Pahoittelen hiljaisuutta, mutta yhdistetty matkustelu ja sivutoiminen yritystoiminta leipätyön ohella on kuluttanut runsaasti aikaa. Siinä missä yritysasioista tiedotellaan vasta kohta, puran yhtä viikonloppuna mieleen tullutta ajatusta.

Kävimme nimittäin ystäviemme luona Uppsalassa, ja jos Tampere on opiskelijakaupunki, niin Uppsala on tätä vielä enemmän: ilman yliopistoa Uppsalassa ei olisi juuri mitään. Eikä kyse ole pelkästään opiskelijoiden, tutkijoiden tai yliopistoon kytkeytyvien yritysten määrästä, vaan myös kaupungin tunnelmasta.

Ainakin oman vierailuni perusteella kaupungin ravintola- ja iltaelämää hallitsevat osakunnat (ruotsalaisittain nationit), jotka tuottavat opiskelijalounaiden lisäksi viikonloppubrunssit ja jokailtaisen oluttarjonnan. Ravintolat sijaitsevat osakuntien talossa, ja oikeastaan kaikki myytävillä oleva ruoka ja juoma on melkoisen edullista.

Miksi näin? Osakunnat ovat yleishyödyllisiä yhteisöjä ja näin vapautettuja arvonlisäverosta. Jos olisin uppsalalainen baarinpitäjä, varmasti ahdistuisin, vaikka osakunnat eivät saakaan myydä alkoholia muuta kuin jäsenilleen. Opiskelijat pyörivät omissa pubeissaan, ja muille yrittäjille jäävät vain vähemmän janoiset vanhemmat ikäpolvet.

Ratkaisuhan ei ole lopulta kauhean järkevä. Olen myös melko varma, että tuota ei ole keksitty miltään puhtaalta pöydältä, vaan osakuntatoiminta on varmasti ollut ensin, ja sitten on alettu miettiä miten sitä voitaisiin säilyttää.

Kaupunkilaisen ajattelumallin näkökulmastahan tuntuu hassulta, että opiskelijoilla on omat verovähennyksin tuetut palvelunsa, jonka osia sitten hyödyntävät kaikki muut. Kuvittelisin, että kestävämpi ratkaisu olisi tehdä baareja ja ravintoloita suunnilleen samoin säännöin kaikille, ja tukea opiskelijoita ja osakuntia sitten tarvittaessa rahalla. Väki ja ideat sekoittuisivat, ja opiskelijoista olisi iloa kaupunkilaisille vähän joka mutkassa.