Olen pitkään murehtinut suomalaisten työväenopistojen tilaa. Ennenhän niistä haettiin oppia sille kansanosalle, joka haluistaan huolimatta oli sivistyksestä jäänyt paitsi. Yleisen sivistystason kohottua työväenopistojen missio jäi vähän tyhjän päälle, ja kurssitarjottimet on täytetty kielikurssien ja muiden yleisten taitojen ohella ihan puhtaalla hömpällä. Reiki-kursseilla, astrologialla ja kaikenlaisella teepuruista ennustamisella.
Toivoisinkin, että työväenopistot ottaisivat valikoimiinsa aikuisten ihmisten käytöskursseja. Kun selailee vaikka feissarimokia, käy pikkujouluissa tai istuu keskimääräisessä suomalaisessa pöytäseurueessa, on tarve näille ilmeinen. Lisää itsereflektiota, toisten huomioon ottamista ja pidättyväisyyttä kansalle!
Tehtävä on tietenkin valtava: ihmiset eivät itsessään karkeutta tai egoismia tunnista, ja aivan lähimpiä lukuunottamatta huonosta käytöksestä on myös vaikeaa antaa palautetta. On jonkinlainen tabu, että yhteiskunnan kaikissa piireissä kuitenkin on ihmisiä, jotka jollain osa-alueellaan käyttäytyvät keskimääräistä heikommin. Tämä on osin suomalaisen koulujärjestelmän puute: siinä missä keskitytään ihmisten koulimisessa tietoihin ja taitoihin, jää sivistyksellinen ote vähän vähemmälle jos vain jotenkin koulupäivän läpi selviydytään venkoilematta.
Minun ratkaisumallissanihan vaikeintahan olisi saada oikea väki noille tunneille istumaan: eniten tarpeessa olevat eivät suostu omaa käytöstään koskaan reflektoimaan (oletteko esimerkiksi koskaan yrittäneet ojentaa jonkinlaisessa senioriteettiasemassa itseään pitäviä ihmisiä vaikka teatterin buffet-jonossa tai juhlissa?), ja ne poloiset jotka huonolla itsetunnollaan tuonne ajautuisivat voisivat kokea riittämättömyyttä entistä enemmän.
Jotain kuitenkin olisi tehtävä: maailmassa jossa menestys perustuu meritoitumisen sijaan yhä enemmän verkostoitumiselle ja sosiaalisille taidoille, ovat ns. kalustettujen kotien lapset paremmassa asemassa. Hyvät tavat, kevyt juttelu ja esimerkiksi oman egon piilottaminen pinnan alle tulevat kuin luonnostaan.
Hyvä käytös on siinä mielessä pirullinen kilpailuetu, että se nakertaa muuta meritoitumista aika paljon: korkeakoulututkinnon päälle rakennetulla uralla aika paljon voi tehdä ahkeruudella ja älykkyydellä, mutta jotain lopullisista palkinnoista jää kuitenkin uupumaan. Tällöin statuksen kannalta olennaiset asiat jakaa joko sisäsyntyinen sosiaalinen älykkyys tai yhteiskuntaluokan takaama kouliminen – vaikka asialle olisi varmasti jotain tehtävissä.