Olen ollut tänään iloinen siitä, että ylsin 200 äänellä varavaltuutetun paikalle. Kiitos kaikille.
Ajattelin ennen näitä vaaleja, että kannattaako kampanjaa tehdä tosissaan, kun mitään kovin ilmeistä verkostoa äänestäjien suuntaan ei oikein ole: valtaosa kavereistani oli vihreitä ehdokkaita tai tukiryhmäläisiä. Lisäksi vaikkapa työkavereiden varaan ei äänestysmielessä voi laskea, kun työpaikalla kampanjointi on joko kiellettyä, vaivaannuttavaa tai molempia.
En ole myöskään oikein koskaan erityisesti pärjännyt vaaleissa: edarivaaleissa taisin saada joskus 15 ääntä ja taannoisissa TEK-vaaleissa 22. Näihin verrattuna suoritukseni on kerrassaan mainio. Tukea, niin henkistä, toiminnallista kuin rahallistakin löytyi kuin ihmeen kaupalla. Nyt harmittaa lähinnä, että jostain syystä en lähtenyt ehdolle kunnallisvaaleihin jo vuonna 2008.
Yritän hoitaa hommani huolella ja kantani perustellen. Tämä tarkoittaa myös sitä, että tämä blogi käsittelee toisinaan myös lautakunnan esityslistaa Otso Kivekkään tai Oden viitoittamalla tavalla. Koettakaa kestää tai jättäkää lukematta.
All the young dudes
Hauskaa on myös se, että useat hyvät nuoret tyypit pärjäsivät mainiosti. Monet ansaitsisivat mainintoja, mutta hehkutan nyt tyyppejä, jotka luen suorastaan kavereikseni. Esimerkiksi vaikkapa Kokoomuksessa on varmasti ihan hyviä tyyppejä myös, mutta kun en ainakaan siellä pärjänneitä oikein tunne. Vasemmiston ja vihreiden bilekulttuuri toimii paremmin yhteen. Näiden tyyppien seurassa on helppo hymyillä:
- Valtuustoon noussut Hanna Hakko (vihr.), jonka lempeän terävän älyn ja moraalisen voiman edessä patut ovat vielä ihmeissään. Kun Hannalle antaa valtaa, voi ihminen ja ympäristö nukkua yönsä paremmin.
- Valtuustoon noussut Jaakko Mustakallio (vihr.), johon tutustuin paremmin vasta kesällä, kun tamperelaisten opiskelijoiden (alusta alkaen tuhoontuomittu) kunnallisvaalilistahanke raukesi ja Jaakko pohti puoluettaan. Käytiin kahvilla, myin Avoimen vihreän talouden ja kauppasin vihreitä. Varmasti puolueelle hyödyllisin kampanjatuntini, kun tarkastelee Jaakon 500 ääntä ja mukanaan tuomaa äänestäjäkuntaa.
- Varavaltuutettu Olga Haapa-aho (vihr.), joka hoiti kampanjassa vetäen samalla myös Virnun kampanjaa. Sen kivireen tunnen oikein hyvin. Olgan on hieno esimerkki myös siitä, että vihreiden sote-osaamiselle on kysyntää aina ja kaikkialla.
- Valtuustoon noussut Varpu Jutila (vas.), jonka kanssa keskustelen aika laajoista aihepiireistä aina kristillisestä dogmatiikasta sotahistoriaan. Varpussa on myös oikeanlaista ehdottomuutta vääryyksien edessä.
- Jos näkisin sosialismin jotenkin hyvänä juttuna, olisin varmaankin äänestänyt varavaltuutetuksi nousevaa Antti Ronkaista (vas). Mikäli Erkki Perälä Helsingistä on 2010-luvun vihreän politiikan paras ilmentymä, on Antti 2010-luvun performatiivisen vasemmiston terävin ja hauskin suunnannäyttäjä.
Sananen vaaleista muuten
Poliittinen tilanne on Tampereella vähän arvaamaton. Erilaisista koalitioista en ainakaan itse osaa sanoa mitään, ja spekulointi voi olla turhaakin.
Se on kuitenkin selvää, että aseveliakselin varaan ei voi mitään laskea. Yhden valtuutetun enemmistö ei toimi yleensäkään, eikä ainakaan tilanteessa jossa sekä SDP:llä että Kokoomuksella on joitakin oman tien kulkijoita joka tapauksessa mukana. Jos vasemmisto lähtee SDP:lle apupuolueeksi, voi aseveliakseli onnistuakin, mutta tuskinpa Kokoomus haluaa löytää itseään sellaisesta tilanteesta. XL:n jatko olisi yhtä kapealla pohjalla kuin aseveliakselikin.
Itse toivoisin aika löyhää pormestariohjelmaa, jossa sitouduttaisiin tiettyihin asioihin, ja muuten koalitiot haettaisiin sitten aina yksi riita kerrallaan. Esimerkiksi ratikka tai avoin data olisi tällaisessa skenaariossa helppo ajaa mukavasti läpi. Eri asia on tietenkin se, että kuinka hyvin päästä sopuun siitä, mitä jätetään tekemättä.