Tämän viikon kohu Vapaavuoren lausunnosta liittyen Espanjalta vaadittaviin vakuuksiin toi esiin taas sen, miten hallitusohjelman linjauksiin Suomessa suhtaudutaan. Soininvaara suhtautuu asiaa aivan oikein pragmaattisesti niin, että hallitusohjelmaa pitää voida ainakin puheen tasolla kyseenalaistaa, ilman että aletaan syyttelemään ihmisiä pelaamaan muiden maiden ”joukkueissa”. Kokonaisuuden kannalta olisi tietenkin fiksua, jos sitä voitaisiin kirjoittaa uudelleen hallituskauden kestäessä. Tavallaanhan tätä tehtiin kesällä 2010, kun pääministeri vaihtui Kataisesta Kiviniemeen (mm. avoin data siirtyi hallitusohjelmaan ensi kertaa).

Esimerkiksi vihreiden kannalta olisi tietenkin tärkeää, että hallitusohjelmasta ei aleta poikkeamaan: pienemmän puolueen vaikutusmahdollisuudet perustuvat lähinnä hallituksesta lähdöllä uhkailuun, eikä tätä voi kauhein usein tehdä. Avoimuuden kannalta fiksumpaa olisikin tehdä hallitusohjelmasta wikityylinen dokumentti, jota voitaisiin vaikka kehysriihen yhteydessä päivittää. Nykyhallitusohjelmasta voitaisiin mm. poistaa viittaukset Portugali-pakettiin (joka oli pinnalla viime vuoden keväällä), ja tuoda kriisin uudemmat piirteet esille. 

Toisaalta en tiedä kuinka hyvin nykypuolueet tämänkaltaista kestäisivät. Jotenkinhan sitä aina olettaa, että uudet menettelytavat myös parantaisivat päätöksenteon sisältöä, mutta takeita tästä ei ole. Esimerkiksi vihreiden ja demareiden luonnollinen eurolinja olisi todennäköisesti tällä hetkellä vielä eroavaisempi kuin viime vuoden keväällä. Tällöin vihreät eivät ehkä hallitukseen enää mahtuisi, ja hallituksen linja voisi olla entistäkin jäykkäniskaisempi, mitä on jo aika vaikea kuvitella. Toisaalta oppositiopolitiikan laatu voisi parantua.

Miten hallitusohjelmaan voi vaikuttaa?

Osin hallitusohjelman päivittäminen tuli mieleen ihan siitäkin, että silloin myös pienemmät edistysaskeleet voisivat päätyä ohjelmaan, kuten Akateemisessa talousblogissa mainittu ehdotus muuttoveron (=varainsiirtovero) tasaamiseksi. Kannattaa lukea.

Sen sijaan blogin ajatus siitä, miten asioihin vaikutetaan on joko naiivi tai sitten jotenkin oudon ironinen.

Taloustiedettä tunteville ei tietysti ole mikään uutinen, että varainsiirtovero on erityisen pöhkö tapa kerätä tuloja valtiolle. Tähän liittyen, bloggaajakollegani Niku Määttänen kirjoitti aiemmin Mirrlees-raportista, jossa varainsiirtovero lytättiin perinpohjin. Siitä raportista löytyy paljon muutakin tärkeää asiaa selkeässä muodossa – olisipa tällainen läpyskä vielä joskus Suomessakin hallitusneuvottelijoiden matkassa: The Mirrlees Review – Tax by Design.

Näin Mirrlees Review -fanina en suosittaisi kantamaan 1000-sivuista raporttia mukaan neuvotteluihin – sehän ei kuitenkaan ole mikään symposium, jossa argumentoiden etsitään parasta älyllistä ratkaisua. Parhaat ratkaisut kehitetään puolueiden ohjelmiin (esim. vihreiden tapauksessa) tai jostain tuntemattomasta tuleviin taustapapereihin (tässä nimeltämainitsemattomien puolueiden tapauksessa) ja näistä tavoitellaan yksinomaan voittoja – ja tällöin argumentointi on käytössä vain näiden voittojen hankkimiseksi.

Jos itse olisin taloustieteilijä, jolla olisi rajallinen määrä aikaa ja kiinnostusta blogausten lisäksi pyrkisin toimittamaan kommentteja eri puolueiden ohjelmista – niistä taustapaperit kuitenkin tehdään ja jos puolueet pystyvät saavuttamaan voittoja näiden parhaiden argumenttien avulla, voittavat molemmat. Osin työtä tietenkin helpottaa se, että esimerkiksi vihreiden perusverolinja (enemmän kulutusveroja, progressio vähennyksillä, kiinteistövero kunniaan jne.) ovat ihan Mirrlees review’n kautta otettua tavaraa, Suomessakin kun aiheesta liikkui hyviä esityksiä jo heti raportin julkaisun jälkeen.