Suomi lomailee. Siksi tavallaan yllätyin, kun Jutta Urpilainen oli päästänyt suustaan tällaisen helmen valtiovarainministeriön tiedotustilaisuudessa:

Ict-alaa vaivaavien rakenteellisten ongelmien takia valtio voisi harkita alan yritysostoja. Näin valtio voisi pyrkiä tukemaan ict-alan työllisyyttä.

Lausunnon lisäksi silmään pistää tilaisuus, jossa se tehtiin. Päivi Räsäsestä poiketen Urpilainen ei puhunut missään oman taustaryhmänsä lähetysjuhlilla, kuten Uuden insinööriliiton* kesäpäivillä, vaan ihan oman ministeriönsä tiedotustilaisuudessa.

Avaus on yhtä aikaa huono ja historiaton. Itse löysin nopeasti kuusi syytä, miksi valtion rahoja ei kannattaa laittaa it-alan yritysten ostoon.

1) Kun jollakin alalla markkinat toimivat, valtion kannattaisi pysytellä kaukana. Tekipä it-firma kuinka kankeita tuotteita tahansa, se ei kuitenkaan ole telakka, eikä sen menestys riipu omistuspohjasta. It-alalla ei sen paremmin ole luonnollista monopolia, sillä harvoja it-alan tuotteita rajoittaa sen paremmin maantiede kuin mikään muukaan.

2) Historialliset näytöt ovat heikot. Vaikka ay-liike ihmettelee, miksi valtiovetoinen teollistamispolitiikka on kirosana, pitäisi demareiden tuntea tietoyhteiskuntansa paremmin. Jo 1970-luvun lopun Valco-yhtiö tuotti lopulta kuvaputkien sijaan poliittisen skandaalin Kalevi Sorsalle. SDP:n johdon kannattaisi miettiä, kannattaako samaan kuoppaan pudota uudelleen.

Bad investment makes me a sad duck

3) Valtio-omisteiset yritykset ovat hyviä kopioimaan, mutta huonompia innovoimaan. Kun tehdään, otsikoissa olleen Renesasin työntekijöiden sanoin ”maailman parasta tuotetta”, tehdään silloin myös innovaatioita. Jos johonkin, niin maailman parhaiden tuotteiden tekemiseen pitäisi yksityistä rahaa löytyä. Kun yksityisiltä sijoittajilta usko loppuu, ei tämän pitäisi olla ainakaan kannustin valtion sijoituksille. Mikäli SDP:n puoluetoimisto tai ministeriön virkamiehet tietävät paremmin,kannattaisi uravalintaa pohtia uudelleen.

4) Valtion rahoille on parempaakin käyttöä. Jos valtio-omistusta myydään toisista yrityksistä, ja mietitään niille käyttökohteita, on infrastruktuuri aina varmempi valinta. Vakaa yhteiskunta ja parempien liikenne- ja tietoliikenneyhteyksien luominen auttaa kaikkien yritysten menestystä, ja houkuttaa investointeja myös ulkomailta.

5) Valtio-omistus ei luo kysyntää. Taantumassa katoaa työpaikkoja, eikä valtio voi määrätä globaaleja markkinoita ostamaan omistamiensa yritysten tuotteita. Jos Urpilainen haluaa lisää ostajia suomalaisille tuotteille, kannattaisi eurokriisin ratkaisemisessa alkaa kohtapuoliin etsiä toimivampia ratkaisuja.

6) Ja ehkä se tärkein syy kaikista: pohjoismainen malli ei toimi näin. Etlan taannoinen julkaisu pohjoismaisesta mallista (pdf) painottaa sitä, että menestyksemme on syntynyt nimenomaan avoimuudesta globaalin talouden muutoksille, jota on ollut tasapainottamassa vahva sosiaalinen turvaverkko. Jos elinkeinorakenteen ei anneta uusiutua, vaan taistellaan oikeudesta säilyttää jokaikinen pikkuhiljaa rapautunut yritys, ei rahaa turvaverkkoa varten kohta löydykään. Hyviltä yrityksiltä kannattaa siirtää rahaa yhteiskunnan ylläpitoon, ei huonojen yritysten elvytykseen.

*) Jolle tosin Urpilainen teki palveluksen.