Tällä blogilla on ollut hiljaisempaa nyt hetken, mutta yritän korjata asiaa. Tällä välillähän kirjoitin hieman päästökaupasta ja muusta Koijärven pesänjakajiin. Mutta asiaan.

Sopimuksista kaikkein kiinnostavimpia ovat sellaiset, joissa sovitaan eri asioista, kuin mitä osapuolet niillä todellisuudessa ajattelevat saavuttavansa. Suomen kesällä 1944 solmima Ryti-Ribbentrop -sopimus on hyvä esimerkki tällaisesta: Suomi lupasi Saksalle olla tekemättä erillisrauhaa, mutta todellisuudessa sopimus varmisti, että maalla olisi siihen jonkinlaiset edellytykset ylipäätään.

Tampereen kaupunkiseudun MAL-aiesopimus ja asuntopoliittinen ohjelma ovat esimerkkejä samanlaisesta sopimusasetelmasta, vaikka kukaan ei näiden pohjalta joudukaan kiven sisään. Päällisin puolin vaikuttaa siltä, että suurempi osapuoli sitouttaa pienemmän siihen, että kaupunkiseutu pysyy elinvoimaisena, yhdyskuntarakenne eheänä ja kasvu kestävänä. 

Jos asiat tapahtuisivat todella noin, olisivat edut ilmeisiä, mutta asian todellinen laita tulee esiin ohjelman tiivistelmässä ja Tampereen pormestariohjelman tulkinnassa:

Ohjelma: Asuntotarjontaa monipuolistetaan kehittämällä asuntojen uudistuotantoa siten, että eri puolilla seutua on nykyistä paremmin tarjolla asumisvaihtoehtoja eri talotyypeissä.

Pormestariohjelma: Uusien rakennettavien asuntotyyppien osalta kerrostalovaltaisuutta vähennetään, ja rivi- sekä pientalojen suhteellista osuutta kasvatetaan merkittävästi.

Kaiken taustallahan on ajatus siitä, että pientalovaltaisissa ympäryskunnissa asuvat ne hyvätuloiset veronmaksajat, joista kaupunkiseudulla kannattaa kilpailla. Kun katsotaan sitä, miten väki tulojen mukaan Tampereen seudulle jakautuu, asiassa ollaan ihan jäljillä:

Ratkaisu: Kaupunkiseutu lähiöksi

Tampereella asuu siis tulotasoltaan vääränlaisia ihmisiä, minkä taas ajatellaan johtuvan vääränlaisista taloista. Loogisena johtopäätöksenä on yhdenmukaistaa kaupunkiseudun asumista (”erilaisia talotyyppejä eri puolilla seutua”, s. 4). Jos samalla halutaan kuitenkin pitää seudullisesta eheydestä kiinni, ei ratkaisuksi tule vesilahtelainen haja-asutus eikä tamperelainen kaupunki, vaan jotain siltä väliltä:

Tavoitteellisen talotyyppijakauman suurin ero nykyiseen asuntokantaan verrattuna on rivitaloasuntojen suuri osuus. Tämä kuvastaa yhtäältä halukkuutta panostaa pienimittakaavaiseen tuotantoon ja toisaalta maankäytön tehokkuudelle asetettuja vaatimuksia.

Näinhän se menee. Ei kun hetkinen. Eihän menekään. Tuo johtopäätöshän on oikeastaanaika huono.

Ajatus siitä, että Tampereen seutu kehittyy kestävästi, kun koko seutua rakennetaan mahdollisimman erilaisilla talotyypeillä, on taloudellisesti hölmö, ympäristölle usein haitallinen ja kaiken lisäksi vähintäänkin esteettisesti arveluttavaa. Kun seutua rakennetaan pien- ja rivitalovaltaisuuden varaan, saadaan olla aika tarkkana että kaupunkia syntyy ylipäätään minnekään, pelkän lähiön sijaan. Esimerkiksi Vuoreksesta hilpaistaan tulevaisuudessakin autolla Prismaan lähikaupan sijasta.

