Luovan alan tekijät ja yrittäjät – Lyhty ry on näemmä siirtynyt kirjoittamaan hyvitysmaksukannanotoissaan taas hieman tiheämpään rytmiin. Viimeksi kantaa on arkistosta päätellen otettu 1.12.2011, ja uudestaan viimeksi eilen, kun kopiointia koskeva kyselytutkimus julkaistiin. Hyvitysmaksut ovat romahtaneet, ja tätä kautta myös taiteilijoiden saamat hyvitysmaksutuotot

Ongelmaanhan on sinänsä ilmeinen, kun muuttuneen maailman myötä tallennusvälineiden rooli on pienentynyt (ja asiaa hetkellisesti paikanneet digiboksit on jo myyty koko kansalle). Tallennusvälineiden kautta kerättävää korvausta on vaikeaa saada paremmalle tasolle, vieläpä tilanteessa jossa ihmiset katsovat ja kuuntelevat joka tapauksessa enemmän laillisesti kulttuuriaan.

Itse kannattaisin melkein Markus Leikolankin raportissa viitattua budjettimallia, jossa hyvitysmaksuja vastaava määrä (8 miljoonaa euroa + inflaatio) kerättäisiin vaikka Yle-veron yhteydessä. Yle-verostahan kahdeksan miljoonaa euroa on noin 1,5 prosenttia, eli ei oikein mitään. Jakoperusteet säilyisivät suunnilleen ennallaan (toivottavasti vain läpinäkyvämpinä, kyse kun olisi kuitenkin verorahoista), eikä tuo yksin toisi kulttuurialaa edes kovin kummoisesti alisteiseksi valtiolle. Tuskin sitä kukaan tosissaan pelkääkään, mutta ehkä se kannattaisi tiedostaa.

Avoimessa vihreässä taloudessa ehdotimme muuten hyvitysmaksujen keräämistä samanlaisella periaatteella kuin yliopistojen pääomaa: kerättäisiin kansalaisilta lahjoituksia säätiöön, johon valtio antaisi sitten vastinrahana oman osansa. 500 miljonaan euron peruspääomalla kulttuurintekijöiden tuotot säilyisivät aika helposti tyyliin ikuisesti. Ongelmana tässä lienee kuitenkin ajankohta: laskusuhdanne ei ole otollinen aika tämänkaltaiseen keräämiseen, eikä toisaalta yliopistotkaan ole varmaan voineet oikein tuottoja irrottaa sijoituksistaan, jotka nykytilanteessa eivät kummoisesti tuota.