Kohti tiiviimpää Tamperetta

 Mainiossa Ihmisten kaupunki -blogissa avataan jatkuvasti Helsingin kaupunkirakenteen kehittämistä (ks. esimerkiksi tätäkin tekstiä innoittanut Teemu Pyyluoman blogaus). Vision taustalla vaikuttavat olevan paremmat palvelut, tehokkaampi liikennejärjestelmä ja onnellisemmat ihmiset. Kaupunkikehitykseltä tämä puolestaan edellyttää tiivimpää rakennetta.

Helsinki on kaupunkirakenteeseen liittyvässä keskustelussa Tamperetta aika paljon edellä. Todelliseen kaupunkiympäristöön keskittyvää elämäntapaa voi viettää monella tapaa, niin boheemissa Kalliossa kuin porvarillisessa Töölössäkin. Tampereella tiiviimpi kaupunkiasutus rajoittuu ydinkeskustaan, Tammelaan ja Amuriin (=byrokraatitiksi ”Keskinen suuralue”) jossa asuu noin viidesosa kaupungin asukkaista.

Miten tähän on tultu? 

Tamperehan on ollut monilta paikoiltaan tiivis kaupunki: ennen asumisväljyyden merkittävää kasvua (eli vielä 1980-luvun alussa) Tammelassa ja Kalevassa asui väkeä suunnilleen kaksi kertaa niin paljon kuin nykyään.

On luonnollista, että ihmiset haluavat elää väljemmin. Vaikka trendi onkin hidastunut, on vaikeaa uskoa, että kunnan käytössä olevin keinoin sitä voidaan muuttaa – tai että siihen on edes tarvetta. Asumisen vaatiman pinta-alan suhteen kyse ei kuitenkaan ole mistään entropian tapaisesta jatkuvasta kasvusta, vaan poliittisista valinnoista.

Miksi asutuksen hajaantuminen on ongelma?

Kehyskuntiin ja esikaupunkialueille muutetaan halvemman ja väljemmän asumisen perässä. Keskustassa lapsiperheen (ja miksei muidenkin!) on kallista asua, ja ratkaisua etsitään kehyskunnista tai kaupunkien laitamilta. Näitä veronmaksajia ei haluta menettää, ja tällöin rakennetaan kaupunkia yhä kauemmas keskustasta ja samalla keskustaa väljemmin – tonttimaahan on halvempaa, jolloin sitä ei ole pakko käyttää yhtä tehokkaasti.

Kysynnän tyydyttäminen halvalla, mutta väljemmällä kaavoituksella ei ole mikään hyve. Esikaupunkiasumisessa kaikessa infrastruktuurissa pitää ottaa huomioon autoilun tarve: parkkipaikoissa, teissä ja liittymissä. Esikaupunkielämä tuo kustannuksia paitsi liikenneinfraan ja sen suunnitteluun panostavalle kaupungille, myös autoja tarvitseville ihmisille. Ilmastosyistä voisi puhua enemmänkin – etenkin jos niiden aiheuttamia kustannuksia aletaan tuoda enemmän hintoihin.

Tampereella tästä harhasta on kaikuja myös taannoisella asuntomessualueella. Jos koko kaupunki rakennettaisiin kuin Vuores, olisi asuminen ehkä perheiden ulottuvilla, kun kukaan ei käytännössä asuisi keskustassa. Samalla palvelut jäävät kuitenkin kehittymättä, kun riittävää asiakaspohjaa ei yhä uusille ja väljästi rakennetuille esikaupunkialueille synny. Talonsa näiltä asueilta ostavia ihmisiä on asiasta turha syyttää – yksittäisen ihmisen kannattaa ostaa asunto sieltä, mistä sen kohtuuhinnalla saa.

Väljemmän kaavoituksen pientaloalueita tehdäänkin sen virhepäätelmän perusteella, että esikaupunkialueille olisi erityisen paljon kysyntää ja että ihmiset erityisesti haluaisivat tällaisille alueille muuttaa. Markkinathan eivät tätä kuitenkaan tue: kysyntää on varmasti enemmän siellä, missä hinnat ovat korkeita, eli tiiviimmin kaavoitetussa keskustassa tai kantakaupungissa*.