Lisäksi uusien pientaloalueiden rakentaminen on kallista, kun sitä verrataan kerrostalorakentamiseen kaupunkimaisen asutuksen sisään tai viereen (vaikka rakentaminen, hui kauheaa, edellyttäisi tunnelia):

Kuva Tammelan täydennysrakentamisraportista

Eikä tässä vielä kaikki! En pitäisi myöskään minään luonnonlakina, että hyvätuloiset ja muutenkin kunnolliset veronmaksajat väistämättä haluavat pientaloon. Nykytilanteessa, jossa hyviä veronmaksajia suositellaan houkuttelemaan markkinahintoja alemmilla tontinvuokrilla (s. 24) on aika ilmeistä, että niihin väki innostuu tosiaan muuttamaan.*

Samalla kaikista inhimillisen toiminnan tietolähteistä paras, markkinat, kertovat vähän  toisenlaista tarinaa.  Kun tutkitaan Tampereella viime vuonna tehtyjä asuntokauppoja, on aika ilmeistä että kovimmassa kysynnässä ovat ne kerrostaloalueiden asuinneliöt, joita sopimus karsastaa:

Asuntojen neliöhinnat Tampereella 2011 – rivi- ja pientaloalueet ovat, kuinka ollakaan, hieman vaaleamin väritetyillä alueilla.

Barrikadeille: Kuntarakennelaki ja seudullinen verotusoikeus nyt!

Traagisinta kaikessa on, että rivitaloasumisen autuutta tarjoavien vaihtoehtojen tarjoaminen koko kaupunkiseudulle on paitsi älytöntä, myös periaatteessa turhaa. Kaupungin asujaimistosta ei tarvitsisi kilpailla, jos nyt valmistelussa oleva kuntarakennelaissa otettaisini huomioon alueellisen veropohjan tasaus. Kaupunkiseudulla verotus tapahtuisi yhteiseen kassaan, josta kunnille jaettaisiin ensisijaisesti väkimäärään perustuva osuus.

Kun veronmaksajista ei tarvitsisi käydä osittain kuviteltua kilpailua rakentamalla samanlaisia pientalo- ja rivitaloalueita kaikkialle, kaupunkiseudulle voisi syntyä omaleimaisia alueita. Pirkkala saisi rauhassa rakentaa Pirkkalaa, ja Tampereella voitaisiin rakentaa aitoa kaupunkia ja sen edellyttämiä palveluita koko seudulle. Kun seudulla tähän ei halua lausuntojen perusteella ole, toivottavasti hallitus älyää käyttää kovaa kättä.

*) Asumisen kustannusten hillitseminen markkinahintoja alemmilla tontinvuokrilla on muutenkin ajatuksena aika kiehtova. Haluaisin oikeasti kuulla virkamiesten perustelun sille, miten heillä on markkinoita parempi tietämys kysynnästä ja tarjonnasta. Jos heillä tällainen erikoiskyky todellakin on, luulisi sille löytyvän parempaakin käyttöä kuin yhteisen omaisuuden myyminen ja vuokraaminen.

6 thoughts to “Tampereen oma Ryti-Ribbentrop -sopimus

  • Mikko Laaksonen

    Tuossa blogauksessa unohtuu, että rivitalon tyyppistä asutusta voidaan toteuttaa käytännössä lähiökerrostaloalueen tasoisella tontti- ja aluetehokkuudella, kun tehdään nk. tiivistä ja matalaa. Rivitalotavoite ei siis itsessään edellytä sellaista rakentamista, jossa ei riitä väestöpohjaa sekä lähipalveluille että vetovoimaiselle joukkoliikenteelle. Sen sijaan tällaisen tiiviin ja matalan suurimpia esteitä on autopaikoituksen vaatima tila.
    Tampereelta on harmi kyllä Amuri ja Puu-Tammela purettu, mutta Turussa esim. Martti, Port Arthur ja Pohjola ovat sekä pienimittakaavaisimpia että tiiveimpiä asuntoalueita.

