Heti kärkeen on sanottava EK:n kunniaksi, että järjestö on parina viime päivänä osallistunut keskusteluun ilmastopolitiikasta niin seminaarissa, sosiaalisessa mediassa kuin omilla sivuillaankin. Tiedotteet tuovat kyllä ajatukset julki, mutta keskustelussa havaitsee paremmin vaikuttimet. Ja kun tarpeeksi moni henkilö viestii tarpeeksi paljon, näyttäytyy järjestön linja, kuten tällä, kuten tällä kertaa EK:n ilmastoasiantuntijan Kati Ruohomäen viimeisessä kommentissa EKn sivuilla:
Päästökauppa toimii hyvin ja tulee tuottamaan sovitun hiilidioksidivähenemän.
…
EK kannattaa voimien keskittämistä nyt taantumasta toipumiseen sekä energia- ja ilmastopolitiikassa aikakauteen 2020-2030.
Ensinnäkin, taantumasta toipuminen veisi lausunnon mukaan seitsemän vuotta. Pitäkää kiini hatuistanne yritykset, nyt keskusjärjestönne maalailee synkkiä. Mutta ennen kaikkea, ilmastopolitiikassa riittäisi se, että palataan asiaan vuonna 2020. Mitä ihmettä?
Miten tähän tultiin?
Eilen järjestettiin kansallisen 2050 – energia- ja ilmastotiekartan kick-off -seminaari. Eri tahot olivat lähettäneet paikalle edustajansa, ja niinpä Jyri Häkämieskin tuli kertomaan, miten EK on mukana ilmastotalkoissa järkevin keinoin:
2050-tiekartalla pysyminen edellyttää Euroopassa tuhansien miljardien eurojen arvosta yksityisiä investointeja. Energiayhtiöiden mukaan suurin hidaste on poliittinen epävarmuus. Pelin sääntöjä muutetaan kaiken aikaa.
Mikä pahinta, useat suomalaisten energiayhtiöiden toimitusjohtajat ovat kertoneet, etteivät he enää uskalla investoida tukien varassa. Kun ei tukien pysyvyyteen kerta voi luottaa, Häkämies summaa.
Kuten Facebookissa huomautettiin, Häkämies muistaa EK:n roolin väärin. On totta, että pelin sääntöjä kyllä oltaisiin muutettu Euroopan parlamentin backloading-äänestyksessä, mutta juuri tätähän energiayhtiöt olivat toivomassa. Miksi näin? Aivan samasta syystä mihin Häkämies vetosi: epävarmuuden poistamiseksi. Jos päästöoikeuksia oltaisiin vedetty pois, oltaisiin hiilelle saatu oikeampi hinta ja energiayhtiöt olisivat voineet investoida varmemmin vähähiiliseen teknologiaan.
Sääntöjen muuttaminen, eli backloading, ei kuitenkaan mennyt läpi, ja epävarmuuden aika energiapolitiikassa jatkuu. Häkämiehen lausunnon ymmärtämiseen kaivataankin psykologista näkökulmaa: olisihan se noloa myöntää, että EK on on ollut ampuassa omia jäsenyrityksiään (kuten Fortumia) jalkaan.
Milloin ilmasto olisi soveliasta pelastaa?
EK:lle päästöoikeuksien hinta ei ehkä olekaan keino pelastaa ilmasto, vaan yhtenä muuttujana pelissä, jolla yritysten kustannuksia yritetään työntää tulevaisuuteen. Facebook-kommentissaan asian kiteyttää EK:n johtaja Kai Mykkänen:
On selvää että päästöoikeuden hinnan on syytä olla selvästi nykyistä korkeampi 2020-luvulla jotta pysytään polulla saavuttaa energiatiekartan lähtökohta -80% 2050. En jää tämän enempää jankkaamaan back-loadingista mutta esitetyn mallin heikkous on että se edustaa kesken pelin puuttumista pitkäjänteisen näkymän sijaan joka ihan oikeesti on se päähaaste että isot investoinnit vähähiiliseen yskii.
Kaiken selittävästä pitkäjänteisestä näkymästä Kai Mykkänen jatkaa:
Oleellista on selkeän 2030-tavoitteen kautta luoda nopeasti pitkäjänteinen näkymä siitä, että investoinnit vähähiilisyyteen kannattavat. Back-loading ei auta, jos epävarmuus päästökaupan roolista 2020-luvulla jää auki. Nyt harkittavat energiainvestoinnit maksavat pääosin itseään takaisin vasta silloin.
Tästähän on hyvällä tahdollakin vaikea löytää mitään järkeä: aivan kuin poliitikkojen tahtotila päästöjen vähentämisestä ei olisi paras signaali tulevaisuudesta. Jos yritän purkaa taustalla olevaa logiikkaa, tästä voisi vetää johtopäätöksen, että EK pelkää hiilen hinnan olevan sitten 2020-luvulla niin alhaiset, että nyt uudet (ja EK:n & Co ansiosta tekemättä jääneet) investoinnit eivät kannattaisikaan. Käytännössä tällaista skenaariota on vaikea kuvitella.
 |
| Kuvassa sinisellä ovat ne päästötonnit, joita on käytettävissämme. Oranssilla merkityt eivät ole, joten odottelu 2020-luvulle vaatisi aika jyrkkiä päästövähennyksiä. |
Ilmaston ja talouden kannaltahan seitsemän vuoden rauhoitusaika päästöille onkin jotain, missä ei ole mitään mieltä. Kuten Ville Niinistö seminaarissa totesi:
Ilmastotieteen mukaan teollisuusmaiden tulee vähentää päästöjään 80–95 prosenttia vuoteen 2050 mennessä, jotta lämpeneminen voidaan rajoittaa kahteen asteeseen. Mitä nopeammin toimimme, sitä enemmän meillä on valinnanvaraa ja mahdollisuuksia valita kustannustehokkaat menetelmät
…
Kaikki tänään tehtävät ilmaston kannalta huonot investoinnit lukitsevat tulevaisuuden polkujamme ja kaventavat valinnanmahdollisuuksiamme. Mitä aikaisemmin vähennämme päästöjä, sitä enemmän liikkumavaraa meille jää
Tehokkaimmat tarkoittavat muuten todella tehokkaimpia. Kansallisen ilmastopaneelin raportissa (pdf) todettiin että päästökauppasektorissa mukana olevat yritykset maksavat tonnista hiilidioksidipäästöjä 3 euroa tonnilta, kun taas ei-päästökauppasektorilla sama hinta on 50-60 euroa tonnilta. Kun suomalainen kuluttaja ostaa autoa, on yhden tonnin vähennyksen hinta yli 200 euroa.
Tehokkainta siis olisi, että jokainen päästövähennystonni maksaisi saman verran. Niin kauan kuin näin ei ole, kaikki muut maksavat ilmastolaskua päästökauppasektorin, eli kaikkein kuluttavimman teollisuuden, puolesta.