Tiivistäminen luo kestävän kaupungin

Jos haluttaisiin tehdä ihmisten kysyntään vastaavaa kaupunkia, pitäisi sellaista kaavoittaa. Tilaa tällaiselle riittäisi paljon nykyistä paremmin. Otan esimerkiksi koko kaupungin tiiveimmän kaupunginosan Tammelan. Jos koko Tampere olisi kaavoitettu samalla tavalla kuin Tammela, mahtuisi koko Tampere suunnilleen Pispalan-Viinikan-Takahuhdin-Turtolan rajaamalle alueelle:

Eikä tässä kaikki: Tammelahan ei ole vielä valmis. Jos ajatusleikki viedään hieman pidemmälle, eli siihen, että Tammelan tiivistämissuunnitelma saataisiin vietyä läpi, mahtuisivat koko kaupungin 220 000 ihmistä suunnilleen seuraavalle Pispalan-Kalevan-Petsamon-Järvensivun rajaamalle alueelle:

 

Tampereella pitäisikin tähdätä pidemmän aikavälin ratkaisuun, eli tiiviimpään kaupunkiin. Seuraavat 200 000 tamperelaista mahtuisi parempien palveluiden äärelle sen sijaan, että Tampere yrittäisi tehdä kehyskuntien tapaisia pientaloalueita kaupungin reunamille. Jos kaavoitus olisi tiivimpää, olisi alueilla (ja esimerkiksi tulevien ratikkalinjojen varrella) palveluiden ohella halvempia asuntoja ja näin kaupunkia olisi mahdollista kehittää pidemmällä aikavälillä ja palvelut pysyisivät laadukkaina. Tampereella olisi mahdollisuus kasvaa oikeaksi kaupungiksi myös muualla kuin ydinkeskustassa.

Parempi kaupunkirakenne vaatiikin kaavoitusta, ja siksi myös poliittisia toimia:

• Tammela tulee täydennysrakentaa, Rantaväylän tunnelin päälle tulee tehdä asuntoja, eteläinen Kaleva täydentää ja tulevan ratikkalinjan varteen tulee rakentaa uusia tiiviitä alueita, joille keskustamainen asutus voi levittyä. 
•  Lisäksi tarvitaan uusia normeja, joita Tampereella on mahdollista kiristää esimerkiksi parkkipaikkojen suhteen: autoa tarvitsevat ovat varmasti valmiita sen säilyttämisestä maksamaan. Samalla Hämpin ja (ehkä Kunkun) parkki tarjoaa tähän käyttöön maan pintaa paremman solveltuvaa tilaa.

Jos parkkipaikkanormia voidaan tehostaa, on mahdollista kaavoittaa pääasiassa asuntoja suuren liikenneinfran ja parkkipaikkojen sijaan. Ihmiset voisivat myös panostaa suurempiin asuntoihin, kun parkkipaikasta ei sitä tarvitsemattoman olisi pakko maksaa.

Lisääntynyt palvelutarjonta avaisi myös uusia mahdollisuuksia. Ei ole sattumaa, että kaupungin alueista ainoastaan Tammelassa saa aamiaista kahvilasta anivarhain, ompelimoja löytyy valittavaksi asti ja Lempi-lähikauppa pystyy tuomaan kovemmillakin hinnoilla lähiruokaa kaupunkiin. Kun keskustaa käytettäisiin ahkerammin, voitaisiin oleskeluongelmiinkin löytää kestävämpiä ratkaisuja ihmisroskauhittelun sijaan.

*) Jos haluat perehtyä asiaan tarkemmin, kannattaa lukea oivallinen kuvaus Osmo Soininvaaran teoksesta Vihreä politiikka.
 **) Sanomattakin on selvää, että tämä on eräs niistä asioista, jotka ovat minulle tärkeitä kunnallisvaaleissa.