Tämä blogikirjoitus on osa vuoropuhelua Tampereen yritysten tulevaisuudesta, jota käymme Jaakko Mustakallion ja toivottavasti muiden vihreiden tamperelaisten vihreiden kanssa.
Allan kirjoitti taannoin blogiinsa siitä, miten yrityksiä ei kannata houkutella. Oman juttunsa hän perusti Matt Yglesiaksen blogaukseen, jonka avainlainauksen ajattelin itsekin jakaa:
The way it goes is this. Conventional economic development strategy notes that there are some engines of prosperity elsewhere—a big factory, a corporate headquarters, whatever—and then seeks to transplant those engines to the city. Economic gardening says that instead of playing this game of zero-sum competition, local authorities ought to look around at the businesses they already have and ask what would it take for some of these firms to grow. You’re creating your own engines of prosperity out of the seeds that are already available in your community, trying to build up local strengths rather than bid to the bottom for transplants. It’s not a super-ideological idea, and in a lot of ways I think it’s just common sense, but I also think it serves as a great metaphor for what’s wrong with a lot of mega-projects and bribe-oriented development schemes.
Kuntavaaliehdokkaalle tämä kommentti näyttäytyy järjen äänenä: esimerkiksi kuntaavalikoneissa elinkeinopolitiikkkaa käsitellään edelleen lähinnä kaavoituksen kautta kautta. Se on tärkeää, mutta ei aina aivan olennaista. Ilmeisesti ajatellaan, että kun kunta kaavoittaa tarpeeksi teollisuus- tai muita yritystontteja, on sen alueelle helpompi metsästää yrityksiä ja työpaikkoja. Ollaan ”yritysmyönteisiä”
Yritysmyönteisyys nykyhetken firmoille vaikkapa kaavoituspolitiikalla tai muilla mahdollisimman halvoilla rakenteilla on usein nollasummapeliä – pahimmillaan jopa saman kaupunkiseudun sisällä (mitä jos Tampere alkaisi vaikka houkutella Nokian renkaiden pääkonttoria?). Samalla kilpailu yritystoiminnan raskaimmista rakenteista, kuten pääkonttoreista tai tehtaista, vie helposti tilaa ja resursseja pois myös muulta yritteliäisyydeltä, kuten vaikka Kemijärveltä tai Kymeenlaaksosta voi huomata.
Kaikkihan johtuu siitä, että kaikkien _nyt_ olemassaolevien alojen ja yritysten tuottavuuden kasvu hidastuu, jolloin kilpailu nykyhetken suurista yrityksistä ei tuota pitkän ikuista onnea. Joku oppii joka tapauksessa tekemään nykyhetken tuotteet, kuten paperin, jossain muualla halvemmalla.
Miten Tampereella kannattaisi tehdä?
Tampereen ei kannattaisikaan ainakaan kilpailla millään kaavoitusporkkanoinnilla tai millään muullakaan houkuttelukeinoilla. Kun yritysten on helppo syntyä, kasvaa ja myös väistyä uusien tieltä pysyy paikkakunnan elinkeinoelämä virkeänä myös tulevisuudessa.
Poliitikollehan tämä linjaus on usein ongelmallinen. Kuolevissa, tai kuolemaa lähestyvissä, yrityksissä on paljon väkeä töissä, ja heidän on ainakin vaikea nähdä itseään töissä myöhemmin syntyvissä. Tämä jos mikä johtaa sellaiseen houkuttelupolitiikkaan, mitä Yglesias kuvailee yllä sanoilla ”bribe-oriented development schemes”.
Tampereella elinkeinopolitiikassa kannattaisikin silti entistä enemmän miettiä, miten esimerkiksi uusia it-alan yrityksiä voitaisiin entistä tehokkaammin tukea. Se kun näyttää kuitenkin vieläkin tulevaisuuden jutulta:
Tiedän, että käytännössä IT-alan ylläpitäminen on hankalaa. Yrityshautomot, rahoitusverkostot ja pari yliopistoa kaupungissa kuitenkin auttavat. Samoin varmaan kaavoituspolitiikka: it-alan yritykset kun menevät sinne, missä on osaavaa väkeä ja toimistoja, eikä niitä varten tarvita tonttikilpailua. Inteliä tai Qualcommia varten ei tarvinnut kaavoittaa neliötäkään. Se Tampereen kannattaisi kuitenkin ehkä huomata, että IT-alaa (tai niitä seuraavia juttuja, joita pienet uudet yritykset alkavat tehdä) kokonaisuudessaan ei saa päästää mokaamaan, vaikka yksittäiset yritykset niin tekisivätkin.