Luin juhannuksen tienoilla pari kirjaa: Tuomas Enbusken pamfletin ”Ajatusten alennusmyynti – yhdeksän helppoa hokea taloudesta” ja Osmo Soininvaaran historia- ja kokoomateoksen ”Vihreä politiikka”. Yritän reflektoida tähän niitä ajatuksia, joita teokset herättivät, mutta ehkä aiheisiin on helpompi palata myöhemmissä blogauksissa sitten esimerkkien kautta.
Heikki on muuten ehtinyt molemmista kirjoista kirjoittamaan Koijärven pesänjakajiin (täällä ja täällä), ja aika suurelta osin arvosteluihin yhdyn. Kriittiseltä puolelta lisäisin oikeastaan vain sen, että molemmat näyttävät vähän kiinnittyneen liikaa omaan ympäristöönsä: Enbuske jonnekin Eva-Matti Apunen -akselille ja Soininvaara puolestaan omaan blogiinsa.
Toisaalta mutkaton ja suoraviivainen näkökulma tekee kirjoista hauskasti kirjoittajiensa visioiden näköisiä, mitä itse pidän hyvänä asiana Heikin kriittisyyden sijaan. Samalla jos oletetaan, että Soininvaara on eräässä näkemyksessään oikeassa, ja että Suomen keskeinen poliittinen kilpailu tullaan tulevaisuudessa käymään vihreiden ja kokoomuksen välillä, ei sen paremmin Enbusken kuin Soininvaaran ajatukset Suomesta ole kovin kammottavia nykytilan verrattuna.
Enbuske tuo kaikista puutteistaan (joista ehkä keskeisin on ihmisten vajavaisuuden ja markkinoiden epätäydellisyyden unohtaminen) huolimatta esiin aivan perustellusti niitä avoimen yhteiskunnan asioita, joita vihreätkin usein ajavat. Tasapainoisempi käsittely olisi tehnyt toki avauksista uskottavampaa.
Soininvaaraa lukiessa puolestaan vakuuttuu uudelleen siitä, että jos/kun kerran ihmiskunnan tulevaisuus tulee olemaan kaupungeissa, tarvitaan kaupunkien rakentamisessa luovan luokan lisäksi fiksua ja kovaotteista sääntelyä – jolle luovan luokan pitäisi menestyäkseen ja kukoistaakseen antaa tukensa. Luulisi, että se tapahtuisi kuin itsestään, kun väestö urbanisoituu tiiviimmissä kaupungeissa ja samalla suomalaisittain ultraurbaaani väki pääsee kasvukeskuksissa niskan päälle.
Toisaalta on vaikea uskoa tällaiseen koherenttiin ja suoraviivaiseen maailman etenemiseen. Esimerkiksi Tampereella keskeisiä kaavoitus- ja rakennushankkeita tehdään edelleen aika kauas tiiviistä keskustasta, joko puolitiivisti ja pikkukaupunkimaisen pientalovaltaisesti (Vuores) tai sitten jonain kangastelevina omakotitalohankkeina (Nurmi-Sorila). Tällaiseen kehitykseen sitten urbaani muutos soveltuu aika huonosti, ja nykyinen yksityisautoilupohjainen ja perhekuntakeskeinen status quo yllättävänkin hyvin. Ei tule voittoja ilman taisteluja jne…
PS. Aloitin lukemaan myös Leevi Lehdon uutta suomennosta James Joycen Ulysseksesta. En vielä päässyt kovin pitkälle, mutta jo nyt työjälki vaikuttaa vakuuttavalta ja suomalaisesta näkökulmasta suurelta urotyöltä. Ainakin omaan alkukieliseen niteeseeni ei nimittäin mitään selitteitä suotta sisälly, jolloin ainakin kirjaan viety Dublin-tematiikka on mennyt ohi.