Euron tulevaisuus – onkohan se lyhyt?

Olen ollut aika pitkään EU:n tiiviimmän yhteisvastuun puolella, lähinnä niiltä pohjilta että se on eri aikoina näyttänyt fiksuimmalta jutulta tehdä kriisin ratkaisemiseksi.  Ongelma on kuitenkin se, että vaikka euromaille tätä kokonaisuutena suositellaan (ks. esim. IMF:n kanta), ei tätä ole pystytty tai haluttu ajaa.

Alkuun syyt näyttivät ainakin minusta vain huonoilta talouspoliittisilta valinnoilta: tiukan kuripolitiikan ajateltiin puskevan velat alas. Tässä ei onnistuttu. Myöhempinä aikoina on nykylinjan puolustaminen muutttunut poliittisen legitimiteetin kriisiksi (mikä tietenkin voi yhtä lailla olla olemassa): kansalta/kansoilta ei ole kysytty taloudellista liittovaltiosta ja yhteisistä veloista, eikä tälle ole poliittista oikeutusta.

Ajatuskokeena voisi tietenkin kysyä, että jos esimerkiksi eurobondit olisi nähty euron tärkeiksi vahvistaviksi elementeiksi jo alussa, olisiko koko euroa tullut? Jos ajatellaan, että olisi, ei niiden toteuttamisessa pitäisi olla ongelmaa. Jos ajatellaan että ei olisi, sitten aika myöhäisessä vaiheessa herännyt omatunto poliittisen legitimiteetin puolesta on jo aiheuttamassa paitsi taloudellista myös politiikan kriisiä Euroopassa. Nykyiset toimet kuvaavat ehkä sitä skenaariota päättäjien mielissä, että euroa ei olisi tullut.

Mihin tämä sitten vaikuttaa? No ihan kaikkeen, mutta erityisesti siihen kuvaan, minkätasoiselle yhteisvastuulle nykyinen poliittinen hegemonia euroaluetta on valmis viemään. Bruegelin think tankin blogi kuvaa tätä hyvin:

Compare Europe to a city with several housing blocks. Some of these housing blocks have invested in fire-extinguishers. Others haven’t. Now one of the housing blocks without fire extinguishers is on fire. The fire threatens to spread throughout the city (but this is by no means certain). The discussion among the housing blocks that have invested in fire extinguishers is whether they should put out the fire. Some argue it is unfair they should use their expensive apparatus to put out the fire. Doing so will spread discontent among its citizens, undermining the democratic support upon which the city is built. Others claim it will reduce incentives to invest in proper fire fighting apparatus in the future. Giving in now will therefore increase the likelihood of a devastating fire in the future. A final claim is that the fire extinguishers have limited capacity and might suffice to protect their own building blocks, but not the whole city.

What should the people in the city do? Should they put down the fire now and worry about moral hazard and fairness later, with the risk that once things get back to normal opportunistic politics will result in continuation of the status quo, or should they make sure moral hazard and fairness are guaranteed first and only then put out the fire, with the risk that the city will be laid in ashes?

The answer to this question depends very much on your view on what the bigger risk is: disintegration of the eurozone if risk is not pooled, or a democratic deficit if risk is pooled (which may result in disintegration later on).

Tältä pohjalta on mahdollista käsittää tämän aamun HS:ssä olleet (yleisesti euromyönteiseksi tunnustetun) Alexanderin Stubbin ajattelun taustat. Hänhän kannattaa linjaa, joka kokoaa oikeastaan puolustaa nykyistä kriisinhoidon keskeiset keinot ja argumentit: ”rakenteelliset uudistukset tärkeintä, kasvupaketti voi olla hyödyllinen lisä ja velkaelvytys ei toimi”. Pankkiunioniin hän suhtautuu sentään myönteisesti, ja konsensus siitä näyttää näyttää muutenkin täyttävän ne poliittisen legitimiteetin reunaehdot, joilla EU nykyään toimii (eli pohjoisemman Euroopan hallitusten fiiliksen).

Yhteisvelkojen osalta Stubbkin tosin sortuu ajatusvirheeseen, jonka pohjalta toivoisi, että valittua linjaa ei edes pyrittäisi selittäämään millään muilla argumenteilla kuin tulevaisuuden poliittisen tuen vajauksella. Vaikka syyllistäminen Kreikan suhteen onkin helppoa, ei esimerkiksi Espanjaa voi muulla kuin pahalla tahdolla syyttää huonosta taloudenpidosta, jonka Stubb myöntää hieman erikoisesti myös itse (Espanjassa kun pankit, vaan ei valtio, sähläsivät):

On help­po sa­noa, mi­tä em­me ha­lua: py­sy­vää tu­lo­jen­siir­toa jä­sen­mai­den vä­lil­lä ja vel­ko­jen yh­teis­vas­tuul­li­suut­ta. Sel­lai­nen ei oli­si rei­lua ti­lan­tees­sa, jos­sa osa eu­ro­mais­ta on hoi­ta­nut ta­lout­taan hy­vin ja osa erit­täin huo­nos­ti. Se ei myös­kään kan­nus­tai­si krii­si­mai­ta hoi­ta­maan ta­lout­taan pa­rem­min.

 vs. neljä virkettä myöhemmin:

Kreik­ka kär­sii hol­tit­to­mas­ta vel­kaan­tu­mi­ses­ta, ve­ron­kier­ros­ta ja te­hot­to­mas­ta hal­lin­nos­ta. Es­pan­jan jul­ki­nen vel­ka oli en­nen krii­siä Suo­men ta­sol­la, mut­ta sen taak­ka­na ovat kiin­teis­tö­kup­la ja ole­tet­tua hei­kom­mat pan­kit.

Mitä sitten tulee tapahtumaan?

Veikkaisin, että pankkiunioni saadaan varmaan tehtyä, mutta sen jälkeen kaikki on auki. Oma oletukseni on nyt se, että kun talouskuripolitiikka ei toiminut (mikä osaltaan pahensi vain tilannetta ja samalla uskoa Eurooppaan), nähdään muiden ratkaisujen poliittinen hinta kriisin liian kovana. Tähän muuten myös Allan osuvasti viittaa. Tällöin euroalue voi jollakin todennäköisyydellä hajota, etenkin jos Espanja lähtee luisuun, tai jatkaa luisuaan, kummin vain. Sitten maksamme yhdessä eurooppalalisina siitä laskun joka tapauksessa, ja tällöin itse kukin pääsee varmasti vertailemaan poliittisen ja taloudellisen laskun vaikutuksia omalle kohdalleen – myös eurooppaministerimme Alex Stubb.

Edit: Tarkemmin ajatellen on tietenkin vähän hiusten halkomista ajatella, onko pankkijärjestelmän kriisi seurasta ”valtion talouden” huonosta hoidosta. Jos jokin talousjärjestelmän osanen ajaa koko valtion kurimukseen (kuten Espanjassa kriisin yhteydessä on käynyt) on valvonnan pettäminen kai huonoa taloudenpitoa. No, in any case, Stubbin tarjoama lääke ei ole toimimassa (Espanjan verotulot laskivat alkuvuonna), oli syyllinen valtio tai pankit.