    Vastaa
  • Jaakko Stenhäll

    Joo, tuo on toki totta, mutta se käytännön teossa tuppaa unohtumaan. Toisaalta musta kannattaisi tehdä ihan sitäkin kaupunkia, mitä ihmiset tuppaavat haluamaan ihan neliöhintojen mukaisesti.

    Vastaa
  • Pauli Välimäki

    Hyvää analyysia mutta silti muutama reunahuomio. Korkeat neliöhinnat selittyvät sijainnilla, ei asuntotyypillä. Keskustaan kannattaa rakentaa siksi kerrostaloja, mutta ei välttämättä lähiöihin. Tiivis ja matala sopii sinne paremmin ja vastaa esim lapsiperheiden tarpeita.

    Seudun asunto-ohjelmassa on asuntotyypit kullekin kunnalle. Tampere on hoitanut osuutensa sosiaalisesta asuntotuotannosta, mutta ei pientaloista. Naapureilla tilanne on toisin päin. Silti ohjelma on vaikuttanut, naapurit ovat alkaneet rakentaa kerrostaloja taajamiin ja jl-käytävien varrelle, Tampere taas on lisännyt pientalojen kaavoitusta.

    Tampereen on pakko ryhtyä houkuttelemaan hyviä veronmaksajia, muuten kaupungin tulopohja pettää pysyvästi. Emme voi jäädä odottamaan kuntaliitoksia, vaikka niitä on syytä vaatia – tai ainakin Jaakon esittämiä taloudellisia ohjauskeinoja.

    Vastaa
  • Erkki Ottela

    Yhdyskuntasuunnittelun nykytavoite: rakenteen tiivistäminen mm. tiiviillä ja matalalla rakentamisella on jonkinlainen kompromissi vanhan kunnon kaupunkirakenteen (ruutukaava) ja suuren joukon haluaman väljän omakotiasumisen välillä. Olen Mikon kanssa samaa mieltä, että matalalla ja tiivillä voidaan saavuttaa kyllä hyväkin lopputulos eri palvelujenkin suhteen. Täytyy muistaa esimerkiksi vanha Hertzenin Tapiola, joka edustaa parhaimmillaan matalaa, mutta kuitenkin kohtalaisella tehokkuudella rakennettua kaupunkirakentamista. Jaakko, Tampereen ympäristökuntien ei tarvitse lainkaan houkutella uusia asukkaita, niitä tulee ovista ja ikkunoista aivan liikaakin. Ympäristökunnissa lienee muuallakin kuin Kangasalla käytäntö, että tontit myydään huutokaupalla. Se on aikalailla kysynnän ja tarjonnan lain mukaista.

    Vastaa
  • ultrix

    Minusta pitäisi keskittyä rakentamaan uutta ns. ”peruskaupunkia”, eli suomalaista 1-2-kerroksista umpikorttelirakentamista. Pääkaduilla voi olla kerrostalojakin, kunhan niiden kivijalat ovat liiketiloina. Mielestäni tällainen paketti tuottaa tasapainoista kaupunkia, jossa on palvelut lähellä, mutta silti mahdollisuus elää omakotitalon kaltaisin mukavuuksin, ja oma pihakin on mahdollinen, vaikka keskellä korttelia olisikin korttelipiha/puisto.

    Vastaa
  • Jaakko Stenhäll

    Kiitos hyvistä kommenteista!

    Pauli: ”Korkeat neliöhinnat selittyvät sijainnilla, ei asuntotyypillä. Keskustaan kannattaa rakentaa siksi kerrostaloja, mutta ei välttämättä lähiöihin”. Menen nyt tietenkin asioiden edelle, mutta keskustan laajentaminen olisi noin kaavoituksen panos-tuotos-suhteelta se mitä hakisinkin.

    Erkki: Jos ylemmän kommenttini linjaa noudattaisin, tuo tonttihuutokauppa olisi ihan keskeinen. En myöskään ole ihan vakuuttunut, että sillä saadaan palveluita pidettyä hengissä, kun Tampereen keskustankin ihan keskeisillä alueilla se on vaikeaa. (ks. esim. Lempi-lähikaupan lopettaminen Tammelasta).

    Vastaa

Leave a comment to Erkki Ottela Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *