Kirjoitin Aamulehteen vastineen Matti Tiilikaisen ydinvoima-mielipidekirjoitukseen. ”Miksi viitsit?” on tietenkin tässä yhteydessä ihan relevantti kysymys, mutta niin kauan kun myös kunnallisten energiayhtiöiden sijoituksia kannattamattomaan bisnekseen ohjataan, ei siitä tule vaieta.

Matti Tiilikainen kirjoitti ( AL14.2.) siitä, miten maailma ei tule elättämään selällään makaavia suomalaisia. Keskeiseksi ratkaisuksi hän esitti halpaa energiaa ja erityisesti ydinvoimaa. Vaikka Tiilikaisen ensimmäisestä oletuksesta onkin helppo olla samaa mieltä, ydinvoiman pelastavalle roolilla ei löydy perusteita.

Viimevuonna brittiläinen laatulehti Economist omisti numeron hiipuneelle ydinvoimarenessanssille ja huomioi osuvasti, että ydinvoimasta ei ole maailman energiatalouden pelastajaksi. Syitä on monia, mutta pienen Suomen kannalta olennaisin liittyy Tiilikaisenkin esiin nostamaan talouteen: ydinvoimasta on tullut kestämättömän kallista.

Esimerkiksi nyt rakenteilla olevan Olkiluoto III:n kohtaamat vaikeudet ovat nostaneet voimalan tulevaisuudessa tuottaman sähkön hintaa yhä korkeammalle, laskien samalla hankkeen kannattavuutta. Etenkin länsimaissa tiukentuneet turvallisuusvaatimukset ovat korottaneet uuden sukupolven voimaloiden kustannuksia. Projektit ovat samalla viivästyneet, tai sitten energiayhtiöt ovat vaihtaneet investointinsa kannattavampiin jo ennen rakentamisen aloittamista. Näinhän esimerkiksi E.On toimi Fennovoiman hankkeen yhteydessä.

Totuuden nimessä on sanottava, että 1950-luvulla ydinvoima oli innovaatiotoiminnan etulinjassa. Lähde: Economist

Pienen Suomen osalta huomio kannattaisikin siirtää ratkaisuihin, joilta suomalaisten korkealle osaamiselle löytyy oikeat markkinat. Yksittäisten energiayhtiöiden päätöksille perustuvat uusiutuvien energialähteiden markkinat ovat kasvaneet maailmalla ennusteita nopeammin. Teknologia on kehittynyt nopeasti ja samalla kilpailu on laskenut tuotetun energian hintaa.

Olisi toivottavaa, ettei Suomessa haikailtaisi ydinvoimalla tuotetun menneen ajan bulkkiteollisuuden perään. Suomi ei myöskään nimenomaisesti tarvitse Tiilikaisen tarpeelliseksi kokemaa ulkomaista valuuttaa, ellei tällä tarkoiteta ostovoimaisten venäläisturistien ruplia. Näin ollen viisumivapaus toisi rahaa energiaratkaisuja enemmän.

Suomalaisen hyvinvoinnin soisikin nousevan sieltä, mistä 1990-luvun lamastakin noustessa: korkean osaamisen hyödyntämisestä kasvavilla ja maailmanlaajuisilla markkinoilla.