä selittää yleensä vasemmiston ja ay-liikkeen vastustuksen: nykyisten työntekijöiden etu ajaa usein yrityksen pitkän aikavälin edun yli. Kun näin menetellään tarpeeksi usein ja tarpeeksi kauan, saadaan varmasti varmistettua, että valtionyhtiöt eivät varmasti ainakaan vapailla markkinoilla pärjää. Silloin saattaisi ehkä vasemmistossakin olla yhtiölle myyntihaluja, mutta ostajat pysyttelevät varmasti kaukana.

Altiaa voi tietenkin puolustaa toisinkin**, kuten vaikkapa vasemmistoliiton Jari Myllykoski: kun valtio tekee viinaa, voi sen siinä samalla velvoittaa tekemään rehuakin. Markkinatalouden kannalta tällainen kaksoiskärki on tietenkin mielenkiintoinen: jotta tuotanto olisi kannattavaa, tulisi Altian varmistaa pysyminen kehityksen kärjessä niin viina- kuin rehumarkkinoillakin. Jos olisin itse Altian toimitusjohtaja, saattaisin jopa ahdistua Myllykosken toiveiden edessä.

 

*) Kun nykyään puhutaan, että emme pärjää toistemme paitoja pesemällä, unohdetaan että vielä muutama vuosikymmen sitten elimme tosiaan kasvattamalla toinen toisillemme materiaalia ruisleipään.
 **) Ja miksei kolmannellakin tavalla, kuten vaikkapa sijoittamalla 200 miljoonaa euroa Helsinki-Vantaan lentokentän laajentamiseen. Finnairia, tai lentoasemia, ei saa suoraan tukea, mutta omistamaansa yritykseen valtio saa toki pumpata rahaa. Jos mietitte, mikä ero tässä on, niin jostain semantiikan ja juridiikan välimaastosta se löytyy. Ilmastotavoitteet joka tapauksessa kiittävät.

PS.) Ajattelin kirjoittaa myös valtion sijoitusyhtiö Solidiumista, mutta sen tekee osuvammin Nordnet-blogi, josta pieni maistiainen:

Kuinka houkutteleva olisi sijoitussalkku, jossa parhaat yhtiöt myydään pakon edessä pois ensin, ja jätetään salkun sisältö lopulta keskimäärin kymmeniä prosentteja tappiolliseksi per osakelaji? Koska vastaus on selvä, on syytä kysyä, miksi sallimme yhteisten varojemme välillisen sijoittamisen tällä menestyksellä ja toistakymmentä toimetonta rahastonhoitajaa työllistävillä kustannuksilla? Ainakaan itse en kehtaisi kaupitella tällaista rahasto-osuutta edes vihamiehilleni.

 

Leave a comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *