Lego-kaupungissa ei kompromisseja tarvitse tehdä. Kuva: Nicolas |
Pormestariohjelmaa kirjoitettiin olettamuksella, että Rantaväylän tunneliin maltettaisiin ottaa kantaa vasta syksyllä, jolloin keväällä ehkä ehdittäisiin keskustella jostain muustakin. No, ei maltettu eikä ehditä.
Itse yllätyin ihan aidosti, kun kuulin että vasemmistoliitto ja SDP olivat liittymässä PS:n aloitteeseen tunnelin kaatamisesta ennen kesälomia. Peliliikettä vasemmiston aikeista oli vaikea löytää. Perussuomalaisille riittää tunnelin kaataminen, mutta pormestarikoalitiossa olevat demarit ja vasemmistoliitto joutuvat ottamaan vastuun jälkien korjaamisestakin.
Poliittinen kamppailuhan ei pääty tunnelin kaatamiseen. Uudessa tilanteessa keskeisiksi vaihtoehdoiksi nousevat joko Särkänniemen eritasoliittymällä eristävä lyhyt tunneli tai kaistojen lisääminen. Kustannusmielessä näitä on hieman hankala vertailla, mutta lyhyt tunneli (110 milj. eur, eikä 61 miljoonan euron tukea valtiolta) tai kaistojen lisääminen (x eur, ei tontteja myytäväksi) eivät erityisesti houkuta. Näitä vasten se, että valtio tarjoaa rahoitusvipua suuremman kaupunginosan mahdollistavaan hankkeeseen, kuulostaa paremmalta.
Mitä jos tehtäisiinkin katu?
Olen leikitellyt itsekin ajatuksella, joka olisi kaupunkikehityksen kannalta paras: tehtäisiin katu tai rantabulevardi, ja ohjattaisiin nykyisestä liikenteestä suurempi osa ohitustiellä. Onhan ilmiselvää, että kaupunkiin eivät raskaat väylät kuulu. Joten jos ministeriö suostuisi tiestään luopumaan, tehtäisiinkin niin!
Odotusten lataaminen katuratkaisuun paljastaa kuitenkin vastapuolta enemmän vasemmiston ja viherpainotteisen kaupunkisuunnitteluporukan perisynneistä: ensimmäisillä populistisen ideologisuuden ja jälkimmäisillä katteettoman idealismin – ajatuksen siitä, että omien argumenttien kautta kaikki saadaan kannattamaan ”kansan tahtoa” tai ”kokonaisuuden etua”. Kaupunkisuunnittelussa oireina tästä näkyvät detaljeihin keskittyvä oma suunnittelu (”tulisiko tähän puisto vai pyöräparkki?”) ja usko siihen, että vastapuoli on valmis luopumaan ennakkokäsityksistään ja omista eduistaan heti kun pääsevät tutustumaan vastapuolen argumentteihin.
Tunnelihankkeen jatkokeskustelussa kyse ei kuitenkaan ole mistään älyllisestä mittelystä, ainakaan niin kauan kuin valtuuston suurin koalitio löytyy autopuolueesta. Tunnelin ”tarve”* on tästä joukosta lähtöisin, eikä sen muuttaminen ole helppoa.
Fiksu poliittinen vaikuttaja lähteekin liikkeelle kahta kautta: ensimmäiseksi varmistamalla sen, että vastustajakin löytää tunnelin vaihtoehdoista hienon rantakadun. Kasvaa yhteisymmärrys siitä, että väyliä rajoittamalla voidaan rajoittaa liikennettä ja saada uusi asuinalue valmiiksi ilman tunnelia. Pidän tätä skenaariota niin sanottuna ”Drinking the Kool Aid”-vaihtoehtona, joka osoittaa vihreän, kansanvaltaisen ja markkinaehtoisen kaupunkisuunnittelusalaliiton voiman.
Myös vaihtoehto kannattaa jättää jäljelle: jos järjen valo ei kaikkia osapuolia saavuta, toivotan vasemmistoliitolle ja demareille rohkeutta perääntyä tunnelikannoistaan. Maailmassa on pahempiakin asioita kuin uusi asuinalue keskustan tuntumaan – vieläpä niin, että valtio on sen rakentamisesta näinä ankarina vielä valmis maksamaan.
*) Todellinen tai kuviteltu: liikenteellä kun on tapana mitoittua käytettävän väylän mukaiseksi. Eiköhän autoja löytyisi vaikka kuusikaistaiselle Hämeenkadullekin.
2 thoughts to “Toiseksi parhaan Tampereen puolesta”
No tehkää ne lisäkaistat, ne mahtuu ihan nykyiseenkin tilaan kivasti kun tekee vaan katulevyisinä ja purkaa sen liikennevirheän keskeltä. Samalla joutuu tietenkin tinkimään vähän nopeusrajoituksista, ja voi muutenkin vähän laittaa sen katumaisemmaksi. Mutta kun liikenteen sujuvuus vaatii, niin on pakko tehdä jotain uhrauksia.
Tien saan muuten veke valtiolta kaduksiottopäätökselle, jonka tekee kaavoittaja eli kunta.
Joo, en epäile sitä, etteikö valtiolta saisi tietä kaduksi jos poliittinen tahto löytyy, mutta sen löytämisen suhteen olen skeptinen. Toivottavasti olen väärässä.
Comments are closed.